Joulun odotus on alkanut!

Saamme tulevana sunnuntaina taas sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta ”adventus Domini”, Herran tuleminen. Ensimmäisenä adventtina kirkossa kajahtaa taas virsi:”Hoosianna”. ”Hoosianna!” -huudahdus oli alunperin rukous ”oi auta, pelasta!”, mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus. Adventtiaika valmistaa meitä jouluun. Joulun odotus merkitsee meille ihmisille monia eri asioita.

Minulle joulun odotus on ennenkaikkea perinteitä, piparin tuoksua, kynttilän valoa ja rauhaa.

Rauhaa me todella tarvitsemme, tarvitsemme rauhaa maailmaan, rauhaa Suomeen sekä sisäistä rauhaa meille kaikille. Wikipediassa rauha on määritelty seuraavasti: ”Rauha on valtioiden tai muiden vastaavien välinen normaali sovinnon tila, eli toisin sanoen sodan vastakohtana”. Tämä tila ei valitettavasti tässä maailmassa nykyään toteudu. Saamme tiedotusvälineistä lukea päivittäin erilaisista sotaisista konflikteista, terrorismin uhasta. Kaikki me voimme löytää oman sisäisen rauhamme monella eri tavalla, vaikka hiljentymällä tai rukoilemalla. Sisäisen rauhan löytymisen kautta voimme unohtaa arjen kiireet, se antaa meille voimaa ja kykyä jaksaa arjessa. Mielenrauha on elämistä tässä ja nyt, se on läsnäoloa hetkessä.

sydän_10

 

Minun on helppo rentoutua ja rauhoittua kynttilän äärellä. Kynttilän liekki luo valoa edelleen pidentyviin ja pimentyviin iltoihin. Kynttilän liekissä ja elävässä tulessa on taika, jota on vaikea kuvailla, se on mystistä sekä koskettavaa. Varmasti meistä monet ovat joskus syventyneet ja unohtuneet katsomaan elävää tulta. Liekki on vapaa ja voimakas. Kynttilät liittyvät voimakkaasti kristilliseen juhlaperinteeseen, jossa ne usein ovat Kristuksen vertauskuva maailman valona. Lisäksi palava kynttilä on myös uskon ja rukouksen vertauskuva

Joulun odotus on myös tuoksua ja kulinaristista herkuttelua. Minulle itselleni mieleisin on piparin tuoksu, mausteiden harmonia. Piparkakkutaikinan ”maagisuus” on jo ehkä haihtunut iän myötä, mutta en vieläkään voi täysin vastustaa kiusausta herkutella piparitaikinalla. Omaan jouluperinteeseeni kuuluu valmistaa itse piparitaikina ja laittaa valmiit piparit tarjolle vanhaan ”Ilveksen lasipurkkiin” Riihimäeltä, josta niitä voi itse kukin perheenjäsenistä ottaa ja herkutella.

piparit
Kuva Pekko Vasantola

Joulun odotus on monen asian summa, se yhdistää useat aistihavainnot, joulun odotus on aistiärsykkeiden juhla-aikaa. Koetetaan kuitenkin keskittyä Joulun oikeaan sanomaan ja unohtaa ne kaupoissa päällekäyvät joululaulut jotka kajahtavat kaiuttimista jo marraskuussa ja samoin kun postin jakamat kaupalliset joulumainokset. Toivoisin, että me voisimme ja osaisimme rauhoittua Joulun oikeaan sanomaan, joten pannaan villasukat jalkaan, katsotaan kynttilän liekkiä, ollaan rauhassa ja herkutellaan pipareilla.

 

Itse sytytän tulevana sunnuntaina adventtikynttelikön ensimmäisen kynttilän. Samalla alkaa virallinen joulun odotus, kun koti koristellaan jouluvaloin ja kynttilöin. En keksinyt parempaa lopetusta tämän kertaiselle blogille kun virren 13, ensimmäisen säkeistön. Sen myötä haluan toivottaa Sinulle rauhallista joulun odotusta.

Nyt sytytämme kynttilän,

se liekkiin leimahtaa.

