Ei tammikuussa vaan tänään!

Vuodenvaihde on erilaisissa yhteisöissä tilinpäätösten ja toimintasuunnitelmien aikaa. Pannaan mennyt vuosi pakettiin ja katsotaan eteenpäin. Missä on onnistuttu ja missä menty pieleen? Mitä vuodesta on opittavaa tulevaisuuden suhteen? Mitä toimintaa kannattaa jatkaa samaan malliin? Mitä pitää uudistaa? Muuttuminen ja uudistuminen on vaikeaa, usein muutoksen kohdalla alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin palataan samoille, tutuille ja turvallisille, raiteille melko nopeasti, vaikka ehkä tarvetta muutokseen olisikin. Radikaaliin muutokseen lähdetäänkin usein vasta pakon edessä. Se miksi muutosta haetaan, unohtuu kovin helposti.

 

Myös yksittäisen ihmisen elämässä katsotaan taakse ja eteenpäin. Yhteisöpalvelu Facebookissa useat julkaisivat palvelun automaattisesti luomia katsauksia menneeseen vuoteen sen aikana tehtyjen päivitysten pohjalta. Katsaus nostaa helposti esiin vuoden ”huippuhetkiä” mutta mielessä liikkuu myös ne asiat, joiden pohjalta tarvetta muutokseenkin olisi. Vuoden vaihtumisen perinteisiin kuuluvat uuden vuoden lupaukset. Tehdään urakalla päätöksiä erilaisiin rempallaan oleviin asioihin liittyen. Kolme keskeistä asiaa, jotka lupauksissa nousevat esille ovat liikunta, laihduttaminen ja alkoholista pidättäytyminen. Vuoden alussa ihmiset ostavat kausikortteja kuntosaleille (alkuvuosi taitanee ollakin kuntosaliyrittäjien kulta-aikaa), tekevät pontevan päätöksen terveellisemmästä ruokavaliosta ja päättävät pitää tipattoman tammikuun. Mikään näistä ei ole huono asia vaikka ne jäisivät lyhytaikaisiksikin.

 

On myös asioita, joiden ajan me emme katso olevan nyt. Itselläni on ollut vuosikausia tallessa laatikollinen kauniita mustavalkoisia valokuvia, joiden tiedän liittyvän isäni ja tätieni lapsuuteen. Ne ovat osa myös minun historiaani. En kuitenkaan tiedä noista kuvista juuri mitään, koska en ajoissa kysynyt. Nyt se on myöhäistä kun kaikki mainitut henkilöt ovat kuolleet. Jostain syystä en niiden merkitystä ymmärtänyt silloin kun nuo tärkeät henkilöt olivat keskuudessani.

 

Kuten sanottu, tempausluontoiset ryhdistäytymiskampanjat eivät ole huonoja mutta mikäli haluaa tehdä pysyviä muutoksia elämässään, on lähestymistavan oltava erilainen. Uuden vuoden lupauksen sijasta tai sen lisäksi voisi ruveta tekemään päivän lupauksen. Ei siis vasta tammikuussa vaan tänään. Tänään lähden kävelylle, tänään syön runsaammin salaattia ja tänään mietin alkoholinkäyttöäni. Tänään tartun asioihin. Ylipäätään tänään mietin tärkeitä asioita elämässäni.

 

Näitä asioita pohdiskellessani tuli mieleeni Simojoki-Kaskinen tuotannosta laulu, Tänään häneen uskon. Uskoon liittyvät kysymykset ovat niin ikään sellaisia, joista sanomme, että niiden aika ei ole juuri nyt. Usko on kuitenkin erityisesti tätä päivää. Tämä ei millään lailla väheksy menneen arviointia ja tulevaisuuden suunnittelua. Menneen ilot voivat olla voimavaroinamme ja kiitoksen aiheina, vastoinkäymisten ei tarvitse olla taakkoinamme, syntimme saamme uskoa olevan anteeksiannetut ja tulevaisuuteen saamme katsoa luottaen. Siksi myös uskon aika on nyt.

Luther 2

 

Tänään toivotan kaikille hyvää vuoden 2015 viimeistä päivää ja siunausta uudelle alkavalle vuodelle 2016!

 Kimmo Kajos

 

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s