Tee päivän hyvä työ ja tuo munakennot kierrätykseen Hermanniin!

Hurstin Avun elintarvikejakeluihin saadaan kananmunia yleensä isoissa levyissä. Ihmisten on vaikea kuljettaa niitä esim. muovipusseissa. Rikkimenemisen vaara on suuri. Munakennoihin pakattuna ihmisten olisi helpompi viedä kananmunat ehjänä perille saakka.

Älä siis heitä tyhjiä munakennoja suotta roskiin, vaan tuo ne kierrätykseen Hermannin diakoniatalolle talon aukioloaikoina. Täältä toimitamme kennot sitten isommassa nipussa esim. Hurstin Apuun, jossa niille on tarpeellista käyttöä.

Tee päivän hyvä työ ja tuo munakennot Hermanniin. Keräys jatkuu toistaiseksi.

”Keräyspäällikkö”

Outi

vapaaehtoistoimija Hermannin diakoniatalo

IMG_02111

 

Kenen joukoissa seison

Asevelvollisuuteni suorittamisesta on kulunut reilut kolmekymmentä vuotta. Yksitoista kuukautta palveltuani siirryin alikessun natsat kauluksissa reserviin. Kaveripiirissäni kaikki suorittivat palveluksen, kukin hieman eri motivaatiolla tosin. Jotkut etenivät kunniakkaasti reserviupseerikouluun toisten tyytyessä hieman rennommin ottein vaikkapa varusvaraston hoitajan tehtäviin, joista sitten kahdeksan kuukauden jälkeen kotiuduttiin sotamiehenä.

Jatka lukemista ”Kenen joukoissa seison”

LAULUNTEKIJÄN LUNNAAT

Istuskelin työtuolissani eräänä kevättalvisena päivänä ja näppäilin kitaraa. Soittelin ihan muina miehinä, yrittämättä tehdä laulua. Kas joskus kun yrittää tehdä laulua, laulu katoaa. Se ei halua tulla napatuksi kiinni, kirjoitetuksi ylös ja tulla ihmisten kuultavaksi. Laulut ovat melkoisia veijareita.

Siinä soitellessani muina miehinä, mieleeni nousi kaksi sanaa: Tammikuun kolmas. Jahas, kuulosti hyvältä biisin nimeltä. Mitä Tammikuun kolmas minulle merkitsi? En oikein tiedä. Ei kenenkään tutun syntymäpäivä, nimipäivä tai jokin muu sellainen. Mitä kyseisenä päivänä historian saatossa on tapahtunut? Ei mitään käryä. Entä millainen voisi olla Tammikuun kolmas? Ainakin kylmä, lunta ja pakkasta. Niinpä niin, isoisä kertoi, että ennen vanhaan talvisin oli todella kylmä, varsinkin sotavuosina.

Ja niin biisi sai ideansa. Tarina isoisästäni, sodan käyneestä maanviljelijästä. Mitä haluaisin hänestä kertoa? Sen että kun pikkupoikana kinusin isältäni kitaraa, tämä ei millään muotoa suostunut. Pappa nousi siltä istumalta linja-autoon (maalla ei ole busseja vaan linja-autoja) ja meni Mikkeliin ja osti pojalle kitaran. Tai se, kun tulin mopoikään ja kyselin isältä mopoa. Vastaus oli ehdoton ei. Ja voitte arvata mitä pappa teki. Se oli hieno punainen mopo.

”Tammikuun kolmas ja pakkasta yöllä. Ikkunaan jälki jää hengityksen. Lähtee töihin, taas kerran niin. Vetää saappaat jalkaansa” Siinä se oli, ensimmäinen säkeistö. Mihin halusin laulua viedä, mikä oli laulun idea? Olisiko se vain historiallinen kertomus isoisästäni vai jotain syvällisempää? Pappa huokaili monesti työnteon lomassa että ”Luoja armahtakoon”. Se oli papan lyhyt rukous kesken päivää. Huokaus Luojan puoleen.

Pappa opetti minulle erään varsin tärkeän asian. Kun elämästämme riisutaan kaikki se mihin me luotamme, talo, tavarat, raha, ystävät, mitä meille jää jäljelle? Vain ja ainoastaan Jumalan armo. Luottamus siihen, että Kristuksen sovitustyö Golgatan ristillä on kertakaikkinen ja riittävä sovitus meille tässä ajassa ja tulevassa. Sen sovitustyön kautta meillä on pääsy Herran lepoon, taivasten valtakuntaan, kun aikamme tässä maailmassa kerran päättyy.

”Ei yksin seiso, ei ainutkaan, ilman Luojan tukea”

Laulu on Tammikuun kolmas, albumilta Pasi M, Tammikuun kolmas

Pasi Marttinen

Kirjoittaja on Sininauhasäätiön pastori ja muusikko

http://www.mikseri.net/artists/pasim.126954.PHP