Helsinkiläisessä diakoniatyössä toteutettiin helmikuussa neljättä kertaa asiakaspalaute- ja osallisuuskysely, johon vastasi 537 ihmistä. Vastaajista 63 % oli naisia ja 34 % miehiä. Hiukan yli puolet vastaajista oli käynyt avoimien ovien toiminnassa tai kahvila- tai ruokailutoiminnassa ja noin kolmannes yksilötapaamisella.

Käyntisyistä yleisimmät olivat syömään tuleminen, muiden ihmisen kohtaaminen, talousasiat, terveyteen tai sairauteen liittyvät asiat sekä usko ja hengelliset kysymykset. Vastaajat kokivat, että he olivat saaneet käynneillä apua erityisesti keskustelutuesta ja henkisestä tuesta sekä ruoasta ja taloudellisesta avustuksesta. Lisäksi eläkeikäiset vastaajat olivat löytäneet elämäänsä yhteisöllisyyttä, sosiaalisuutta ja uusia ihmisiä.

”Olen saanut apua vaikeassa elämäntilanteessa ollessani. Se on minua lohduttanut ja antanut voimaa jatkaa eteenpäin. Tunnen tulleeni hyvin kohdatuksi ja ihmisarvoani on kunnioitettu.”

Vastaajat kertoivat, että heitä kuormittavat erityisesti talousasiat, työttömyys, terveyshuolet liittyen itseen, lapsiin tai muihin läheisiin, asunnottomuus, yksinäisyys, maailmantila, pelko tulevasta, parisuhde sekä lapsiperhearki, etenkin jos vastuun siitä kantoi yksin. Yksinäisyys kosketti kaikkia ikäryhmiä 18-vuotiaista alkaen yli 75-vuotiaisiin. Voimaa ja iloa arkeen toivat ystävät, mielekäs tekeminen, perheenjäsenet ja/tai puoliso, usko, elämänasenne, luonto, avun saaminen, kohdatut työntekijät sekä tulevaisuustoivo.

Joka kahdeksannella vastaajalla oli kasautunutta huono-osaisuutta, kun vastauksia tarkasteltiin elämänlaadun, taloustilanteen, terveydentilan, ystävien määrän, yksinäisyyden kokemuksen sekä elämän suunnittelun näkökulmasta. Lapsiperheiden kasautunut huono-osaisuus kosketti kolmannesta lapsiperhevastaajista. Tästä kolmanneksesta 75 % oli yksinhuoltajaperheitä. Huono taloustilanne lisäsi lapsiperheissä yksinäisyyttä ja lapsiperheistä 28 % ilmaisikin, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Yhteiskunnan kiristyvät asenteet ja taloustilanteen jatkuva heikentyminen laajentaa pahoinvointia kaikkialla. Heikoin taloustilanne oli työttömillä tai lomautetuilla ja opiskelijoilla. Opiskelijoista vajaa kolmannes kertoi, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Työssäkäyvien vastaajien taloustilanne oli myös heikko, mutta huolestuttavampaa oli heidän yksinäisyyden kokemuksensa, joka kosketti kolmannesta työssäkäyvistä vastaajista melko usein tai jatkuvasti. Lisäksi joka viides heistä kertoi, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää.

Ensimmäistä kertaa vastauksissa ilmeni kritiikkiä diakoniatyötä kohtaan. Vastaukset kertoivat sen, että avunhakijan odotukset olivat olleet suuremmat kuin saatu apu tai ennakkotiedot olivat ristiriidassa todellisen tilanteen kanssa. Kritiikki on tärkeää työn kehittämisen kannalta. Tässä yhteiskuntatilanteessa on silti todettava, että yhä useampi avunhakija tulee jatkossa jäämään vaille apua diakoniatyössäkin. Kriteerejä on tiukennettava, jotta apu kohdentuu sinne, missä sitä kaikkein eniten tarvitaan ja se jättää osan avunhakijoista avun ulkopuolelle. Työntekijäresurssien pienentyessä kaikkia tarvitsijoita ei enää ehditä kohdata. Yhteiskunnan turvaverkot repeilevät nyt pahasti eikä niiden paikkaamiseen riitä diakoniatyö yksin.

Kyselyn positiivinen tulos oli vastaajissa herännyt solidaarisuus muita heikommassa asemassa olevia kohtaan. Apua ei toivottu enää itselle vaan niille, joilla menee vielä huonommin.

”Oikeastaan en (toivo) mitään enempää, koska varmasti on kurjemmassakin asemassa olevia kuin minä. Heitä tarvitsee auttaa ensisijaisesti!”

Viime vuonna kysyin, nouseeko Suomi vielä tästä. Kovin näyttää siltä, ettei ainakaan lähivuosina.

-diakoni Johanna

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Voit sä jeesaa -blogissa 29.4.2026.