Mitä, jos perhejuhlan sijaan joulu olikin yksin vietetty viimainen ilta? Jos puhelin ei soinut, suku on jäänyt taakse, eikä ollut ketään, jolle toivottaa hyvät joulut? Jos lapsuuden jouluja ei tahtonut muistaa, ja kun sitten väkisin jotain tuli mieleen, se nosti surun nieleskeltäväksi kurkkuun? Ja nyt vain toivoo jälkikäteen, ettei kukaan satu kysymään, että miten joulu.

Jeesus on siellä, missä häpeä painaa maahan ja yksinäisyys kaupittelee arvottomuutta. Hän on siellä, missä katseet käännetään pois, ja annetaan ymmärtää, että seura ei kelpaa: ”Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.” (Jes 53: 2-3).

Hän tietää, miltä osattomuus tuntuu: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” (Luuk 9:58) Hän ei voinut luvata seuraajalleen varmuutta edes ensi yön majoituksesta.

Muista, että Hän, kuningas halusi elää juuri näin. Hän rakasti eniten sitä, jolle toisilla ei riittänyt aikaa eikä huolenpitoa. Hän valitsi tämän, näyttääkseen, kenet Hän on ottanut erityiseen suojelukseensa.

Jos joulu oli yksinäinen, voit luottaa siihen, että joulun Herra oli aivan lähellä, vaikka et ehkä sitä tiennyt. Hän on lähellä nytkin, ja Hänelle voi kertoa, miltä oikeasti tuntuu. Hän ymmärtää kyllä.

Iipi

Hermannin vapaaehtoiskynäilijä