Vuodenvaihde on erilaisissa yhteisöissä tilinpäätösten ja toimintasuunnitelmien aikaa. Pannaan mennyt vuosi pakettiin ja katsotaan eteenpäin. Missä on onnistuttu ja missä menty pieleen? Mitä vuodesta on opittavaa tulevaisuuden suhteen? Mitä toimintaa kannattaa jatkaa samaan malliin? Mitä pitää uudistaa? Muuttuminen ja uudistuminen on vaikeaa, usein muutoksen kohdalla alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin palataan samoille, tutuille ja turvallisille, raiteille melko nopeasti, vaikka ehkä tarvetta muutokseen olisikin. Radikaaliin muutokseen lähdetäänkin usein vasta pakon edessä. Se miksi muutosta haetaan, unohtuu kovin helposti.

 

Myös yksittäisen ihmisen elämässä katsotaan taakse ja eteenpäin. Yhteisöpalvelu Facebookissa useat julkaisivat palvelun automaattisesti luomia katsauksia menneeseen vuoteen sen aikana tehtyjen päivitysten pohjalta. Katsaus nostaa helposti esiin vuoden ”huippuhetkiä” mutta mielessä liikkuu myös ne asiat, joiden pohjalta tarvetta muutokseenkin olisi. Vuoden vaihtumisen perinteisiin kuuluvat uuden vuoden lupaukset. Tehdään urakalla päätöksiä erilaisiin rempallaan oleviin asioihin liittyen. Kolme keskeistä asiaa, jotka lupauksissa nousevat esille ovat liikunta, laihduttaminen ja alkoholista pidättäytyminen. Vuoden alussa ihmiset ostavat kausikortteja kuntosaleille (alkuvuosi taitanee ollakin kuntosaliyrittäjien kulta-aikaa), tekevät pontevan päätöksen terveellisemmästä ruokavaliosta ja päättävät pitää tipattoman tammikuun. Mikään näistä ei ole huono asia vaikka ne jäisivät lyhytaikaisiksikin.

 

On myös asioita, joiden ajan me emme katso olevan nyt. Itselläni on ollut vuosikausia tallessa laatikollinen kauniita mustavalkoisia valokuvia, joiden tiedän liittyvän isäni ja tätieni lapsuuteen. Ne ovat osa myös minun historiaani. En kuitenkaan tiedä noista kuvista juuri mitään, koska en ajoissa kysynyt. Nyt se on myöhäistä kun kaikki mainitut henkilöt ovat kuolleet. Jostain syystä en niiden merkitystä ymmärtänyt silloin kun nuo tärkeät henkilöt olivat keskuudessani.

 

Kuten sanottu, tempausluontoiset ryhdistäytymiskampanjat eivät ole huonoja mutta mikäli haluaa tehdä pysyviä muutoksia elämässään, on lähestymistavan oltava erilainen. Uuden vuoden lupauksen sijasta tai sen lisäksi voisi ruveta tekemään päivän lupauksen. Ei siis vasta tammikuussa vaan tänään. Tänään lähden kävelylle, tänään syön runsaammin salaattia ja tänään mietin alkoholinkäyttöäni. Tänään tartun asioihin. Ylipäätään tänään mietin tärkeitä asioita elämässäni.

 

Näitä asioita pohdiskellessani tuli mieleeni Simojoki-Kaskinen tuotannosta laulu, Tänään häneen uskon. Uskoon liittyvät kysymykset ovat niin ikään sellaisia, joista sanomme, että niiden aika ei ole juuri nyt. Usko on kuitenkin erityisesti tätä päivää. Tämä ei millään lailla väheksy menneen arviointia ja tulevaisuuden suunnittelua. Menneen ilot voivat olla voimavaroinamme ja kiitoksen aiheina, vastoinkäymisten ei tarvitse olla taakkoinamme, syntimme saamme uskoa olevan anteeksiannetut ja tulevaisuuteen saamme katsoa luottaen. Siksi myös uskon aika on nyt.

