Mitä, jos perhejuhlan sijaan joulu olikin yksin vietetty viimainen ilta? Jos puhelin ei soinut, suku on jäänyt taakse, eikä ollut ketään, jolle toivottaa hyvät joulut? Jos lapsuuden jouluja ei tahtonut muistaa, ja kun sitten väkisin jotain tuli mieleen, se nosti surun nieleskeltäväksi kurkkuun? Ja nyt vain toivoo jälkikäteen, ettei kukaan satu kysymään, että miten joulu.
Jouluyö on kertomus, joka on sekä karu että kaunis.
Itse olen miettinyt näin joulun alla sen karuutta. Erityisesti paimenia. Kun Jeesus syntyi, paimenen ammatti ei enää ollut arvossaan. Tämä näkyi mm siinä, että ne miehet, jotka hoitivat paimenen tehtävää, olivat taustaltaan hyvin epämääräistä joukkoa. Eivät siis kovin arvostettuja muitten ihmisten silmissä.
Jatka lukemista ”Ajatuksia jouluyön karuudesta ja kauneudesta”
En tunnustaudu niin sanotuksi ”jouluhöseltäjäksi”, vaikka siitä huolimatta yleensä näin reilu viikko ennen joulua olen jo joitain jouluvalmisteluja tehnytkin ja joulun viettoa miettinyt. Tänä vuonna juuri ennen joulua meillä vietetään meillä isoa perhejuhlaa, josta kenties kirjoitan jonain päivänä oman blogin, joten ei siitä tässä enempää. Tämän juhlan valmistelut ovat jättäneet oman jouluvalmistelumme toiselle sijalle. Kuitenkaan se ei itse joulua syrjäytä. Sitä ei mikään voi tehdä. Erästä uudempaa joululaulua lainaten: Jatka lukemista ”Joulu tulee!”
Pullakirkon plokikirja 