Näin näin

 

Hermannin diakoniatalossa ja sen huudeilla lompsottelee aika ajoin tukevahko heebo kamera kaulassa ja aivan omissa maailmoissaan. Minä olen se heebo. Ja kyllä, minulla on aina kamera mukanani, koska kuvaan kaikkea mahdollista – ja mahdotonta.

Jatka lukemista ”Näin näin”

Advertisement

ADRA:n yhteisökeskus auttaa ja tukee alaikäisiä turvapaikanhakijoita Serbiassa

Serbia ja sen pääkaupunki Belgrad ovat toimineet tärkeinä kauttakulkupaikkoina Eurooppaan saapuneille pakolaisille ja siirtolaisille erityisesti viime vuosien aikana. Pelkästään vuonna 2015 Serbian läpi vaelsi yli 600 000 ihmistä. Heistä vain murto-osa asettui Serbiaan pysyvästi. Muuttoliikkeen ollessa intensiivisimmillään Serbiaan saapui päivittäin 5000−10 000 ihmistä, jotka yleensä viipyivät maassa vain muutamia päiviä. Kuluneella viikolla Suomessa ja Hermannin diakoniatalolla vieraili Serbian ADRA:n maajohtaja Igor Mitrovic kertomassa ADRA:n tekemästä työstä siirtolaisten kanssa. ADRA on adventtikirkon humanitaarinen avustusjärjestö, jolla on toimintaa yli 130 maassa eri puolilla maailmaa. Jatka lukemista ”ADRA:n yhteisökeskus auttaa ja tukee alaikäisiä turvapaikanhakijoita Serbiassa”