Yhdessä me selvitämme tämän

En minä tiedä kuinka aion selviytyä

lainalyhennysten

velkaerien

eräpäivien

harmaassa, monimutkaisessa labyrintissä.

En minä tiedä enkä välitäkään

Nyt vain hengitän tämän hetken turvaa.

Kuuntelen tuulen keinuntaa pihapuussa.

Nuo viralliset, totiset kirjeet

kiikutan nauraen äitini syliin

pohjattomaan.

Olen kirjoittanut tämän runon lukioiässä, aikana kun en ollut maksanut vielä ensimmäistäkään vuokraa, ottanut lainaa tai hoitanut yhtään laskuani maksuun. En oikeastaan ymmärtänyt talousasioista mitään, eikä minun vielä tarvinnutkaan. Ne vähäiset viranomaisilta tai pankista tulevat kirjeet, joita silloin sain, vein avaamattomana aina äidilleni. Ajatuskin siitä, että minun pitäisi avata kirjeitä ja lukea niissä olevaa paperinmakuista tekstiä, sai minut tuskastumaan. Minä ei ollut noita kirjeitä varten eikä minua kiinnostanut niissä olevat asiat. Se oli nuoren ihmisen epävarmuutta ja toisaalta uhoa, aivan kuin voisin olla senkaltaisten asioiden ulkopuolella.

Jatka lukemista ”Yhdessä me selvitämme tämän”