Nyky-yhteiskunnassa juhlimme saavutuksia ja menestystä, ja muun muassa kiristynyt työtahti sekä sosiaalinen media tuovat menestymisen paineita yhä useammalle meistä. Minullekin kävi kuten niin monelle muulle; menestyin hyvin työelämässä ja saavutin haaveilemiani asioita, kunnes jaksamiselleni tuli yksinkertaisesti seinä vastaan ja uuvuin työelämässä.

Jatka lukemista ”Mitä uupuminen opetti minulle?” →

Oheinen naurut kirvoittanut kuva ”joulupukki tulee pian, oletko valmis?” löytyi eräästä sosiaalisen median ryhmästä. Kuvausajankohta taisi olla lokakuuta. Naurut irtosivat juuri siksi, että ajankohta oli tahallisen humoristinen, vaikka oikeasti kannatan sitä koulukuntaa, että itse juhla maistuisi paremmalta, jos sitä ei juhlittaisi kaksi kuukautta etukäteen ja vielä moneen kertaan. Itse asiassa marraskuun puolivälissä kristillisissä kirkoissa on perinteisesti alettu viettämään joulupaastoa, minkä tarkoituksena on – tai olisi – yksinkertaistaa elämää suuren juhlan odotuksessa sitä valmistellen sekä sielun että ruumiin tasolla, ei niinkään etukäteen mässäillen. Kristuksen syntymä on kuitenkin valon maailmaan tulemisen suuri juhla – sen myötä kanssamme on Jumala.

Jatka lukemista ”Joulu tulla jolkottaa” →

Kun kaikesta alkaa olla kymmeniä vuosia, niin ymmärtää, että on tullut aika lähteä. Haikeus – se tunne – kun jotain on jätettävä taakse, jotta uutta voi tulla tilalle. Haikeus on ollut osa minua viime keväästä lähtien, kun tein päätökseni eläkkeelle jäämisestä. Itseni tuntien tiedän, että tarvitsen pitkät hyvästit. Tarvitsen kasvurauhan tässäkin murrosiässä.

Jatka lukemista ”Murrosikäisen mietteitä lähdön kynnyksellä” →

Laulussa lauletaan, että Muistosi on mulle kallis, muuta kun jäljell` ei oo. Kun kuolema on vienyt läheisen ihmisen, jäljelle jäävät suru mutta myös muistot ja niitä ei kukaan voi viedä pois. Pyhäinpäivää edeltävän viikon tiistaina Hermannin diakoniatalo liittyi päihteisiin kuolleiden muistoiltaa viettävien kasvavaan joukkoon.

Jatka lukemista ”Muistosi on mulle kallis” →