Me diakoniatyöntekijät olemme rinnallakulkijoita, jotka tukevat ja luovat toivoa tulevaan. Diakonian eli kristillisen auttamistyön tärkeä muoto ovat henkilökohtaiset keskustelut, joissa elämäntilannetta käydään kokonaisvaltaisesti läpi yhdessä pohtien.
Diakoniatyön tulee puuttuu siihen, mikäli se huomaa, että yhteiskunnan rakenteet eivät ole oikeudenmukaisia. Diakonia on myös vaikuttavuutta, jonka johdosta Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyö järjesti Inhimillisyyttä kuntavaali-illan Tuomiokirkon Kryptassa 16.3.2017. Illan tarkoituksena oli välittää tuleville kuntapäättäjille tietoa päätöksenteon tueksi siitä miltä helsinkiläisten arki näyttää diakoniatyön silmin.
Illan alustajina toimineet Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät
Ehtoollinen on kristittyjen pyhä ateria. Pyhitetty leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri jotka ovat puolestamme annettu ja vuodatettu.
”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. ”(1. Kor. 10:16)
Hermannin diakoniatalon viikko-ohjelman aloittaa joka sunnuntainen Pullakirkko. Diakoniatalon työntekijät kokevat Pullakirkon ja sen seurakunnan todella erityislaatuisena ja rakkaana. Halusimme vahvistaa entisestään tuota yhteyttä, jonka sunnuntaina voi kirkkosalissamme kokea.
Teille on varmasti tuttu käsite – korvamato. Korvamato tarkoittaa musiikkikappaletta tai sävelmää, joka toistuu mielessä tahtomatta, pakonomaisesti ja jota on vaikeaa lakata ajattelemasta. Sana korvamato on tullut meille saksan kielestä, jossa siitä käytettään nimitystä ohrwurm, sana korvamato on siis käännöslaina. Suomessa ilmiö tunnetaan yleisemmin nimellä ’musiikin soiminen päässä’. Korvamato voi olla todella ärsyttävä tai tässä minun tapauksessani mukava ja voimaannuttava.
Minun korvamatoni on punaisesta veisukirjasta löytyvä tuttu laulu, Tunnen suurta Jumalaa vain vähän, joku saattaa tuntea laulun myös niemeltä Tänään häneen uskon. Punainen veisukirja on meille monelle todella tuttu rippileiriltä, muistan itsekin laulaneeni kyseistä laulua siellä.
Saamme tulevana sunnuntaina taas sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta ”adventus Domini”, Herran tuleminen. Ensimmäisenä adventtina kirkossa kajahtaa taas virsi:”Hoosianna”. ”Hoosianna!” -huudahdus oli alunperin rukous ”oi auta, pelasta!”, mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus. Adventtiaika valmistaa meitä jouluun. Joulun odotus merkitsee meille ihmisille monia eri asioita.
Minulle joulun odotus on ennenkaikkea perinteitä, piparin tuoksua, kynttilän valoa ja rauhaa.
Rauhaa me todella tarvitsemme, tarvitsemme rauhaa maailmaan, rauhaa Suomeen sekä sisäistä rauhaa meille kaikille. Wikipediassa rauha on määritelty seuraavasti: ”Rauha on valtioiden tai muiden vastaavien välinen normaali sovinnon tila, eli toisin sanoen sodan vastakohtana”. Tämä tila ei valitettavasti tässä maailmassa nykyään toteudu. Saamme tiedotusvälineistä lukea päivittäin erilaisista sotaisista konflikteista, terrorismin uhasta. Kaikki me voimme löytää oman sisäisen rauhamme monella eri tavalla, vaikka hiljentymällä tai rukoilemalla. Sisäisen rauhan löytymisen kautta voimme unohtaa arjen kiireet, se antaa meille voimaa ja kykyä jaksaa arjessa. Mielenrauha on elämistä tässä ja nyt, se on läsnäoloa hetkessä.
Minun on helppo rentoutua ja rauhoittua kynttilän äärellä. Kynttilän liekki luo valoa edelleen pidentyviin ja pimentyviin iltoihin. Kynttilän liekissä ja elävässä tulessa on taika, jota on vaikea kuvailla, se on mystistä sekä koskettavaa. Varmasti meistä monet ovat joskus syventyneet ja unohtuneet katsomaan elävää tulta. Liekki on vapaa ja voimakas. Kynttilät liittyvät voimakkaasti kristilliseen juhlaperinteeseen, jossa ne usein ovat Kristuksen vertauskuva maailman valona. Lisäksi palava kynttilä on myös uskon ja rukouksen vertauskuva
Joulun odotus on myös tuoksua ja kulinaristista herkuttelua. Minulle itselleni mieleisin on piparin tuoksu, mausteiden harmonia. Piparkakkutaikinan ”maagisuus” on jo ehkä haihtunut iän myötä, mutta en vieläkään voi täysin vastustaa kiusausta herkutella piparitaikinalla. Omaan jouluperinteeseeni kuuluu valmistaa itse piparitaikina ja laittaa valmiit piparit tarjolle vanhaan ”Ilveksen lasipurkkiin” Riihimäeltä, josta niitä voi itse kukin perheenjäsenistä ottaa ja herkutella.
