Tekijä: diakonijohanna

Asunnottoman turvallisuus ei ole kenenkään asia. Vai onko?

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Sisäministeriö julkaisi maaliskuussa tiedotteen drooniuhan varalle. Sen jälkeen lehdistössä ja hyvinvointialueiden tiedotteissa on jaettu tarkempia ohjeita. Varautumisohjeet ovat helpohkot ja selkeät sellaiselle, jolla on koti tai käytettävissä oleva asunto. Asunnottoman tilanne on toinen.

Varustamossamme asioi henkilöitä, jotka majoittuvat metsissä oman fyysisen koskemattomuuden eli oman turvallisuutensa säilyttämisen takia. Hätämajoituspaikat ovat rauhattomia sellaiselle nukkujalle, jolla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmia. Kun menee tarpeeksi kauas ihmisistä ja ihmisasutuksesta, saa olla rauhassa ja nukkua yönsä häiriöttä.

Moni hakeutuu metsään myös ihan siksi, että metsä ei tuomitse eikä katso kieroon, kantoipa ihminen omaisuuttaan milloin repussa tai rinkassa tai kahdessa muovikassissa. Ihmisten keskuudessa tilanne on usein toinen.

Kun drooniuhkatilanne tapahtui jokunen viikko sitten, kävijämme ottivat esille sen kysymyksen, mihin asunnoton hakeutuu turvaan, jos on keskellä metsää. Entä sitten, kun on kaupungissa eikä ole asuntoa, johon mennä?

Viranomaisohjeessa sanotaan:

Jos et pääse sisätiloihin,

– etsi mahdollisimman suojainen paikka, jossa olet seinien tai muiden esteiden suojaama.

– jos olet maastossa ja havaitset droonin, suojaudu mahdollisuuksien mukaan maanpinnan alapuolelle, esimerkiksi ojaan tai kuoppaan.

Keskellä metsää on harvemmin ojia. Kuoppiakaan ei ihan joka notkelmassa ole tarjolla. Asutuksen luo tai lähimmälle bussipysäkille voi olla kilometrejä käveltävänä. Turvaa ei siis ole välttämättä saatavilla lainkaan.

Aika usein tuntuu siltä, että olipa ohje mikä tahansa, se on tehty ”keskivertoihmistä” ajatellen, jolla on asunto, työ, perhe ja niiden välityksellä sekä turva että tukiverkosto. Asunnottomalla ei välttämättä ole mitään näistä. Minne hän siis hakeutuu?

Takaisin ihmisten ilmoille ja julkisiin rakennuksiin, jossa on ehkä turvassa drooni-iskuilta, mutta ei muilta ihmisiltä? Vai jääkö hän metsään omalla riskillä, jotta saa edes nukkua yöunensa ilman keskeytyksiä?

Tähän eivät viranomaisohjeet anna vastausta.

-diakoni Johanna

Blogiteksti on julkaistu ensimmäisen kerran 10.6.2026 Voit sä jeesaa -blogissa osoitteessa diakoniaa.net
Kuvalähde: Pixabay.com/Pexels

Yksinäisyys ja huono-osaisuuden kasautuminen näkyivät diakoniakyselyssä

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Helsinkiläisessä diakoniatyössä toteutettiin helmikuussa neljättä kertaa asiakaspalaute- ja osallisuuskysely, johon vastasi 537 ihmistä. Vastaajista 63 % oli naisia ja 34 % miehiä. Hiukan yli puolet vastaajista oli käynyt avoimien ovien toiminnassa tai kahvila- tai ruokailutoiminnassa ja noin kolmannes yksilötapaamisella.

Jatka lukemista ”Yksinäisyys ja huono-osaisuuden kasautuminen näkyivät diakoniakyselyssä” →

Kuunteletko itseäsi vai yhteiskuntaa?

On Tekijä diakonijohanna1 kommentti

Laskun eräpäivä lähenee eikä tilillä ole rahaa sen maksamiseen. Puoliso tiuskii, koti on kuin sotatantere, jossa on edettävä varpaillaan peläten seuraavaa räjähdystä. Aikuinen lapsi käyttää päihteitä ja ottaa yhteyttä vain, kun tarvitsee lisää eikä muuta rahoitusta ole. Töissä käyminen on suojuoksua, jossa jokaisella askeleella uppoaa vain syvemmälle väsymykseen, jolle ei loppua näy. Sähköpostiin kilahtaa taas sama viesti: Kiitos hakemuksestasi, et tullut tällä kertaa valituksi.

