Hyvä lukija, kiitos kysymyksestäsi. Paljon täällä kaikenlaista tehdään ja tässä muutama esimerkki valokuvien kautta esitettynä:

Hermannin diakoniatalo (Hämeentie 73) on auki kuutena päivänä viikosta näin syyskaudella. Maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin on päivätupa klo 9-12, diakoniaruokailu on keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12-13. Raamattupiiri kokoontuu tiistaisin klo 16-17.

Sunnuntaisin on Pullakirkko klo 10.00.

Keittiösuntio Keijo palveluksessanne.

Diakonit jalkautuvat ympäri Helsinkiä mm. toimintakeskuksiin ja vankiloihin.

Lahjoitusleipää ja –leivonnaisia Cafe Ekbergiltä ja lahjoituselintarvikkeita Siwa/ Franzeninkatu 22:sta haetaan ja viedään lähes päivittäin.

Asuttamistoiminnalla on viitisen kymmentä tukiasuntoa. Tukiasunnot sijaitsevat Hermannissa ja Ruskeasuolla. (Valokuva: Pekko Vasantola)

Minna Pietiläinen

toimistosihteeri

erityisdiakonia

Syksyn tullen monet rutiinit käynnistyvät. Koulut ovat jo viikkoja sitten alkaneet, ihmiset palanneet kesälomilta ja seurakunnissa käynnistyvät syyskaudet toiminnot. Hermannin diakoniatalolla toiminta on pyörinyt aikaisempien kesien tapaan läpi kesäkuukausien mutta hieman kevennetyllä aikataululla. Nyt palataan talviaikatauluun. Toimintaa on kuutena päivänä viikossa: maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin päivätuvat, keskiviikkoisin ja perjantaisin ruokailut ja sunnuntaisin pullakirkko. Lisäksi pyörivät viikoittain raamattupiiri ja katulähetysillat. Palataan niin sanotusti normaaliin päiväjärjestykseen.

 

Vai palataanko sittenkään? Tämä syksy on tuonut mukanaan myös monia kysymyksiä. Helsingin seurakunnissa pohditaan toimintakulttuurin muutosta. Tämä on sinänsä aivan normaalia. Joka vuosi pitää miettiä, mikä toiminnassa on keskeistä ja tärkeää, mihin tulisi panostaa ja mitä jättää vähemmälle. Nyt on kuitenkin kysymys suuremmasta asiasta. Heikkenevän taloustilanteen vuoksi tulevaisuudessa emme enää tee seurakuntatyötäkään samoilla resursseilla kuin olemme tottuneet vaan monesta joudutaan tinkimään, myös henkilöstöstä. Hermannin diakoniatalolla vapaaehtoisten rooli on jo nyt merkittävä ja tulevaisuudessa tuo rooli tulee vain kasvamaan.

 

Iso koko Eurooppaan liittyvä asia on niin ikään tullut tänä syksynä niin sanotusti iholle kun pakolaisten virta on saavuttanut myös Suomen. Myös kirkkoja on valjastettu hätämajoituspaikoiksi ja monenlaiseen avustustoimintaan osallistuu sekä työntekijöitä, että vapaaehtoisia. Pakolaisten virta herättää myös tunteita. Kirkko ja kaupunki lehden pääkirjoituksessa sanottiin, että ei ole kahta sanaa etteikö pakolaisia pitäisi vastaanottaa ja etteikö se olisi myös kirkon tehtävä. Ajatukseen on helppoa yhtyä. Diakonian tehtävänä on auttaa siellä, missä hätä on suurin. Nyt tuossa hädässä ovat sodan jaloista paenneet ihmiset. Samalla on kuitenkin kohdattava ja autettava niitä hätää kärsiviä, jolla nuo kaksi sanaa ovat.

 

Kolmantena isona tämän syksyn asiana ovat hallituksen julkistetut rajut linjaukset säästöistä. Sanomattakin selvää on, että olemme jo kauan olleet kestämättömällä pohjalla mutta siitä miten paremmalle tielle päästään ei tunnu missään tilanteessa saavutettavan yksimielisyyttä. Ratkaisua haettaessa kivet tulevat kääntymään varmasti vielä useampaan kertaan. Toteutuivatpa toimenpiteet missä muodossa tahansa niin ne heijastuvat ihmisten arjessa pärjäämiseen ja jaksamisen ja sitä kautta myös diakoniatyöhön.

 

Mielivirteni on virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Sen olen lukuisat kerrat valinnut pullakirkon virrekseni. Sitä olen veisuuttanut monesti päivätuvassa kitaran säestyksellä. Se on myös laulettu aina kaikissa omissa perhejuhlissamme lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Tulipa se taas kuluvana kesänä hoilotettua pariin kertaan karaoketaustalla mökilläkin. Tuon virren ehdoton ydinajatus on mielestäni kiteytettynä sen toisiksi viimeiseen lauseeseen, ”Illasta aamuun kanssamme on Luoja”. Tuonhan ymmärtää niin, että näin on aina, siis 24/7. Näin on mutta se kuitenkin korostaa sitä, että nimenomaan illasta aamuun, vuorokauden pimeimmän ajan. Juuri sen ajan, jolloin koditon miettii kuumeisimmin, mistä nyt löydän suojapaikan kun edellisestä ajettiin pois tai kun yksinhuoltaja miettii millä ruokin kolme lastani huomenna kun eilen loppuivat rahat tai kun sotaa paossa oleva miettii, selviänkö hengissä tästä merimatkasta. Jotkut kaverini Facebookissa ovat kommentoineet pinnalla olevia tapahtumia toteamalla, että lihavat vuodet ovat nyt ohi ja edessä on jotain kurjempaa. Kriiseissä kuitenkin sanotaan piilevän aina mahdollisuuden löytää jotakin uutta. Olisivatko nyt riittävän suuret kriisit käsillä, että löytäisimme itsemme, lähimmäisemme ja Luojamme? Sitä kautta voisimme kokea, että ”Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.”

 

Ps. Ai niin, uuteen aikaan kuuluu vielä se, että Hermannin diakoniatalon työntekijät ovat aloittaneet Blogien kirjoittamisen tähän Pullakirkon plokikirjaan. Tarkoitus on nostaa esiin asioita työalaamme ja ajankohtaisiin kysymyksiin liittyen. Kirjoittajiksi kutsumme myös vapaaehtoisia, työtoiminnassa olevia, tukiasukkaita, talon kävijöitä ja seuraajiksi mahdollisimman laajaa ja kirjavaa joukkoa. Tervetuloa blogiemme ääreen!