Me odotamme Jeesusta,

seimessä nukkuvaa.

937763_54457316

Ulla Hännikäinen

Erityisdiakonia

Asuttamistoiminnan koordinaattori

Jos rahaa ei olisi, lähtisitkö aamulla tekemään sitä mitä teet?

Niin. Siinäpä vasta tuumaus, joka sai ainakin minut aikoinani ajattelemaan. Kiireisenä opiskelijana sitä perinteisesti tekee työtä kuin työtä ansaitakseen hieman juustoa näkkärin päälle. Opiskelijana on ”helppo” tehdä työtä kuin työtä, onhan se usein vain väliaikaista, ohessa tehtävää työtä. Töihin menee, työn suorittaa ja seuraavasta vuorosta ei välttämättä tietoakaan. ”Se oli siinä”, ajattelen usein ja lasken päässäni paljonko tuli tienattua.

Nyt olen statukseltani sosionomi-diakoniopiskelija, mutta olen ehtinyt olla myös vakituinen työssäkävijä. Useaankin otteeseen. Monena työaamuna olen harkinnut herätyskellon heittämistä seinään tai vähintäänkin ajatellut että ei, tänään en jaksa mennä töihin. Aina sinne on kuitenkin raahautunut. Päivän päätteeksi on voinut taas laskea paljonko tuli tienattua.

Onneksi on ollut mukaviakin työpaikkoja, suorastaan mahtavia! Sellaisia, jonne menee aina hyvillä mielin ja hymyillen. Sellaisia, joissa jaksaa hymyillä koko päivän ja jos ei jaksakaan, niin työkaverit tai asiakkaat laittavat hymyilemään. Sellaisia, joissa kokee tekevänsä hyvää, olevansa hyödyksi. Ja se aito kiitollisuuden tunne, sen ääneen sanominen ja sen kuuleminen, se jos joku on jotain! Sellaiset kokemukset ovat saaneet mietteliääksi. Voisiko näin olla jatkossakin? Voisinko oikeasti saada työstäni energiaa ja hyvää oloa? Ja yhtäkkiä huomaa, ettei olekaan tänään laskenut paljonko tuli tienattua.

Mitä siis tekisin, jos rahaa ei olisi? Tai toisaalta, onko jotain mitä tekisin, jos minulla olisi rahaa loputtomasti? Tätä mietin ja vastaus oli selkeä: ”Kyllä on. Auttaisin. Olisin lähimmäisenä. ”

Niin sitä vaihdettiin työläisen arki vilkkaaseen opiskelijaelämään ja päivääkään en ole katunut. Päinvastoin koen vahvasti, että olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Opiskelemassa omaa alaani. Tällä hetkellä saan kunnian olla seuraamassa Hermannin diakoniatalon päivittäistä arkea. Saan olla osana rikasta työyhteisöä, jossa yhdessä tekeminen, hyvä henki ja huumori näyttelevät pääosia. Jokaiselle on oma paikkansa ja jokainen auttaa toista tarvittaessa. Ja hiljaista hetkeä on turha pelätä, jään rikkoo viimeistään pappi, jonka loistava huumorintaju saa pahimmankin tosikon nauramaan!  Kysymättäni uskon ja näen, että jokainen täällä nauttii työstään. Eivät varmaankaan päivän päätteeksi laske, paljonko tuli tienattua.

Summa summarum, Hermannin diakoniatalolla näyttäytyy kuitenkin se minulle kaikkein tärkein, lähimmäisenrakkaus. Lähimmäisenrakkaus itse sanana on jo kaunis, mutta sen sisältö loistaa vielä kauniimmin. Se kätkee sisälleen pyyteetöntä auttamista, vierellä kulkemista, samanarvoisuutta, yhteisöllisyyttä, läsnäoloa, aitoa kohtaamista ja välittämistä. Se ei tuomitse, ei syytä, ei arvostele. Se kiteyttää kaiken sen, mitä minä haluaisin tehdä, jos rahaa ei olisi olemassa. Ja sitä lähimmäisenrakkautta, sitä löytyy Hermannin diakoniatalolta.

