Jumalan silmissä olemme kaikki saman arvoisia vaikka elämämme saattavatkin vaihdella

JemElämää ei voi ymmärtää ennen kuin sen pääsee kokemaan. Mitä tarkoitan kokemisella, niin tarkoitan uusien asioiden oppimista ja työtä tekemällä. Jokaisella meillä on varmasti ollut erilaisia tuntemuksia ja kokemuksia matkan varrella. Itselläni matkan varrella on mahtunut paljon kokemusrikkaita käänteitä ja suruakin. Huomasin, että omien tunteiden kasaaminen pään sisälle tuo ahdistusta. Eikä nuorena suunta välttämättä ollut selkeä kun kokemus puuttui. Perheessäni arvostus lähti lähimmäisistä sekä kunnioituksesta. Murrosikä oli haastavaa monelta osin ja huomattuani koulun jäävän muiden asioiden taakse täytyi minun pysähtyä miettimään mitä halusin elämältäni.

Jatka lukemista ”Jumalan silmissä olemme kaikki saman arvoisia vaikka elämämme saattavatkin vaihdella”