Vaeltaen Lapissa ja Tievatuvalla, joka sijaitsee Saariselän alueella Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa. Tievalla on vuokrattavana Helsingin seurakuntayhtymän mökkejä, jotka sijaitsevat kauniin joen rannalla.

 

Tievan kappeli sijaitsee aivan mökkien vieressä. Tievakappeli on Lapin ensimmäinen turistikirkko. Siellä on mukava hiljentyä ja rauhoittua, toki Lapissa luonnon keskellä on monta paikkaa missä voi hiljentyä.

 

Vaellusreittejä on kansallispuistossa paljon ja hyvin opastettuja. Polkujen varsilta löytyy hyvin varusteltuja taukopaikkoja, joissa on laavut, nuotiopaikat, puuliiterit ja vessat, toki löytyy autiotupiakin. Pitkät vaellukset vaativat fyysistä kuntoa ja henkistä ”kanttia”, sekä jonkin verran suunnistustaitoa ja hyvän kartan. Toki löytyy kaikille jotain, myös lyhyitä ja maastollisesti helppoja.

 

 

Tarja Juurinen

suntio

erityisdiakonia

Syyskuun puolivälistä seuraavan vuoden toukokuun lopulle joka toinen maanantai klo 8.30 starttaa erityisdiakonian tai erityisnuorisotyö Snellun auto suuntana Hämeenlinna. Pääkaupunkiseudun diakoniatyöntekijät Eeva, Sirpa ja Virpi suuntaavat vankilavierailulle.  Kassit on pakattu erilaisilla askartelutarvikkeilla, toiminnallisiin menetelmiin tarvittavilla tarvikkeilla ja aina on mukana myös Uusi testamentti.  Tarvikkeet on etukäteen ilmoitettu vankilan ohjaajalle tai papille, joka informoi tulostamme ja tarvikkeistamme portinvartijoita.

Auringonpaisteessa, räntäsateessa, talven liukkailla – aina menemme. Kokemus on, että tuloamme odotetaan.

Perille päästyämme ja turvatarkastuksen selvitettyämme syömme lounaan henkilökunnan ruokalassa, minkä jälkeen olemme valmiit päivän tehtäviin. Yksi meistä tapaa vantaalaisia, toinen alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä ja minä yli 30-vuotiaita helsinkiläisvankeja.  Keskusteluapua tarvitsevien vankien tavoittaminen on vaikeutunut sen jälkeen, kun osastoille ja selleihin pääsy ei enää ole mahdollista.  Teemme etsivää työtä vankien keskuudessa ja pappi on jakanut henkilökohtaiset esitteemme vankeja tavatessaan.  Kun henkilö haluaa tavata,  hän jättää käyntiämme edeltävällä viikolla tapaamispyynnön papille, joka välittää tiedon meille.

Yksilötapaamisten jälkeen on vuorossa ryhmä tutkintavankiosastolla. Ryhmään kokoontuu 7-13 naista, useimmiten kaikki, jotka eivät ole töissä.  Aina ei löydy yhteistä kieltä.  Askartelu on kuitenkin sellaista, mihin voi mallia katsomalla osallistua.  Naiset odottavat tätä tuntia ja luovuus pääsee irti, kun he loihtivat kaunista käsillään, keskittyneesti ja innostuneesti. Joskus tekeminen takkuaa ja turhauttaa. Tekemisen lomassa eteen tulevat tilanteet hyödynnetään.  Vaadinko itseltäni täydellisyyttä vai osaanko olla armollinen?  Miten olen, kun turhauttaa, lentääkö tavarat? Tutkintavankiosastolla ollaan usein sokissa tai hädissään vankilaan tulon tai tuomion kuulemisen jälkeen. Epätietoisuus oikeusprosessin vaiheista ahdistaa.  Monella ajatuksissa ovat lapset. Tekemisen lomassa syntyy keskusteluja, jotka joskus kantavat pitkälle vankeuden suorittamisen vuosiin, koevapauteen ja vapauteen asti, mikä on työmme tavoitteenakin.