 

Tänään toivotan kaikille hyvää vuoden 2015 viimeistä päivää ja siunausta uudelle alkavalle vuodelle 2016!

 Kimmo Kajos

 

Joulunaika Hermannin diakoniatalolla

ma 21.12.  Päivätupa klo 9-12

ti 22.12.    Päivätupa klo 9-12

ke 23.12.  Jouluruokailu ja joululauluja klo 12-14

to 24.12.  Joulupuuro ja jouluhartaus klo 9-11

su 27.12.  3. joulupäivän pullakirkko

ma 28.12. Päivätupa klo 9-12

ti 29.12.    Päivätupa klo 9-12

to 31.12.   Päivätupa klo 9-12

su 3.1.       Pullakirkko, ehtoollinen

Saan diakonin vihkimyksen ensi sunnuntaina. Siinä annan elämäni Jumalan käyttöön ja lupaan palvella kirkkoa uskollisesti. Olen koko syksyn valmentautunut siihen pohtimalla omaa kutsumustani ja kirkkoa. Kun olen kutsunut ihmisiä vihkimysmessuun, olen huomannut, että harva tietää mikä se vihkimys oikein on. Haluan kertoa siitä, sillä juuri niille ihmisillehän asia kuuluu, joita meidät on kutsuttu palvelemaan. Ei ole tarkoitus, että me kirkon työntekijät vain keskenämme näitä asioita pohdimme. Kristuksen kirkko ei ole mikään salaseura. Kaikki mitä kirkossa tapahtuu, liittyy sen kaikkiin jäseniin. Ne, jotka palvelevat, palvelevat seurakuntaa.

Mihin kutsutaan ja mihin sitoudutaan. Tässä vihkimysmessun kaavasta joitain otteita:

Kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö. Toteuttaakseen tehtäväänsä kirkko kutsuu työntekijöitä diakonian virkaan. Tänään heidät vihitään apostolisen perinteen mukaisesti kättenpäällepanemisella ja rukouksella palvelemaan Kristuksen kirkkoa maailmassa. 

Psalmi

Jumala, luo minuun puhdas sydän

ja uudista minut, anna vahva henki.

Älä karkota minua kasvojesi edestä,

älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.

Anna minulle jälleen pelastuksen riemu

ja suo minun iloiten sinua seurata,

niin opetan tiesi sinusta luopuneille,

ja he palaavat sinun luoksesi.

Murtunut mieli on minun uhrini,

särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.

Osoita Siionille laupeutta

ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!

Ps. 51:12–15, 19–20

Rukous

Pyhä Jumala, armollinen Isä. Me ylistämme sinua, että Kristuksessa olet osoittanut rakkautesi ja voimasi ja että yhä edelleen lähetät palvelijasi rakkauden työhön. Katso armollisesti veljiimme ja sisariimme, jotka nyt erotetaan palvelun virkaan. Anna heille Pyhän henkesi lahja. Avarra mielemme näkemään lähimmäistemme avun tarve ja auta meitä kantamaan toistemme ja koko kärsivän ihmiskunnan taakkaa. Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja vapahtajamme tähden. Amen.

 

Lupaukset

Tahdotteko Jumalan avulla pysyä lujina tässä kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia?

Tahdon.

Tahdotteko kolmiyhteisen Jumalan nimessä ryhtyä diakonian virkaan ja hoitaa sitä oikein ja uskollisesti Jumalan sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti?

Tahdon.

Tahdotteko saamillanne armolahjoilla palvella ihmisiä Kristuksen esikuvan mukaisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentumiseksi?

Tahdon.

Tahdotteko elää niin, että olette esikuvana seurakunnalle?

Tahdon.

Kaikkivaltias Jumala auttakoon teitä pitämään sen, minkä olette luvanneet.

