Selasin usein lapsena perheen valokuvia aina kiinostuneena. Kuvat kertoivat omaa tarinaansa ihmistä ja paikoista. Joidenkin kuvien taakse oli kirjoitettu paikka ja ketä kuvissa oli.

Jatka lukemista ”Kameran takana” →

• 

Miten päädyin vapaaehtoistyöhön? Kysyin itseltäni. Oli selvää, että siihen täytyi olla motiivi, halu kantaa kortensa kekoon omalla panoksellaan. Eikä aikeena voinut olla oma itsekäs tarve vain osallistua johonkin, ollakseen jotakin muiden silmissä. Työttömänä minulla oli kuitenkin joutilasta aikaa ja tunsin olevani monasti turhautunut. Vapaaehtoistyö kävi minulla usein mielessäni, mutta mikä? Urheiluseurat ei ole minun juttu. Kirjailijayhdistyksen hallituksessa on tullut heiluttua yli kymmenen vuotta. Enkä ammattiani merenkulussa ja kiinteistöhuollossa voinut hyödyntää.

Jatka lukemista ”Vapaaehtoisena” →

Kanttori tuo musiikin seurakunnan arkeen ja juhlaan.

Helsingin Seurakuntayhtymän musiikkisihteerin, diplomi-urkuri Jukka Ahokkaan ura on kestänyt jo neljä vuosikymmentä, ensin 20 vuotta kanttorina ja toiset 20 vuotta musiikkisihteerinä. Ahokas on kirkkomusiikin asiantuntija, ja hän tukee musiikkisihteerin tehtävässään Helsingin seurakuntien musiikkityötä ja tuottaa musiikkitapahtumia. Hän on toiminut Kirkko Soikoon -festivaalin taiteellisena johtajana vuoteen 2016 saakka, sekä vuodesta 2018 alkaen järjestetyn Sacred Music Helsinki -festivaalin tuottajana ja taiteellisena johtajana. Hermannin Diakoniatalon Varustamolla Ahokas tunnetaan Pullakirkon pitkäaikaisena kanttorina.

TIE KANTTORIKSI

Kanttoriksi opiskellaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helsingissä tai Kuopiossa. Vuosittain yliopistoon otetaan 30 uutta kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijaa. Musiikin maisterin tutkinnon voi suorittaa kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmässä, jossa voi suorittaa keskimmäisen asteen kanttorin tutkinnon (B-kanttori) ja ylimmän asteen kanttorin tutkinnon (A-kanttori), kuten Jukka Ahokas. Pääaineeksi valitaan joko urut, laulu tai kuoron johto, jonka valinnan jälkeen kahta muuta edellä mainituista opiskellaan sivuaineina, sekä vielä musiikin teoriaa ja pianonsoittoa. Ylimmän asteen virkaan tarvitaan lisäksi Sibelius-Akatemiassa suoritettavia, piispainkokouksen määrittelemiä lisäopintoja.

Alan ammattikorkeakoulututkinto sekä konservatoriotutkinto antavat pätevyyden alimman asteen kanttorin virkaan (C-kanttori). Muusikko (AMK) -tutkinnon voi suorittaa kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdossa Tampereen ja Oulun seudun ammattikorkeakouluissa, sekä Yrkeshögskolan Novia Pietarsaaressa, jossa monimuotokoulutus edellyttää tosin aiempaa musiikin alan tutkintoa.

Jukka Ahokas on kotoisin Kärkölästä, hänen isänsä, kansakoulun opettaja, soitti harmonia. Kahdeksan vuoden ikäisenä Ahokas aloitti pianotunnit Päijät-Hämeen Konservatoriossa (ent. Viipurin Musiikkiopisto) Lahdessa. Myöhemmin hän ehti soittamaan sähköurkuja pienimuotoisissa bändi -kokeiluissa sekä toimimaan seurakuntanuorissa. Lukiossa opiskellessaan varsinaista ammatinvalinnanohjausta ei tuolloin ollut, mutta ehdotus opiskella musiikkia – ja tehdä siitä ura – tuli kotoa, äidiltä, ja abiturientti vuotenaan 1977, hyvän ystävänsä suosituksesta, Ahokas haki Sibelius-Akatemiaan, ja tuli valituksi ensi kerralla; opinnot hän aloitti seuraavana vuonna 1978 asevelvollisuuden suoritettuaan, ja opinnot Sibelius-Akatemiassa kestivät seitsemän vuotta.

KANTTORI JA TAITEILIJA

Kuten otsikossa jo mainittiin, kanttori tuo musiikin niin seurakunnan arkeen kuin myös juhlaan, hän toimii seurakunnan muusikkona kaiken ikäisten seurakuntalaisten kanssa, ei pelkästään jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, häissä ja hautajaisissa, vaan myös musiikkileikkikouluissa, päiväkerhoissa, rippikouluissa, koulu- sekä laitosvierailujen yhteydessä. Kanttori työskentelee myös kuoron, tai kuorojen, kanssa ja huolehtii kuorojen harjoittelemisesta eri esiintymistilaisuuksiin. Luonnollisesti kanttorin tulee pitää yllä omaa ammattitaitoaan, teoriassa ja käytännössä. Ahokas aloitti kanttorin uransa Helsingin Malmin seurakunnassa, Jakomäessä ja Tapanilassa, hänen ensimmäinen vakituinen virkansa oli itäisellä Uudellamaalla Ruotsinpyhtäällä, ja lähes koko 1990-luvun hän toimi kanttorina Oulunkylän seurakunnassa.