Iltapäivällä on toinen ryhmä kotouttamisosastolla. Tällä osastolla olevat ovat lähdössä joko koevapauteen, Vanajan avovankilaan tai kuntoutukseen.  Ryhmän toiminta lähtee naisten tarpeista.  Usein on tarve puhua siitä miten selviytyä ilman päihteitä vapauduttua ja miten käyttää aika, mikä päihteiltä vapautuu, miten jatkaa läheisiä ihmissuhteita vapautumisen jälkeen. Kotouttamisosastolla on mahdollisuus pohtia näitä asioita ilman päihteen vaikutusta. Vapautta odotetaan ja samalla se herättää paljon kysymyksiä, pelottaakin. Keskusteluilla pyrimme auttamaan häpeän sietämistä, vahvistaa itsetuntoa ja löytää kunkin vahvuuksia, joista ei ehkä itse tähän asti ole ollut tietoinen. Kukaan ei ole täydellinen ja Jumalalle olemme rakkaita keskeneräisyydessämme ja juuri sen takia.  Hämeenlinnan vankila on ollut mukana EU:n alueen kahdeksan maan FEFI-projektissa (Finding education for female inmates), jossa haluttiin naisten ääni kuuluviin ja kehitettiin koulutusta naisvangeille.  Projektin loppukonferenssissa kokemusasiantuntijan kokemus oli, että elämässä eteenpäin meneminen esim. kouluttautumalla on mahdollista vasta, kun häpeää ja traumaattisia kokemuksia on purettu.  Niitä naisilla on paljon. Kirkon työntekijöinä ja sielunhoitajina teemme osamme, että naisen ääni tulee kuulluksi ja hän tulee nähdyksi, jotta esteitä elämässä eteenpäin menemiselle olisi vähemmän kuin vankilaan tullessa.

Vanajan avovankilassa vierailemme noin seitsemän kertaa vuodessa ja lisäksi järjestämme kesäkuussa kaksipäiväisen naisten ryhmän.

Keväällä 2015 valmistuneessa selvityshankkeessa uskonnonharjoittamisesta ja sielunhoidosta vankiloissa vankiloiden johtajat kommenteissaan katsoivat olevan paljon kysyntää paitsi vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työlle, myös seurakuntien vierailuille laitoksissa ja työ nähtiin merkittäväksi. Johtajat toivat esiin myös sen, että puutteet sielunhoitoon ja hengelliseen toimintaan osallistumisen mahdollisuuksista näkyvät nopeasti vankien keskuudessa levottomuutena ja jännitteiden lisääntymisenä.

Erityisdiakoniassa työskentelevänä iloitsen siitä, että minulla on tarjota konkreettista apua naisille. Hermannin diakoniataloon voi hakea työtehtäviin koevapauden ajaksi ja asuttamistoimintaan voi jättää asuntohakemuksen. Mikäli henkilölle asunto voidaan myöntää, hän saa myös asukasohjaajan tuekseen vapauden alkutaipaleelle, jolloin on monenlaisia käytännön asioita hoidettavana.  Kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin. Hermannin diakoniatalossa työskentelee monenlaisten toimijoiden yhteisö, johon on helppo tulla ja asettua taloksi – silloinkin, kun muurien ulkopuolelle astuminen tuntuu pelottavalta.  Tämä on taloon tulleiden kokemus ollut.  Mahdollisuus uuteen alkuun tarjoutuu ja jokainen vapautuva tekee sen hetkisten kykyjensä mukaan valinnan miten sen mahdollisuuden käyttää.  Jos on uuden alun aika, niin se on Herran hallussa.

Virpi Liirus-Mäkelä

päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä

erityisdiakonia

Resuiset vaatteet, takkutukka ja pullokassi, siitä tunnistaa asunnottoman, ”siltojen miehen”.

Tänä päivänä me emme voi noin karrikoidusti luokitella asunnottomia. Asunnottomuus on ilmiö, jonka sisältöön yhteiskunnan tilanne vaikuttaa hyvin suuresti. Asunnottomilla on monet kasvot ja vielä monimuotoisemmat tarinat.

Asunnottomien joukossa on esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomia, joiden ongelmia ei pelkkä asunnon saaminen ratkaise, vaan siihen liittyy usein päihde- ja mielenterveyden ongelmia. On myös asunnottomia, joiden ongelmana on vain kohtuuhintaisen asunnon puute. Pääkaupunkiseudulla on myös paljon niin kutsuttuja ”junan tuomia”, ihmisiä jotka tulevat tänne asunnottomiksi paremman tulevaisuuden toivossa. Nuoret, maahanmuuttajat ja perheet muodostavat myös oman asunnottomien ryhmän. Myös tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majailevat ihmiset kuuluvat asunnottomien laajaan joukkoon.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n selvityksen mukaan vuoden 2014 lopulla Suomessa oli 7 107 yksinelävää asunnotonta, joista 2 443 oli pitkäaikaisasunnottomia. Asunnottomia perheitä oli tilastoitu 427, joista yksinomaan Helsingissä 280. Asunnottomuus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Helsingissä on eniten asunnottomia sekä lukumäärältään että suhteessa asukaslukuun.