 Sillä valtuutuksella, jonka Kristuksen kirkko on Jumalan tahdon mukaisesti minulle antanut, vihin teidät diakonian virkaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

 Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Rakkaat kristityt, olemme yhdessä saattaneet nämä Jumalan palvelijat diakonian virkaan. Ottakaa heidät rakkaasti vastaan, tukekaa heitä heidän työssään ja kantakaa heitä rukouksissanne Jumalan eteen.

 Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua siitä, että suuressa rakkaudessasi lähetit meille Poikasi Jeesuksen Kristuksen pelastajaksi, paimeneksi ja ylipapiksi. Hän on kulmakivi siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat. Kiitämme sinua siitä, että kuulet kansasi rukouksen ja lähetät palvelijoita valtakuntasi työhön.

Me rukoilemme vihittyjen puolesta: Vahvista heitä Pyhällä Hengelläsi, niin että he olisivat sinun uskollisia todistajiasi ja tekisivät työtä seurakuntasi rakentumiseksi. Auta heitä pysymään lujina uskossa ja kasvamaan totuudessa ja rakkaudessa. Opeta heitä kuulemaan äänesi, niin että he eläisivät tahtosi mukaisesti. Auta heitä olemaan nöyriä ja säilyttämään elämässään toivo. Anna heille rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Auta heitä kohtaamaan lähimmäisensä viisaasti ja kärsivällisesti. Vahvista heitä väsymyksen hetkinä. Täytä palvelijasi rauhalla ja anna heille luottamus siihen, että sinä olet aina heidän kanssaan.

 Me rukoilemme tänään kirkon palvelukseen vihittyjen diakonissojen/diakonien omaisten, perheitten ja läheisten puolesta. Auta heitä tukemaan toisiaan ja elämään yhdessä sinun edessäsi.

Vuosien prosessi kutsumuksen ja siihen valmentautumisen kanssa huipentuu siis parin päivän päästä Tuomiokirkossa. Olen niin kiitollinen uskon lahjasta ja tästä kutsusta. Johdattakoon Jumala minua tahtonsa tietä, kun palvelen seurakuntaa, Jeesuksen kirkkoa.

Tervetuloa sunnuntaina 13.12.2015 klo 10.00 Tuomiokirkkoon siunaamaan meitä vihittäviä Jeesuksen seuraajia.

 

Jaana Kekkonen

Diakoni

Erityisdiakonia

Muutoksen tuulet puhaltavat koko Euroopassa. Monet maat ovat osallisina erilaisissa sodissa tai ovat vahvasti terroritekojen kohteina. Suomen hallitus hajottaa valtaa maakuntiin ja terveydenhuoltoa ollaan uudistamassa tavalla, josta ei tässä vaiheessa voida sanoa yhtään mitään.

Taloudelliset realiteetit ravisuttavat myös kirkkoa. Rahattomana se on usein onnistunut luomaan paljon hyvää ja rikastuttuaan mädäntynyt sisältäpäin. Rikas jää vaalimaan omaansa ja unohtaa jakamisen, auttamisen sakramentin.

Diakonia on yhtä vanha kuin kirkkokin ja tulee aina kuulumaan kirkon ydintoimintaan. Evankeliumi ja rakkaudenpalvelu, sanan ja teon julistus, kuuluvat yhteen. Uudenaikainen diakonian käsitys on syntynyt 1800-luvun lopulla. Lähinnä agraariseen yhteiskuntaan vaikuttanut kirkon toiminta ei kyennyt kunnolla tavoittamaan kaupunkeihin ja teollisuuden piiriin kerääntynyttä väestöä. Hiljaisesta kotiympäristöstään teollistuviin, kasvaviin keskuksiin joutuneet ihmiset eivät aina kestäneet sitä levotonta ilmapiiriä, johon he olivat joutuneet. Irtautuminen kotiympäristöstä merkitsi myös irtautumista omasta seurakunnasta. Tämä johti usein turvattomuuteen, juurettomuuteen ja surkeisiin elämänkohtaloihin. Lankeemukset toivat tuskaa, katkeruutta, köyhyyttä ja usein tähän kurjuuteen liittyi sairaus.