Jos itsetuntosi ei ole terästä, ajatuskulkusi saattaa näiden tilanteiden kohdalla olla seuraava: Mikä minussa on vikana? Miksi olen huono ihminen? Mitä olen tehnyt väärin?

Kysymysten taustalla ovat arvottomuuden kokemus ja häpeä siitä, että on ihmisenä viallinen. Minussa, ihmisessä, on jotain perustavanlaatuisella tavalla väärää ja pahaa.
Häpeän viesti on: Sinä yksin olet huono, ei kukaan muu.

Harva ymmärtää pysähtyä kysymään:
Entä jos vika ei olekaan minussa vaan ympäröivässä yhteiskunnassa?

Tämän hetken kansallinen narratiivi on vaarallinen. Hallitustoimien seurauksena yhä useampi omaksuu sellaisen viestin, että omassa elämässä ja ihmisyydessä on jotain vikaa. Työttömyys, sairaus, asunnottomuus, velkaantuminen ja muut elämän vaikeudet katsotaan yksilön omaksi heikkoudeksi. Työtön ei vain halua töitä. Sairastaminen on vain tekosyy, vaikka sen hoitamiseksi ei saa yhteiskunnalta palveluja säästöjen takia. Ylikalliin vuokran ja jatkuvasti heikentyvän talouden vuoksi asunnottomaksi jäänyt on valinnut kohtalonsa itse. Parisuhde- tai kasvatushuolet ovat omaa tyhmyyttä.

Elämme kansallisen häpeäaallon keskellä, jonka alkulähde on yhteiskunnassa. Hyvinvoinnin perustana on jokaisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin on. Kansallinen viesti on täysin päinvastainen: Ole oma itsesi… mutta älä noin. Meille kelpaavat vain rikkaat, kauniit ja komeat.

Avun hakemisen kynnys nousee sitä suuremmaksi, mitä syvempi häpeäkokemus on. Moni yrittää sinnitellä, jos vielä jostain löytyisi apu ja pelastus. Harvalle löytyy, lottovoittoja ei tipu jokaiselle. Mitä kauemmin avun hakeminen kestää, sitä vaikeammiksi ongelmat muodostuvat. Valitettavan usein apua haetaan vasta sitten, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Häpeä on tehnyt tehtävänsä, ja syvenee lisää.

  • Kun ulosottovelallisia on yli 600 000, voisitko ajatella, ettet ole yksin talousongelmiesi kanssa?
  • Kun vuositasolla noin 55 % avioliitoista päättyy eroon, voisitko ajatella, ettet ole yksin parisuhdeongelmiesi kanssa?
  • Kun noin 750 000 kokee oman alkoholinkäyttönsä suureksi tai kohtalaiseksi ongelmaksi ja kun 15–69-vuotiaista 29 % on kokeillut jotain huumetta, voisitko ajatella, ettet ole yksin päihdeongelmiesi kanssa?
  • Kun noin 150 000 lasta saa vuosittain apua lastensuojelusta, voisitko ajatella, ettet ole yksin kasvatusongelmiesi kanssa?

Elämässä on monia asioita, joita omassa itsessään ja toimissaan on syytä tarkastella kriittisesti. Kaikilla meillä on parannettavaa ja korjattavaa jollain elämänalueella. Se ei tee meistä huonoja ihmisiä, vaan inhimillisiä, erehtyväisiä, keskeneräisiä ja epätäydellisiä, kuten ihmisyyteen kuuluu.

Kun ongelmavyyhti toisensa jälkeen kasvaa, voisitko ajatella, että ongelmat ovat yhteiskunnan rakenteissa eivätkä yksilössä?
Sinussa ei ole mitään vikaa.
Järjestelmissä on. Ja niitä ei kukaan meistä korjaa yksin.

Numerolähteet:
Ulosottolaitos
Päihdelinkki
Tilastokeskus
THL
Väestöliitto