Kotorannan leiriä vietettiin marraskuun harmaudessa, mutta tunnelma oli valoisa.












Oli tuomiosunnuntai marraskuussa vuonna 1974. Kirkonkylän kellot olivat juuri soineet kirkonmenojen päätyttyä. Kylän pojat olivat venerannassa tuoreilla syysjäillä kisailemassa polkupyörillä ja mopoilla ; kuka olisi nopein.
Jatka lukemista ”Yksi päivä elämästäni”Kukkasipuleita ja kuoppaisia polkuja kertoo innostuneisuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä. Asukasohjaaja Virpi Heinonen kertoo työstään ja mitä hän on asukkaiden kanssa saanut tehdä yhteisön rakentamiseksi.
Jatka lukemista ”Kukkasipuleita ja kuoppaisia polkuja””Kuka minut kohtaa,
antaa lohtua ja johtaa,
kun yritän löytää sisältäni rauhan,
jota ympäröi maailman rakkauden nauha.
Antaa voimaa kantaa vastuun siitä,
etten teoillani vihaa, tai riistä,
mitään ympärilläni,
sillä se on sinun luomasi.”
Jatka lukemista ”KUKA MINUT KOHTAA”