Yhteiskunta ja myös seurakunta ei ollut halukas ottamaan vastuuta huono-osaisista. Poikkeuksen tekivät uranuurtajat Sortavalan Diakonissalaitos ja Oulun Diakonissakoti. Ensimmäinen perustettu 1894 ja jälkimmäinen 1896. Seurakunnallisesta diakoniasta tuli hiljalleen kirkollisen elämän tunnuslause. Sen vaikuttavuus virkojen pienuudesta huolimatta oli huomattava ja loi perustan uudenlaisen seurakuntanäyn pohjaksi. Tämän näyn pohjalta esim. nuori kaupunki Lahti jaettiin 14 huoltopiiriin puutteenalaisten selville saamiseksi. Toteutus jäi osin torsoksi, mutta osoitti, että uudenlaiselle ajattelulle oli olemassa mahdollisuuksia. Lahtea verrattiin aikanaan sitä ympäröivän Hollolan taholta syöväksi, joka oli pesiytynyt harmonisen maatalousyhteiskunnan kylkeen ja tuli siksi mahdollisimman nopeasti poistaa.

Helsinki elää nyt kirkollisessa kriisissä. On varmasti katsottava jälleen kerran historiaan. Asukkaiden asenteet kirkkoa kohtaan eivät ole oletettavasti syntyneet vain kaupungin rajojen sisäpuolella esiintyneistä syistä, vaan niihin ovat antaneet myös muualta saadut myönteiset tai kielteiset vaikutteet. Kasvava kaupunki ei ole mikään umpio, vaan sillä on yhteyksiä muihin asutuskeskuksiin ja yhteyksiä yli maamme rajojen. Ensimmäinen suuri kriisi tuli darvinismista, joka kohtasi täysin valmistautumattoman suomalaisen uskonnollisuuden ja ravisteli pahasti sivistyneistön ja kirkon välejä. Aika löyhärakenteinen kirkollisuus ei kestänyt niitä myrskyjä, mitä luonnontieteiden nousu sai aikaan. Uskonnon ja sivistyksen harmonia särkyi, ja tilalle tuli katsomusten erilaisuus. Oli ennustettavissa, että sivistyneistön hylätessä kirkon myös ”alhaisemmat kansankerrokset” tekevät samoin.

Nyt tämä on täysin totta. Uskonnon sijaan on tullut materialistinen maailmankatsomus ja totuus, että ihmisen elämään vaikuttavat joko oma yritteliäisyys keinoja kaihtamatta tai sattuma. On historian ivaa, että Suomeen saapui aikoinaan uskonnoton saksalainen sosiaalidemokratia, joka piti kristinuskoa pahimpana vihollisenaan, kun vaihtoehtona olisi ollut Englannin kristillissävyinen sosialismi. Niillä lapioilla kaivetut kuopat eivät ole enää täytettävissä niillä lapioilla.

Muutoksella ymmärretään usein uutta alkua. Mutta voisiko se merkitäkin ennemmin jonkin vanhan väistämätöntä hajoamista? Meille on ominaista pelätä tutun häviämistä, vaikka me tarvitsemme rohkeutta ja vapautta päästää irti. ”Epävarmuuden ja kriisin hetkillä ei kielloista ja käskyistä ole juuri hyötyä, ne vain lisäävät häpeää, syyllisyyttä, painetta ja taantumisen todennäköisyyttä. Sen sijaan vaikean ajan läpi pääsee syvältä tulevien kyllä-vastausten voimin.” Näin pohtii fransiskaanipappi Richard Rohr.

Pekka Laine-Mäkinen

pastori

erityisdiakonia