Elämä on kuin junamatka; jos nuokkuu väärässä kohdassa, saattaa ajaa onnensa ohi. Tai joutua Parkanoon.
Valokuvaus on ällistyttävän helppoa – ja samaan aikaan käsittämättömän vaikeaa. Minä olen harrastanut sitä melko tarkkaan neljäkymmentä vuotta ja alan hiljalleen päästä jyvälle siitä, mistä touhussa on kyse.
Adventtiaika merkitsee joulun odotusta. Adventti kun alkaa, niin itse sytytän kynttilät ikkunalaudoille ja laitan paistin uuniin.
Osallistuin kristilliseen joogaretriittiin marraskuussa Korpirauhan leirikeskuksessa. Retriitti antoi minulle juuri ne asiat, mitä kaipasinkin tähän pimeään vuodenaikaan ja kiireiseen elämään: rauhaa ja hiljaisuutta, yksin yhdessä olemista.
Elämääni on kuulunut vuosikymmenten varrella kaikki normaalit monien kokemat tapahtumat: Nuoruuden villit vuodet, opiskelut, pitkät työsuhteet ja ura, perhe-elämä sekä nyt työttömyys ja uuden suunnan etsiminen. Kaikissa elämänvaiheissa olen ollut aktiivinen asioissa jotka vaikuttavat minun ja läheisteni elämään, huolehtinut lähiympäristöstäni sekä siihen liittyvistä tapahtumista. Äänestäminen kaikissa kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa on ollut luonnollinen teko, vähin jonka olen velvoitettu tekemään. Ja tietysti kuulunut kirkkoon koska olen kiinnostunut myös vallitsevasta arvomaailmasta sekä muiden ja itseni hyvinvoinnista.
Olen asunut Helsingin Seurakuntayhtymän Erityisdiakonian Tukiasunnossa jo reilut kaksi vuotta. Palasin takaisin Helsinkiin v. 2016 pitkän poissaolon jälkeen, enkä osannut kuvitellakaan, millainen kaupunki minua olisi vastassa 15 vuoden vierittyä kalenterissa siitä, kun olin lähtenyt täältä pois. Minulla ei ollut palatessani mitään mukanani, ei omaisuutta, vain vaatteet päälläni, minua ei odottanut täällä palatessani kukaan, eikä minulla ollut edes paikkaa minne olisin mennyt.
Jatka lukemista ”Katto pään päällä, seinät ympärillä, yhteisö tukena”