Jaana, alba, marraskuu 2015 050

Kuvassa suntio- opiskelija, erityisdiakonian henkilökuntaa ja Mira (edessä toinen oikealta).

Mira Kelahaara

sosionomi-diakoniopiskelija

Muutoksessa

Aikakauttamme hyvin kuvaava sana on muutos. Muutokset vyöryvät monella tasolla ja koskettavat yksilöä, perheitä, yhteisöjä, yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Muutoksia on havaittavissa luonnossa mm ilmastonlämpenemisessä. Muutokset, jotka tulevat itsemme ulkopuolelta, saattavat tuntua uhkaavilta ja pelottaviltakin. Muutokset, joihin itse emme voi vaikuttaa, voivat myös lamaannuttaa ja syrjäyttää meidät välinpitämättömyyteen ja osattomuuteen. Monen meistä on vaikeata ja jopa mahdotonta pysyä huimassa muutosvauhdissa.

Helsingin seurakuntayhtymässä on käynnissä myös vahva muutokseen tähtäävä prosessi. Haemme muutosta, jotta valitsemamme strategia toteutuisi tehokkaasti resurssien niukkenemisesta huolimatta. Niin tarpeellista kuin onkin miettiä uusia toimintatapoja ja uudistaa osin toimimattomia rakenteita, tärkein ei saa unohtua. Tarvitsemme jatkuvaa hengellistä uudistumista. Tarvitsemme kirkkoa jossa Pyhällä Hengellä on tilaa toimia.

Kristuksen seuraajille on varattuna valtavat resurssit myös muutosvaiheiden kohtaamiseen ja niissä elämiseen. Meidän ei tarvitse pähkäillä vain oman ymmärryksemme varassa tai sen varassa, mitkä ovat voimavaramme ja osaamisemme.

Nyt jos koskaan meidän on aika ankkuroida uskomme ja toivomme pysyvään ja kestävään – Kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä ja ohjata meidän ajatuksiamme, sanojamme ja tekojamme. Meidän ei tarvitse hätääntyä eikä pelätä. Jeesus Kristus, kirkon Herra on totisesti omiensa kanssa ja hänellä on siunatun muutoksen avaimet.

Muutos, jonka Jumala haluaa tehdä, alkaa omasta itsestämme. Muutoksen suunnan määrittelee Jumalan Sana. Se ei ole vähempää kuin tulla Kristuksen kaltaiseksi. Kun tämän muutostavoitteen otamme vakavasti, todennäköisesti intomme toisten virheiden tonkimiseen laantuu ja joudumme kohtaamaan raadollisen, syntisen itsemme. Älä menetä toivoasi! Etsi Herraa!

Rukous, Jumalan läsnäolon ja johdatuksen aktiivinen etsiminen on meidän jokaisen ulottuvillamme. Rukoilemiseen emme tarvitse rahaa emmekä minkäänlaisia älylaitteita emmekä nettiyhteyksiä, mutta tarvitsemme aikaa. Jumala on läsnä. Hän odottaa meitä – kuulee ja ymmärtää. Hän myös puhuu meille. Rukoillaan sydämen herkkyyttä kuulla häntä, ja tahtoa ja rohkeutta elää hänen johdattaminaan. Uutta luova Jumala auttaa meitä uuden luomisessa.

Kynttilat2

Marita Nummelin

Johtava diakoniatyöntekijä

Erityisdiakonia

Opiskelijana erityisdiakoniassa

Opintoni ovat nyt  loppusuoralla ja valmistun muuntokoulutuksesta  jouluksi     sairaanhoitaja (AMK)- diakonissaksi. Koen itseni etuoikeutetuksi,  kun sain tehdä harjoitteluni Helsingissä Hermannin Diakoniatalossa. Asun Satakunnassa ja vaikka Helsinki onkin minulle aika tuttu; nyt näkökulma on ollut täysin erilainen. Asunnottomuus sekä asumisen kalleudesta seuraavat ongelmat ovat suuri eriarvoisuuten johtava tekijä pääkaupunkiseudulla. Ja tämän ennustetaan entisestään pahenevan seuraavien vuosien kuluessa.

