Terveisiä erityisdiakonian vankilatyöstä

Syyskuun puolivälistä seuraavan vuoden toukokuun lopulle joka toinen maanantai klo 8.30 starttaa erityisdiakonian tai erityisnuorisotyö Snellun auto suuntana Hämeenlinna. Pääkaupunkiseudun diakoniatyöntekijät Eeva, Sirpa ja Virpi suuntaavat vankilavierailulle.  Kassit on pakattu erilaisilla askartelutarvikkeilla, toiminnallisiin menetelmiin tarvittavilla tarvikkeilla ja aina on mukana myös Uusi testamentti.  Tarvikkeet on etukäteen ilmoitettu vankilan ohjaajalle tai papille, joka informoi tulostamme ja tarvikkeistamme portinvartijoita.

Auringonpaisteessa, räntäsateessa, talven liukkailla – aina menemme. Kokemus on, että tuloamme odotetaan.

Hämeenlinnan vankila

Perille päästyämme ja turvatarkastuksen selvitettyämme syömme lounaan henkilökunnan ruokalassa, minkä jälkeen olemme valmiit päivän tehtäviin. Yksi meistä tapaa vantaalaisia, toinen alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä ja minä yli 30-vuotiaita helsinkiläisvankeja.  Keskusteluapua tarvitsevien vankien tavoittaminen on vaikeutunut sen jälkeen, kun osastoille ja selleihin pääsy ei enää ole mahdollista.  Teemme etsivää työtä vankien keskuudessa ja pappi on jakanut henkilökohtaiset esitteemme vankeja tavatessaan.  Kun henkilö haluaa tavata,  hän jättää käyntiämme edeltävällä viikolla tapaamispyynnön papille, joka välittää tiedon meille.

Yksilötapaamisten jälkeen on vuorossa ryhmä tutkintavankiosastolla. Ryhmään kokoontuu 7-13 naista, useimmiten kaikki, jotka eivät ole töissä.  Aina ei löydy yhteistä kieltä.  Askartelu on kuitenkin sellaista, mihin voi mallia katsomalla osallistua.  Naiset odottavat tätä tuntia ja luovuus pääsee irti, kun he loihtivat kaunista käsillään, keskittyneesti ja innostuneesti. Joskus tekeminen takkuaa ja turhauttaa. Tekemisen lomassa eteen tulevat tilanteet hyödynnetään.  Vaadinko itseltäni täydellisyyttä vai osaanko olla armollinen?  Miten olen, kun turhauttaa, lentääkö tavarat? Tutkintavankiosastolla ollaan usein sokissa tai hädissään vankilaan tulon tai tuomion kuulemisen jälkeen. Epätietoisuus oikeusprosessin vaiheista ahdistaa.  Monella ajatuksissa ovat lapset. Tekemisen lomassa syntyy keskusteluja, jotka joskus kantavat pitkälle vankeuden suorittamisen vuosiin, koevapauteen ja vapauteen asti, mikä on työmme tavoitteenakin.

Iltapäivällä on toinen ryhmä kotouttamisosastolla. Tällä osastolla olevat ovat lähdössä joko koevapauteen, Vanajan avovankilaan tai kuntoutukseen.  Ryhmän toiminta lähtee naisten tarpeista.  Usein on tarve puhua siitä miten selviytyä ilman päihteitä vapauduttua ja miten käyttää aika, mikä päihteiltä vapautuu, miten jatkaa läheisiä ihmissuhteita vapautumisen jälkeen. Kotouttamisosastolla on mahdollisuus pohtia näitä asioita ilman päihteen vaikutusta. Vapautta odotetaan ja samalla se herättää paljon kysymyksiä, pelottaakin. Keskusteluilla pyrimme auttamaan häpeän sietämistä, vahvistaa itsetuntoa ja löytää kunkin vahvuuksia, joista ei ehkä itse tähän asti ole ollut tietoinen. Kukaan ei ole täydellinen ja Jumalalle olemme rakkaita keskeneräisyydessämme ja juuri sen takia.  Hämeenlinnan vankila on ollut mukana EU:n alueen kahdeksan maan FEFI-projektissa (Finding education for female inmates), jossa haluttiin naisten ääni kuuluviin ja kehitettiin koulutusta naisvangeille.  Projektin loppukonferenssissa kokemusasiantuntijan kokemus oli, että elämässä eteenpäin meneminen esim. kouluttautumalla on mahdollista vasta, kun häpeää ja traumaattisia kokemuksia on purettu.  Niitä naisilla on paljon. Kirkon työntekijöinä ja sielunhoitajina teemme osamme, että naisen ääni tulee kuulluksi ja hän tulee nähdyksi, jotta esteitä elämässä eteenpäin menemiselle olisi vähemmän kuin vankilaan tullessa.

Vanajan avovankilassa vierailemme noin seitsemän kertaa vuodessa ja lisäksi järjestämme kesäkuussa kaksipäiväisen naisten ryhmän.

Muratti muurissa

Keväällä 2015 valmistuneessa selvityshankkeessa uskonnonharjoittamisesta ja sielunhoidosta vankiloissa vankiloiden johtajat kommenteissaan katsoivat olevan paljon kysyntää paitsi vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työlle, myös seurakuntien vierailuille laitoksissa ja työ nähtiin merkittäväksi. Johtajat toivat esiin myös sen, että puutteet sielunhoitoon ja hengelliseen toimintaan osallistumisen mahdollisuuksista näkyvät nopeasti vankien keskuudessa levottomuutena ja jännitteiden lisääntymisenä.

Erityisdiakoniassa työskentelevänä iloitsen siitä, että minulla on tarjota konkreettista apua naisille. Hermannin diakoniataloon voi hakea työtehtäviin koevapauden ajaksi ja asuttamistoimintaan voi jättää asuntohakemuksen. Mikäli henkilölle asunto voidaan myöntää, hän saa myös asukasohjaajan tuekseen vapauden alkutaipaleelle, jolloin on monenlaisia käytännön asioita hoidettavana.  Kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin. Hermannin diakoniatalossa työskentelee monenlaisten toimijoiden yhteisö, johon on helppo tulla ja asettua taloksi – silloinkin, kun muurien ulkopuolelle astuminen tuntuu pelottavalta.  Tämä on taloon tulleiden kokemus ollut.  Mahdollisuus uuteen alkuun tarjoutuu ja jokainen vapautuva tekee sen hetkisten kykyjensä mukaan valinnan miten sen mahdollisuuden käyttää.  Jos on uuden alun aika, niin se on Herran hallussa.

Virpi Liirus-Mäkelä

päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä

erityisdiakonia

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s