Pienissä kirkoissa, kuten Hermannin Diakoniatalon Varustamolla, on pienet urut ja kanttori on yleisön nähtävissä. Tuomiokirkoissa taas suuren kirkon urut ovat lähes mystifioidut, urut ja niiden soittaja ovat omalla parvellaan, ja musiikki tulee jostain ylhäältä, myös vertauskuvallisesti. Eri merkkisiä urkuja, ja urkurakentamoja, Ahokas kertoo olevan kymmeniä. Urkujen soittaminen edellyttää Ahokkaan mukaan hyvää motoriikan hallintaa, ja paljon harjoittelua, kun urkuja soitetaan sekä molemmin käsin, että itsenäisesti mutta samanaikaisesti, myös jaloin, ja samalla vielä lauletaankin. Hänen oman teoriansa mukaan kanttorin työ on näin koulinut aivoja monen eri asian yhtäaikaiseen hallintaan – multi tasking – todellakin. Ahokkaalle itselleen on ollut unelmien täyttymys soittaa 2000-luvulla Helsingin Paavalinkirkossa kaksi konserttia vanhoilla holvikirkon uruilla.

Uransa aikana Ahokas on esiintynyt kotiseurakuntiensa eri kirkollisissa tilaisuuksissa, ja jumalanpalveluksissa hän kanttorina tukee tätä toimitusta. Muiden solistien säestämisen lisäksi, uruilla, pianolla tai flyygelillä, hän onjohtanut eri kuoroja kirkkomusiikkikonserteissa, mukaan lukien yhden kauden kuoroa Fuengirolassa, Espanjassa, jonka ohjelmistossa oli sekä hengellistä että viihdemusiikkia. Ahokas on pitänyt myös omia urkukonsertteja, sekä lied– tai yksinlaulukonsertteja; hän oli viime vuosikymmenellä hyvin innostunut yksinlaulusta, ja hänen ohjelmistossaan on kuultu mm. Sibeliuksen, Merikannon ja Schubertin tunnetuimpia yksinlauluja. Ahokas valmistautuu pieneenkin julkiseen esitykseen huolellisesti, esitettävästä teoksesta riippuen kymmeniä tunteja, tai vaikka sata tuntia; kanttorin työssään tai konsertissa esiintyessään hän on kuitenkin yleisön arvioitavana. Kysymykseen mieleen jääneistä esiintymisistä Ahokas mainitsee konsertit Hermannin Diakoniatalon Varustamolla.

Vastapainoksi kaikelle musiikille Ahokas harrastaa hyötyliikuntaa, erityisesti uintia, ja sulkapalloa sekä tennistä; hän on myös harrastanut purjehtimista 30 vuotta. Hän kokee, että uinti, etenkin, tukee kokonaisvaltaisesti eri lihasten harjoittamista, josta on suuresti tukea hänen työssään, ja jos tähän säännölliseen liikuntaan on tullut taukoa, hän huomaa ryhdin hiipuvan ja selän rasittuvan helpommin. Vapaa-ajallaan Ahokas ei kuuntele klassista musiikkia, korkeintaan Radio Suomea, taustalla. Hän ei nimeä mitään yhtä suosikkia, ei säveltäjää tai edes -genreä, vaan tämä vaihtelee, hän innostuu jostakin musiikista, ja sitten elämäntilanne muuttuu ja musiikkimieltymykset vaihtuvat siinä samalla.

MUUTTUVAT SÄVELET

Jukka Ahokkaan uran aikana, viimeisen neljän vuosikymmenen aikana kirkossa on tapahtunut monta murrosta ja monia muutoksia: naispapit ovat tulleet, jumalanpalveluskaava on uudistunut, virsikirjaa on uudistettu ja kirkossa esitettävän musiikin repertuaari on laajentunut. Ahokkaan mielestä uudistukset kuuluvat asiaan, ja – kanttorin näkökulmasta – hän on ottanut ilolla vastaan tilaisuuden saada uutta ohjelmistoa. Toisaalta hän on kuitenkin huolestunut yhteisen virsilaulun tilasta, mikä on ollut ominaisinta kirkoissa ja kirkollisissa toimituksissa. Nykyään, kirkon muutoksessa ja kaupungistuvissa yhteisöissä, koulussa ei esimerkiksi enää opita kymmeniä virsiä, kuten ennen, kun virsien laulaminen oli luontevaa, monissa eri tilaisuuksissa, ja osa seurakuntaelämää. Ahokkaan pelkona on, että pian kukaan ei enää osaa virsiä, mikä tekisi kanttorin työstä raskasta, jos se muuttuisi vain yksinlauluesityksiksi.