Erityisdiakonian asuttamistoiminnassa on kahdessa talossa erikokoisia tukiasuntoja. Asukkaita varten molemmissa taloissa työskentelee asukasohjaaja. Taloissa edellytetään päihteettömyyttä ja siihen tuetaan. Asuttomuuteen johtaneita syitä selvitellään ja talouteen liittyvissä asioissa autetaan myös. Tavoitteena itsenäinen asuminen vapailla markkinoilla.

Ohjaajani Virpi on päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä. Hänen mukanaan olen päässyt tutustumaan vankilatyöhön. Vierailut Hämeenlinnassa sekä Vanajassa ovat olleet erittäin vaikuttavia. Virpi, Sirpa ja Eeva ovat kaikki kokeneita ammattilaisia. He saavat naiset rauhoittumaan ja keskittymään. Hienoja korvakoruja on valmistunut ja tulevaisuutta ilman päihteitä on suunniteltu. Itseeni on tehnyt suuren vaikutuksen näiden naisten keskinäinen yhteishenki. He pitävät toistensa puolia ja tukevat toinen toistaan. Naiset myös odottavat ja arvostavat kovasti diakoniatyöntekijöiden vierailuja. “Että olette Helsingistä asti tulleet mua tapaamaan” – olen saanut kuulla moneen kertaan. On tullut huomattua, kuinka tärkeätä tämä etsivä työmuoto on. Kun vapaus koittaa, on halutessa  mahdollisuus löytää mielekästä vapaaehtoistyötä Hermannista. Tutun ihmisen kanssa on turvallista alkaa arki uudelleen.

Hermannissa on toimintaa viikon kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina. Tähän yhteisöllisyyteen ovat  kaikki tervetulleita. Monipuolinen lounas tarjoillaan  kahtena päivänä viikossa. Päivätupa on kolmena aamupäivänä, ja tällöin paikalla on aina diakoniatyöntekijä. Hänellä on aikaa aitoon kohtaamiseen ja tarvittaessa autetaan asioiden hoidossa. Jokainen on yhtä arvokas ja kaikkia kohdellaan tasavertaisina Jumalan luomina. Terveydenedistämisen näkökulma näkyy myös siinä, että Hermannissa on asiakkaille tarkoitettu ilmainen kuntosali. Laitteiden käyttöön saa opastusta ja joillekin säännöllinen liikunta auttaa arjen hallintaan. Peseytymismahdollisuus on ja pyykit voi Hermannissa myös pestä.

Yksinäisyys on suuri ongelma ja erityisesti huono-osaiset jäävät helposti syrjään. Hermannissa on mahdollisuus päästä toimimaan vapaaehtoistyössä ja löytää päiviin hyödyllistä tekemistä. Osallisuus lisää hyvinvointia ja toimii syrjäytymistä vastaan. Avoin  ja hyväksyvä ilmapiiri tekee mukaantulon  helpommaksi, Hermanni on kirjaimellisesti  matalan kynnyksen paikka.

20151029_102829

Hermannin viikko alkaa sunnuntaisin klo 10 Pullakirkolla. Viime sunnuntainakin noin 50 ihmistä kokoontui Sanaa kuulemaan. Pyhä oli Uskonpuhdistuksen muistoksi ja tekstit liittyivät sen keskeisiin sisältöihin. “ Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.” On melkein liikuttavaa huomata, kuinka uskollisia osa kävijöistä on. Pullakirkolla on suuri merkitys heidän elämässään. Sanajumalanpalveluksen jälkeen kaikki ovat tervetulleita kahville ja pullalle. Virpin saarna puhutteli ja muutama tuli häntä kädestä pitäen kiittämään. Minuun tekee jälleen kerran suuren vaikutuksen nämä kovaa elämää kokeneet – he ovat hiljaisia ja tyytyvät tähän; he eivät jaksa metelöidä.

Uskomalla tulemme osallisiksi Jumalan armosta ja armo virtaa aina alaspäin.

Hermannin diakoniatalon kirkkopyhä 18.10.2015 014

Kati Ovaska

sairaanhoitaja- diakonissa- opiskelija