Asunnottomuuden taustalla voi olla moninaisia ongelmia. Syrjäytyneiden ja moniongelmaisten asunnottomien auttamiseksi ei aina riitä vaan pelkkä asunnon järjestäminen, vaan tarvitaan myös kuntouttavaa ja elämänhallintaa parantavia toimenpiteitä. Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonia asuttamistoiminta tarjoaa asunnottomille helsinkiläisille tukiasumista. Tukiasumisen tarkoitus on vahvistaa asukkaan omaa elämän hallintaa päihteettömässä asuinympäristössä. Asuminen on määräaikaista ja tavoitteellista asumissosiaalista työtä. Asukkaalla on koko asumisen ajan asumisohjaajan tuki käytössään ilman erillistä korvausta. Asumisen tavoitteena on pysyvän asunnon löytämisen mahdollistaminen tulevaisuudessa.

17.  lokakuuta vietetään jälleen Asunnottomien yötä ja lukuisat soihdut syttyvät muistuttamaan YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisesta päivästä ympäri Suomea. Helsingissä erilaiset tapahtumat alkavat jo päivällä ja ne jatkuvat seuraavaan päivään saakka. Erityisdiakoniassa vietetään asunnottomien yön jälkeisenä aamuna 18.10 Hermannin diakoniatalon kirkkopyhää kello 10.00 alkaen. Ohjelmassa on ehtoollispullakirkon lisäksi keittolounas, trubaduurin esitys ja kirkkokahvit. Kirkkopyhän aikana on myös mahdollisuus käydä suihkussa ja täydentää vaatevarastoa puhtailla ja lämpimillä vaatteilla.

Virren 454 sanojen mukaisesti haluamme toivottaa jokaisen sydämellisesti tervetulleeksi mukaan Hermannin diakoniatalon kirkkopyhään sunnuntaina 18.10.2015.

”Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus.

Liekkejä on monta, valo on yksi. Hän yhdistää meidät.”

Ulla Hännikäinen, asuttamistoiminnan koordinaattori

Jukka Salkosalmi, asukasohjaaja

Erityisdiakonia

Arkiaamuisin meillä Hermannin suntioilla on oikeastaan päivän tärkein työtehtävä, eli ajella Bulevardille ns. ”pullakeikalle” Konditoria Ekbergiltä. Lahjoitustuotteina on yleensä erilaisia leipiä, sämpylöitä, leivonnaisia ja joskus myös upeita kakkuja. Eli lyhyesti; meidän asiakkaat ja muutaman päiväkeskuksen (Stoori ja Illusia) kävijät saavat nauttia näistä maistuvista lahjoituksista. Hermannin Diakoniatalon ja Ekbergin herkullinen yhteistyö on jatkunut kymmeniä vuosia.

Ajoreitille Hermanni-Ekberg-Hermanni mahtuu useita pääkaupungin nähtävyyksiä, joten tässä pienet maistiaiset pulla-keikalta sanoin ja kuvin.

”Kiinnittäkää turvavyöt ja sammuttakaa savukkeet. Sightseeing Helsinki alkakoon!”

Aamukahvien ja tarinointien jälkeen alkaa jokainen arkiaamu suntiolla ja yleensä mukaan lähtevällä vapaaehtoisella; Pullakeikka Bulevardille.

Auto lastataan tyhjillä leipälaatikoilla ja reippaalla miehistöllä. Kulkuvälineenä toimii Hermannin Diakoniatalon oma, aina varma ja luotettava 4-vuotias Volswagen Caravelle TDI, jolla matka taittuu ja laulu soi. Laulut tosin hoitaa Radio Rock, ainakin suntio Tammelan ollessa ruorissa.

Matkaan lähdetään siis Hämeentie 73:sta, tiukka vasen ja ensimmäinen ns. kiintopiste on Kurvi/Sörnäinen. Sörnäisistä matka jatkuu kohti Hakaniemeä, ja oikelle puolelle jää ne kuuluisat Linjat, ja ainakin Kolmas Linja on tullut tutuksi Fredin toimesta.