Kuva Pekko Vasantola
Joulun odotus on monen asian summa, se yhdistää useat aistihavainnot, joulun odotus on aistiärsykkeiden juhla-aikaa. Koetetaan kuitenkin keskittyä Joulun oikeaan sanomaan ja unohtaa ne kaupoissa päällekäyvät joululaulut jotka kajahtavat kaiuttimista jo marraskuussa ja samoin kun postin jakamat kaupalliset joulumainokset. Toivoisin, että me voisimme ja osaisimme rauhoittua Joulun oikeaan sanomaan, joten pannaan villasukat jalkaan, katsotaan kynttilän liekkiä, ollaan rauhassa ja herkutellaan pipareilla.
Itse sytytän tulevana sunnuntaina adventtikynttelikön ensimmäisen kynttilän. Samalla alkaa virallinen joulun odotus, kun koti koristellaan jouluvaloin ja kynttilöin. En keksinyt parempaa lopetusta tämän kertaiselle blogille kun virren 13, ensimmäisen säkeistön. Sen myötä haluan toivottaa Sinulle rauhallista joulun odotusta.
Resuiset vaatteet, takkutukka ja pullokassi, siitä tunnistaa asunnottoman, ”siltojen miehen”.
Tänä päivänä me emme voi noin karrikoidusti luokitella asunnottomia. Asunnottomuus on ilmiö, jonka sisältöön yhteiskunnan tilanne vaikuttaa hyvin suuresti. Asunnottomilla on monet kasvot ja vielä monimuotoisemmat tarinat.
Asunnottomien joukossa on esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomia, joiden ongelmia ei pelkkä asunnon saaminen ratkaise, vaan siihen liittyy usein päihde- ja mielenterveyden ongelmia. On myös asunnottomia, joiden ongelmana on vain kohtuuhintaisen asunnon puute. Pääkaupunkiseudulla on myös paljon niin kutsuttuja ”junan tuomia”, ihmisiä jotka tulevat tänne asunnottomiksi paremman tulevaisuuden toivossa. Nuoret, maahanmuuttajat ja perheet muodostavat myös oman asunnottomien ryhmän. Myös tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majailevat ihmiset kuuluvat asunnottomien laajaan joukkoon.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n selvityksen mukaan vuoden 2014 lopulla Suomessa oli 7 107 yksinelävää asunnotonta, joista 2 443 oli pitkäaikaisasunnottomia. Asunnottomia perheitä oli tilastoitu 427, joista yksinomaan Helsingissä 280. Asunnottomuus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Helsingissä on eniten asunnottomia sekä lukumäärältään että suhteessa asukaslukuun.
Asunnottomuuden taustalla voi olla moninaisia ongelmia. Syrjäytyneiden ja moniongelmaisten asunnottomien auttamiseksi ei aina riitä vaan pelkkä asunnon järjestäminen, vaan tarvitaan myös kuntouttavaa ja elämänhallintaa parantavia toimenpiteitä. Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonia asuttamistoiminta tarjoaa asunnottomille helsinkiläisille tukiasumista. Tukiasumisen tarkoitus on vahvistaa asukkaan omaa elämän hallintaa päihteettömässä asuinympäristössä. Asuminen on määräaikaista ja tavoitteellista asumissosiaalista työtä. Asukkaalla on koko asumisen ajan asumisohjaajan tuki käytössään ilman erillistä korvausta. Asumisen tavoitteena on pysyvän asunnon löytämisen mahdollistaminen tulevaisuudessa.
17. lokakuuta vietetään jälleen Asunnottomien yötä ja lukuisat soihdut syttyvät muistuttamaan YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisesta päivästä ympäri Suomea. Helsingissä erilaiset tapahtumat alkavat jo päivällä ja ne jatkuvat seuraavaan päivään saakka. Erityisdiakoniassa vietetään asunnottomien yön jälkeisenä aamuna 18.10 Hermannin diakoniatalon kirkkopyhää kello 10.00 alkaen. Ohjelmassa on ehtoollispullakirkon lisäksi keittolounas, trubaduurin esitys ja kirkkokahvit. Kirkkopyhän aikana on myös mahdollisuus käydä suihkussa ja täydentää vaatevarastoa puhtailla ja lämpimillä vaatteilla.
Virren 454 sanojen mukaisesti haluamme toivottaa jokaisen sydämellisesti tervetulleeksi mukaan Hermannin diakoniatalon kirkkopyhään sunnuntaina 18.10.2015.
”Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus.
Liekkejä on monta, valo on yksi. Hän yhdistää meidät.”
![_DSC1810[1]](https://hermannindiakoniatalo.files.wordpress.com/2015/09/dsc18101.jpg)
Pullakirkon plokikirja 