Sacred Music Helsinki -festivaalin yhteydessä Jukka Ahokas on todennut, että länsimainen musiikki keskittyy häiritsevän paljon oikein soittamiseen. Hänenmielestään musiikki kuin musiikki voi olla pyhää – kuten tämän hänen johtamansa festivaalin ohjelmistokin on loistavasti todistanut. Verrattuna perinteiseen, nuoteista soitettuun musiikkiin – usein eri etno -genreissä – improvisoitu musiikki, joka perustuu toisenlaisiin asteikko-, rytmi- ja harmoniajärjestelmiin, on aivan yhtä arvokasta. Liian helposti ajatellaan, mikä tuo pyhän tunnun, mutta jos avarramme ymmärryksemme hyväksymään erilaisia, meille entuudestaan tuntemattomia tapoja ilmaista musiikilla hengellisyyttä, Ahokas rohkaisee meitä, tuo pyhän tuntu voi olla kokemuksena sama kuin mihin olemme tottuneet, tai enemmän. Paitsi aikuisissa, tällaiset kokemukset herättävät myös lapsissa uteliaisuutta, ja tuovat luontevaa suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää erilaisuutta kohtaan.

NÄINÄ POIKKEUKSELLISENA AIKOINA

Kirkkomusiikin asiantuntijan, Helsingin Seurakuntayhtymän musiikkisihteerin tehtävien ja kanttorin työn ohella Jukka Ahokas on myös Stadin Ammattiopiston kuoron johtaja. Yhteiset kuoroharjoitukset ovat Ahokkaan mukaan voimaannuttava kokemus, ja piristävät pitkän työpäivän jälkeenkin, kun innostus tarttuu yhdessä laulaen, ja lisäksi kuoron toiminnan myötä hänen tulee huolehdittua myös omasta lauluäänestään. Vallitsevan COVID-19 pandemian vuoksi kuoron toiminta on toistaiseksi keskeytyksissä. Samoin viime keväälle Hermannin Diakoniatalon Varustamon PK-Klubille suunniteltu StadAm Kuoron esiintyminen valitettavasti jouduttiin perumaan, mikä oli harmittavaa, koska kuorolla oli valmiina lähes 20 laulajan innokas esiintyjäjoukko, sekä valmis ohjelmisto. Toki tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ei muuta voinut tehdä. Toivon mukaan sama joukko saadaan vielä uudelleen kokoon, ja olosuhteiden salliessa, StadAm Kuoron konsertti voidaan toteuttaa myöhemmin Hermannin Diakoniatalon Varustamolla.

Kanttori Jukka Ahokasta haastatteli Hermannin Diakoniatalon Varustamon vapaaehtoistoimija Jari-Olavi Nieminen

Henkilökohtaisesti, Hermannissa™ -haastattelut ilmestyvät aika ajoin Pullakirkon Plokikirjassa

Siirryttäessä kohti vuotta 2021 moni varmasti toivoo, että tuleva vuosi muistettaisiin vuotena, jolloin koronapandemia saatiin selätettyä ja elämä palautui normaaleihin uomiinsa. Urheilufanit pääsivät vihdoin stadionille hurraamaan oman joukkueensa puolesta ja kulttuurin ystävät saivat taas nauttia näyttelyistä ja esityksistä paikan päällä. Kutittavat kasvomaskit saatiin heittää lopullisesti roskakoriin. Kadulla vastaantulija nähtiin jälleen ystävänä, eikä vaarallisena viruksen kantajana, joka kierretään kaukaa. Näin ainakin itse toivon.

Jatka lukemista ”Valoa tunnelin päässä?” →

Olemmeko valmiita?

Joulun valmistelut ovat tänä vuonna olleet poikkeukselliset. Se mihin olemme aiemmin tottuneet ei ole tänä vuonna ollut mahdollista. Hoosiannaa eikä kauneimpia joululauluja ole päässyt laulamaan. Joulukirkkoon ei päästä. Mummolaan ei kokoonnuta perinteiden mukaan eikä kotiinkaan ole järkevää kutsua tänä jouluna kuin ne läheiset, joiden kanssa muutoinkin on nyt poikeusaikana ollut tekemisissä.

Olemme varmasti tänä vuonna oppineet paljon uutta ja myös poikkeuksellinen joulunaika voi meitä opettaa. Asiat voivat yhtäkkiä muuttua. Vanhat normit eivät päde. Kaikki ei lopulta olekaan meidän omissa käsissämme.

Vaikka emme tänä jouluna pystykään tekemään kaikkea sitä mikä meille yleensä on jouluumme kuulunut ja joulun meille rakentanut, niin silti joulu tulee. Vapahtaja syntyy! Se tapahtuu tänä vuonna kaikin tavoin poikkeuksellisesti ja kenties yllättävästikin. Juuri nyt tarvitsemme tuota ilosanomaa erityisen paljon!

On yksi, jonka saamme kutsua kylään! Oheisessa linkissä siitä hieman lisää.

https://www.youtube.com/watch?v=upH77KdPaM8

Hyvää joulua!

Kimmo Kajos

diakoni, Hermannin Diakoniatalon Varustamo