Ennen Hakaniemen toria, jää vasemmalle puolelle Hagiksen halli, joka on palvellut jo 100 vuoden ajan. Lähinnähän se on ollut Kalliolaisten oma lähikauppa, mutta sijainniltaan myös muiden stadilaisten ulottuvilla. ”Lähditpä ostoksille sitten sporalla, dösällä tai tuubilla, pääset helposti melkein ovelle asti”.

Hakaniemestä matka jatkuu kohti Kaisaniemeä, ja matkan varrelle jää oikealle Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, joka on ainakin pääkaupunkiseudun koululaisille tuttu retkikohde. Kannattaa varata aikaa, jos sinne menee.

Kaisaniemestä tehdään ensin tiukka kaarros vasenpaan, ja sitten oikeaan. Ollaan siis Unioninkadulla. Saavumme ehkä Helsingin tunnetuimman turistikohteen luokse; Helsingin tuomiokirkko, mutta tunntaan myös nimellä Suurkirkko (Alun perin Nikolainkirkko) Vuosittain kirkossa vierailee yli 500 000 ihmistä, joista noin puolet on ulkomaalaisia turisteja. Eli Helsingin symboli, josta on varmaan räpsitty miljoonia valokuvia, ja hyvinkin mieleinen postikortin kuva.

Matka jatkuu Senaatintorin vierestä kohti Espaa, ja Kaivopuistoa.

Kaivopuisto jää vasemmalle, ja tämän lyhyen, mutta vaarallisen ajomatkan aikana saa suntiokin olla tarkkana. Tien yli loikkii sieltä täältä ”uraputkessa” olevien kiireisten ja tavallaan muusta maailmasta välinpitämättömien ihmisten ”robottilauma”. Älypuhelin, läppäri/tabletti ja Take away-kahvikuppi käsissä on joillekin merkki menestyksestä ja kiireisestä elämänrytmistä. Mutta sitä hymyä kasvoilta saa hakea =)

Ohitamme myös Suomen ehkä tunnetuimman tavaratalo Stockmannin, jossa näköjään on alkamassa ne ”Hullut päivät” =) Onneksi ne ”hullut” erottaa keltaisesta pussukasta, muiden tasamaan tallaajien joukosta.

Manskun yli Lönnrotinkadulle, Annankadulle ja ollaankin Bulevardilla. Auton saaminen parkkiin tällä seudulla on lottoamista, mutta hyvä yhteistyökumppanimme Argentiinan Suurlähetystö (Joka ei tiedä tästä yhteistyöstä) sijaitsee juuri hyvällä paikalla, ja aina heidän CD-autoille varatut 3 paikkaa ovat vapaana, koska Pampan pojat aloittavat työnsä klo 9. tai myöhemmin.

Auto parkkiin, ukot ulos ja tyhjien laatikoiden vienti, täysien tilalle. Nopeaa, tehokasta ja dynaamista toimintaa, kun laatikot viedään, ja haetaan. Henkilökunta Ekbergillä on laittanut yleensä meille lähtevät laatikot jo valmiiksi, ja näin ollen tässä operaatiossa menee n. 5 min.

Tämän päivän ”kalasaalis” on 4 täyttä ja yksi vajaa laatikko leipää, patonkeja, sämpylöitä ja pullaa. Normi päivä, josta riittää hyvin jaettavaksi n. 50 ihmiselle Hermannissa.

On aika ”kotimatkan” jonka ajelemme yleensä aina Kampin kautta, ja tämäkään päivä ei tee poikkeusta. Fredrikinkadulle, ja siitä suunta Kamppiin, josta tiukka käännös oikeaan ja ollaankin Pohjoisella rautatienkadulla. Matkalla Manskulle, ohitamme eduskuntalon, jossa näköjään puuhaa riittää. Enkä nyt tarkoita edustajiamme, vaan talon remonttia.

Manskulle käännyttäessä oikealle jää Kiasma, muutama sata metriä ja ylväs, uudehko Musiikkitalo, vasemmalla Kansallismuseo, ja taas pään käännös oikealle, jossa seistä pönöttää Finlandiatalo.

