Elämää ei voi ymmärtää ennen kuin sen pääsee kokemaan. Mitä tarkoitan kokemisella, niin tarkoitan uusien asioiden oppimista ja työtä tekemällä. Jokaisella meillä on varmasti ollut erilaisia tuntemuksia ja kokemuksia matkan varrella. Itselläni matkan varrella on mahtunut paljon kokemusrikkaita käänteitä ja suruakin. Huomasin, että omien tunteiden kasaaminen pään sisälle tuo ahdistusta. Eikä nuorena suunta välttämättä ollut selkeä kun kokemus puuttui. Perheessäni arvostus lähti lähimmäisistä sekä kunnioituksesta. Murrosikä oli haastavaa monelta osin ja huomattuani koulun jäävän muiden asioiden taakse täytyi minun pysähtyä miettimään mitä halusin elämältäni.

Huomasin että, aikuisikään päästyäni olin oppinut erilaisia arvoja ja tiesin, että ilman selkeää suuntaa elämässä ei voi saavuttaa tasapainoa. Lähdinkin rakentamaan peruskoulun jälkeen itselleni tulevaisuutta. Halusin itsenäistyä jo hyvin aikaisessa vaiheessa, koska halusin päästä eroon sen aikaisista nuoruuden valinnoista ja huonosta kaveripiiristä. En tiennyt, oikein mikä ala kiinnostaisi, joten valitsin satunnaisesti sähköalan. Ensimmäinen etappi itsenäistymiseen oli muutto Porin kaupunkiin missä koulu sijaitsi. Alkuun olin hieman epäileväinen mutta itsenäistymisen tarve rohkaisi minua.

Opintojen jälkeen olin työelämässä ja opiskelin lisää ammatteja. Hankin työkokemusta erilaisista työtehtävistä ja väliin mahtui monivaihteinen elämä ihmissuhteineen. Nykypäivänä työllistyminen ja vakinaisen työpaikan pitäminen on epävarmaa. Riippumatta oletko kunnan, valtion tai yksityisen sektorin työnantajalla missään ei voida taata, että työpaikka olisi pysyvää. Tilanteet muuttuvat yrityksissä ja kilpailukyky tarjota halvempaa palvelua heijastui suoraan henkilöstön määrään. Tämän vuoksi minä olin useasti määräaikaisessa työsuhteessa tarvittavan ajan ja tutustuin keikkatyön tekemiseen. Pidän hyvänä asiana, että sain nähdä erilaisia työtehtäviä erilaisissa ympäristöissä, sillä tutustuin uusiin ihmisiin ja ihmissuhdetaitoni paranivat.

Oivalsin jo nuorena, jos et rakenna itsellesi tulevaisuutta ei sitä tee toisetkaan sinun puolestasi. Vaikka nyt olenkin asunnoton ja työtön en menettänyt uskoani huomiseen. Nykypäivänä yhteiskunnassa pärjääminen vaatii tietynlaista luonteen kasvattamista. Ihminen on pieni osa koko byrokratian koneistoa ja virastot rattaita millä saadaan asiat liikkumaan. Onneksi meiltä löytyy, auttavia tahoja kunhan vain uskaltaa avata suunsa.

Taloudellisten tukien saaminen on hyvin hankalaa, kun asioiden hoitaminen on tehty hankalaksi liiallisella byrokratialla. Onneksi olin omatoiminen kun etsin vastauksia miten selviän tästä eteenpäin. Kirkon antama apu on ollut minulle pelastus, sillä pääsin sellaisten ihmisten puheille, jotka osasivat neuvoa keneen pitää kääntyä. Kelassa asioidessa tuntui, että asiakkaan tulisi itse tietää jo tullessaan mitä apua haetaan mistäkin. Onneksi minä olin tutkinut asiaa omatoimisesti ja ymmärsin hakea tietoa internetistä. Täytyy muistaa, että kaikki eivät ole tottuneet etsimään tietoa sähköisesti kahlaten vaikeita lakitekstejä. Olenkin huolissani henkilökohtaisen palvelun supistamisesta ja sähköisten palveluiden lisääntyessä. Moni ihminen jää eriarvoiseen asemaan eikä välttämättä saa, oikeanlaista apua kun tarve on.

 Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.

Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori, ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi.

Ps. 71:14-17

J.E.M

Hermannin diakoniatalon vapaaehtoistoimija