Asunnottomat erottaa hyvin muiden ihmisten joukosta. Heillä on likaiset vaatteet, he ovat jatkuvasti päihtyneinä tai vähintäänkin krapulassa, heillä ei ole työpaikkaa (jos koskaan ollutkaan) ja heistä on vaaraa muille ihmisille. He ovat heikosti koulutettuja ja heillä on huonot käytöstavat. Asunnottomat ovat laiskoja, tyhmiä ja saamattomia ja siitä syystä heillä ei ole kotia.

No näinhän asia ei tietenkään ole. Ei todellakaan. Monet eivät edes tiedä, että Suomessa ylipäätään on asunnottomia. Minä en ole kiinnostunut pörssikursseista, enkä jaksa lukea kaikkea brexit-uutisointia, koska se ei tällä hetkellä yksinkertaisesti vaikuta omaan elämääni juuri lainkaan. Sama koskee asunnottomuutta käsitteleviä uutisia. Ihmiset jättävät ne helposti huomiomatta, koska ne eivät kosketa itseä tai lähipiiriä. Kun on itse onnistunut elämässä, on helppoa ajatella, että muiden ongelmat ovat itse aiheutettuja. Jos vaan ihminen tsemppaisi oikealla hetkellä, hän ei menettäisi puolisoa, työpaikkaa, terveyttä, kodeista ei löytyisi hometta eikä rahat loppuisi. Valitettavasti näin voi kuitenkin käydä kelle tahansa. Ja edellä mainitut asiat voivat johtaa kodittomuuteen, halusitpa tai et.

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. (Matt. 7:1-2)

Jokainen tarvitsee oman oven, jonka voi sulkea perässään. Jokainen ansaitsee kodiksi kutsutun tilan, jossa voi syödä, käydä suihkussa ja nukkua. Jokainen tarvitsee tilan, missä olla turvassa, sairastaa, itkeä ja nauraa. Rauhassa. Oma koti kuuluu kaikille ja on häpeä, että meidän hyvinvointivaltiossamme on vielä ihmisiä kodittomana.

Suomessa asunnottomuus ei juuri näy katukuvassa, mutta se ei tarkoita, etteikö heitä olisi. Tämä on huono asia, koska poissa silmistä poissa mielestä ja nyt varsinkin vaalien alla ongelmat pitäisi nousta tapetille, jotta ihmiset miettisivät, kenelle ja mille puolueelle he haluavat äänensä antaa. Millaista Suomea haluamme tavoitella? Vaikka asunnottomuus onkin vähentynyt viime vuosikymmenien aikana radikaalisti, viimeisten tietojen valossa meillä oli 2017 kuitenkin tiedossa yli 7000 asunnotonta. Suurin osa asunnottomista majoittuu tuttavien ja sukulaisten luona ja loput erilaisissa yömajoissa. On heitäkin, jotka vielä asuvat metsän kätköissä. (Vva ry 2019) Asunnottomana olemiseen liittyy kuitenkin muutakin kuin se, ettei ole kotia. Ellei satu olemaan työssäkäyvä asunnoton, on mietittävä, miten viettää päivä. Kesällä tämä tuottaa ehkä aavistuksen verran vähemmin päänvaivaa, mutta kyllä nämä talviolosuhteet kaventavat mahdollisuuksia huomattavasti. Helsingissä on useita päiväkeskuksia, joista saa aamiaista ja lounasta edulliseen hintaan, mutta ei niissä ehkä koko päivää viihdy. Monissa paikoissa on luvallista olla päihtyneenä, ja tämä taas aiheuttaa levottomuutta. Ja ne asunnottomat, joilla sitä päihdeongelmaa ei ole, eivät luonnollisesti näissä paikoissa viihdy. Ajantappamista tapahtuu kirjastoissa, kauppakeskuksissa ja raitiovaunuissa. Entä sitten, kun asunnoton sairastuu? Jokainen, joka on joskus kärsinyt noro viruksen tai influenssan, voi koittaa sijoittaa itsensä vaikkapa Kampin kauppakeskukseen sairastamaan.

Aloittaessani työharjoittelun täällä Hermannissa, tämä asunnottomuusasia löi minua naamaan kylmällä kalalla. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua ihmisiin, jotka asuvat kadulla, yömajoissa ja asuntoloissa. Heihin, jotka ovat pitkän asunnottomuuden jälkeen saaneet oman tuvan. Nähnyt sen riemun, kun joku on juuri kuullut saavansa asunnon. Nämä ihmiset eivät ole tilastoja, vaan ihmisiä, joita on kohdannut epäonni, tavalla tai toisella. Sinä tai minä voisimme olla yksi heistä.

Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. (Matt. 7:3-5)

Mirva Laanti

sosionomi-diakoni-opiskelija

DIAK