”Ystävyys on kallein aarre, se ei sammu milloinkaan, toivon että mekin saamme pitää sen myös ainiaan.” Ensi syksynä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun aloitin oppikoulun. Samalle luokalle tuli kolme muuta tyttöä, joiden kanssa ystävyys on säilynyt läpi vuosien. Tuon muistovärssyn sanat ovat tulleet meille todeksi.

Elämäntilanteemme on vaihdelleet, välillä joku meistä on asunut ulkomaillakin mutta yhteisille tapaamisille on järjestetty aikaa. Kerran vuodessa ainakin tapaamme ja tänä juhlavuonna kahdesti. Lapsuuspaikkakunnan lehti teki jutun ystävyydestämme. Toimittaja nosti esiin sen, että ystävyys vaatii sitoutumista. Jossain vaiheessa teimme tietoisen päätöksen, että haluamme pitää kiinni ystävyydestämme ja teemme sen mukaisia tekoja. Suomeksi sanotaan, että ”saadaan ystäviä” mutta englanniksi ”make friends”, tehdään ystäviä. Pitää nähdä vaivaa ja välillä laittaa perhe ja suku hetkeksi sivuun ystävien takia. Nykyisin yhteydenpitoon on erilaisia välineitä, aiemmin oli kirjeet ja lankapuhelin.

Neljän koplaksi kutsumassamme porukassa olemme oppineet toisiltamme rohkeutta, positiivisuutta ja lämminhenkisyyttä. Erilaisuuksistamme saamme sisältöä, naurua, suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta. On etuoikeus saada seurata läheltä kolmen tutun ihmisen elämänkulkua. Tunnemme toisemme perusteellisesti ja keskinäinen luottamus antaa vapauden olla täysin oma itsemme. Ystävyys on suuri kiitoksen aihe.

Seurakunnassa me ihmiset olemme koolla monine erilaisine ja erinomaisine ominaisuuksinemme, jotka parhaassa tapauksessa tulevat siunaukseksi meille kaikille ja koko yhteisölle. Voimme tehdä tietoisen päätöksen opetella hyväksymään ja kunnioittamaan toisiamme sellaisina kuin olemme. Oma kykymme rakastaa on vajavainen mutta Jumala on rakkaus ja lahjoittaa rakkauden keskellemme. Voimme luvata sitoutua toisiimme ja olla valmiit tekemään niitä tekoja, jotka auttavat pysymään yhdessä ja yhteydessä toinen toisiimme. Saamme olla antamassa ja saamassa. Tekniikka ja sosiaalinen media antavat mahdollisuuden pitää yhteyttä monin tavoin mutta ihmisenä kasvaminen ja toinen toiseltaan oppiminen vaatii läsnäoloa, vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä. Saamme olla rohkaisevia ja armollisia peilejä tosillemme. Luottamuksen kasvaessa myös lempeästi ja rakkauden hengessä ”sokeita pisteitä” toisillemme näkyväksi tekeviä. Niitä meillä kaikilla on. Niin kuin me neljän koplassakin olemme tehneet.

Vaikka meillä on ystäviä, niin perimmäistä yksinäisyyttä kannamme silti. Jumalan lapsina olemme kaikki vailla todellista ystävää. ”Sinä muistoa minulta pyysit, mitä muistoksi antaisin, ota Jeesus seuraksesi, se on muistoista parahin.” Meille tarjotaan mahdollisuutta liittyä Jeesuksen ystäväpiiriin. Jeesuksen ystävyys kysyy myös tietoista valintaa, sitoutumista ja ajan erottamista hänelle. Sanassa ja ehtoollisessa saamme levätä Jeesuksen läsnäolossa ja ottaa vastaan ansaitsematonta rakkautta. Sitten meillä on, mitä jakaa eteenpäin ystävyyssuhteissamme. Ystävyyden reseptiksi käy kourallinen kunnioitusta, reilusti rehellisyyttä, lusikallinen luottamusta, ylettömästi ymmärrystä, avoimesti aikaa ja haudutetaan hellin halauksin.

Värssyt kirjasta: Muistoa minulta pyysit…, Leena Järvenpää, Karisto 1998.

Virpi Liirus-Mäkelä

diakoniatyöntekijä, 4-koplan jäsen