Ja ennen käännöstä Helsinginkadulle näemme oikealla Oopperatalon, jossa en muuten ole käynyt ikinä. Eikös jokaisen veronmaksajan, ja ”omistajien” kuuluisa saada edes yksi lippu elämänsä aikana, johonkin näytökseen. =)

Risteyksessä eteemme jää legendaarinen Kisis, eli Kisahalli, ja Olympiastadion tornineen, sekä Paavo Nurmen patsas. Töölönranta jää oikealle, ja Linnanmäen huvipuiston muutaman vekottimen huiput näkyvät vasemmalla.

Hesarilta käännytään Sturenkadulle, ja hetken päästä näemmekin Kultsan, jossa  mm. Jimi Hendrix, Frank Zappa, Cream, Queen, Led Zeppelin ovat käyneet keikalla.

Matka jatkuu ja Hämeentie jo siintää silmissä. Vasemmalle jää Paavalin kirkko, ja ollaankin taas ”kotitiellä” ja Vallilan varikon kohdalta tiukka käännös vasempaan.

Taas on keikka heitetty, ja nähty pala kauneinta kotiseutua. Tarinassa on käytetty asiantuntija-apuna, Keijon (vapaaehtoinen), aidon stadilaisen muistipankkia, ja paikallistuntemusta.

Mika Tammela

Suntio

Erityisdiakonia

Vastuunkantajat r.y. on erityisdiakonian lapsi. 1980-luvun puolessa välissä joukko erityisdiakonian työntekijöitä ja katulähetysaktiiveja rupesivat miettimään mahdollisuutta kantaa oma kortensa kekoon päihdeongelmien hoitamisessa. Syntyi kristillinen yhdistys, jonka arvopohjana on usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja joka pyrkii kantamaan vastuuta päihdeongelmiin ajautuneista lähimmäisistä.

Yhdistyksessä olevat vastuunkantajat tekivät sinnikästä työtä tavoitteensa eteen. Esikoista saatiin vielä odotella, kuten kuuluukin, mutta se syntyi 1990 kun yhdistys avasi Kuntoutuskoti Tarpoilan Sipooseen. Tarpoila on ollut isolle joukolle nykyisistäkin pullakirkon kävijöistä käännekohta elämän suunnan muutoksessa, raittiuden saavuttamisessa sekä Jumalaan turvaavan arvopohjan syntymisessä.

Tarpoila sai perheenlisäystä 2000-luvun alkupuolella, kun sisarus Kirpputori avattiin. Kirppari toimii edelleen osoitteessa, Hämeentie 75. Kirpputorin tuotto kanavoituu Vastuunkantajien työn tukemiseen. Kirpputori tarjoaa myös mielekästä toimintaa Tarpoilan kuntoutujille.

Pitkään oli Tarpoilan yhtenä kutsulauseena, ”Astu Tarpoilan tielle”. Ajatusta tiestä käytetään usein vertauskuvana elämästä. Tie harvoinkaan kulkee suoraan vaan mutkitellen. Tiellä kuljetaan joskus harhaan ja eksytään, tämän ovat monet Tarpoilan kuntoutujat saaneet kokea. Vastuunkantajat lapsineen on vuosien varrella itsenäistynyt. Erityisdiakonian ja Vastuunkantajien suhde on nykyisellään muuttunut läheiseksi yhteistyö kumppanuudeksi, jolla on historiansa kautta vahva pohja. Myös Tarpoila on joutunut kulkemaan tietään monien mutkien kautta. Vastoinkäymisiltäkään ei ole vältytty.

Kasvuun kuuluvat aina kriisit ja kenties pahimmassa kriisissä Vastuunkantajat olivat kuluvan vuoden alkupuolella, jolloin Tarpoilan toiminta jouduttiin lakkauttamaan Sipoossa vaikean taloudellisen tilanteen seurauksena. Kriiseissä on aina ainekset myös uuteen. Nyt uutta aikaa rakennetaan uusissa tiloissa, kun kuntoutuskoti Tarpoila avautui asiakkaille 1.9.2015 Helsingin Myllypurossa. Tarpoilan tielle voi siis jälleen astua. Tähän uuteen aikaan kuljetaan nöyrin ja luottavaisin mielin, uskoen siihen, että:

”Tie valmis on, ja päässä sen

vastaus löytyy ikuinen,

ja kerran ehjä ihminen

ylistää tietä Kristuksen.”

www.vastuunkantajat.fi