Niin kaunis, hauras ja hento

20181125_093205

Katselen talven alussa ottamaani valokuvaa kuuran peittämästä kasvillisuudesta. Kukinnon piirteet ja värit kuultavat valkean kuuran läpi. Aistin hiljaisuuden, joka on läsnä, kun luonto on pysähtynyt kylmän kauden äärelle. Samalla tunnen vahvasti elämän läsnäolon. Kuuran alla kasvaa ja kehittyy jotakin, jota en näillä silmilläni näe. Luomakunta valmistautuu uuteen kasvuun ja kauneuteen hiljaisuudessa ja katseilta piilossa. Talven kylmyys ja pimeät päivät vain jähmettivät ulkoisen kuoren, eivät vieneet juuristosta sen elinvoimaa. Kasvi on vahva, mutta jäätyneen kuorensa vuoksi hyvin herkkä katkeamaan. Katselen jotakin, joka on niin kaunis, hauras ja hento.

Jatka lukemista ”Niin kaunis, hauras ja hento”

Ei kultainen nuoruus jää unholaan

Kirkon tilastoinnissa on kohta ”elämän käännekohta”. En tiedä, mitä kaikkea tilaston suunnitelleet ovat ajatelleet sen pitävän sisällään. Sen tiedän, että 86-vuotiaan rakkaan äitini elämässä tapahtui elämän käännekohta helmikuun alussa, kun hän muutti senioritaloon. Äiti totesi, että kerran vielä on aloitettava alusta ja pari päivää uudessa kodissa oltuaan hän sanoi, että ihan hyvä koti tämä on. Toivon itselleni tuollaista asennetta ja luottamusta elämäni loppuun asti. Äiti on säilyttänyt vaikeuksista huolimatta myönteisen suhtautumisen elämään. Usko on kannatellut häntä läpi elämän mutta yhä enemmän myös kaikki se apu, mitä hän on erityisesti lähellä asuvalta veljeltäni saanut. Äidin paras ohjaa kaikkea avun hakemista, hänen puolestaan pidetään ääntä.

Blogikuva vanhuus 2

Jatka lukemista ”Ei kultainen nuoruus jää unholaan”

Ystävänpäivän merkitys

Meillä 14.2 vietettävän ystävänpäivän alkuperä ja perinne on pitkä ja hieman toisen tyyppinen kuin saatamme ajatella. Alkuperän tarinat hieman vaihtelevat ja johtavat muutamaan Pyhään Valentinukseen, molemmissa tapauksissa pappi suosi sotilaille avioitumista vaikka heidän koettiin olevan huonompia taistelijoita ajatellessaan liian paljon kotiin jääneitä rakastamiaan aviopuolisojaan. Myöhemmin vuonna 350 kristityt omistivat päivän pyhän Valentinuksen päiväksi ja perinne alkoi vuosisatojen saatossa vahvistua romanttisen rakkauden osoituksen päiväksi etenkin Englannissa ja Ranskassa  jo 1300-luvulta saakka. Euroopassa jopa uskottiin että linnut valitsivat itselleen parin juurin Valentinuksen päivänä.

Jatka lukemista ”Ystävänpäivän merkitys”

Oma tupa oma lupa

ml2

Asunnottomat erottaa hyvin muiden ihmisten joukosta. Heillä on likaiset vaatteet, he ovat jatkuvasti päihtyneinä tai vähintäänkin krapulassa, heillä ei ole työpaikkaa (jos koskaan ollutkaan) ja heistä on vaaraa muille ihmisille. He ovat heikosti koulutettuja ja heillä on huonot käytöstavat. Asunnottomat ovat laiskoja, tyhmiä ja saamattomia ja siitä syystä heillä ei ole kotia.

Jatka lukemista ”Oma tupa oma lupa”