Saan diakonin vihkimyksen ensi sunnuntaina. Siinä annan elämäni Jumalan käyttöön ja lupaan palvella kirkkoa uskollisesti. Olen koko syksyn valmentautunut siihen pohtimalla omaa kutsumustani ja kirkkoa. Kun olen kutsunut ihmisiä vihkimysmessuun, olen huomannut, että harva tietää mikä se vihkimys oikein on. Haluan kertoa siitä, sillä juuri niille ihmisillehän asia kuuluu, joita meidät on kutsuttu palvelemaan. Ei ole tarkoitus, että me kirkon työntekijät vain keskenämme näitä asioita pohdimme. Kristuksen kirkko ei ole mikään salaseura. Kaikki mitä kirkossa tapahtuu, liittyy sen kaikkiin jäseniin. Ne, jotka palvelevat, palvelevat seurakuntaa.

Mihin kutsutaan ja mihin sitoudutaan. Tässä vihkimysmessun kaavasta joitain otteita:

Kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö. Toteuttaakseen tehtäväänsä kirkko kutsuu työntekijöitä diakonian virkaan. Tänään heidät vihitään apostolisen perinteen mukaisesti kättenpäällepanemisella ja rukouksella palvelemaan Kristuksen kirkkoa maailmassa. 

Psalmi

Jumala, luo minuun puhdas sydän

ja uudista minut, anna vahva henki.

Älä karkota minua kasvojesi edestä,

älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.

Anna minulle jälleen pelastuksen riemu

ja suo minun iloiten sinua seurata,

niin opetan tiesi sinusta luopuneille,

ja he palaavat sinun luoksesi.

Murtunut mieli on minun uhrini,

särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.

Osoita Siionille laupeutta

ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!

Ps. 51:12–15, 19–20

Rukous

Pyhä Jumala, armollinen Isä. Me ylistämme sinua, että Kristuksessa olet osoittanut rakkautesi ja voimasi ja että yhä edelleen lähetät palvelijasi rakkauden työhön. Katso armollisesti veljiimme ja sisariimme, jotka nyt erotetaan palvelun virkaan. Anna heille Pyhän henkesi lahja. Avarra mielemme näkemään lähimmäistemme avun tarve ja auta meitä kantamaan toistemme ja koko kärsivän ihmiskunnan taakkaa. Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja vapahtajamme tähden. Amen.

 

Lupaukset

Tahdotteko Jumalan avulla pysyä lujina tässä kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia?

Tahdon.

Tahdotteko kolmiyhteisen Jumalan nimessä ryhtyä diakonian virkaan ja hoitaa sitä oikein ja uskollisesti Jumalan sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti?

Tahdon.

Tahdotteko saamillanne armolahjoilla palvella ihmisiä Kristuksen esikuvan mukaisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentumiseksi?

Tahdon.

Tahdotteko elää niin, että olette esikuvana seurakunnalle?

Tahdon.

Kaikkivaltias Jumala auttakoon teitä pitämään sen, minkä olette luvanneet.

 Sillä valtuutuksella, jonka Kristuksen kirkko on Jumalan tahdon mukaisesti minulle antanut, vihin teidät diakonian virkaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

 Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Rakkaat kristityt, olemme yhdessä saattaneet nämä Jumalan palvelijat diakonian virkaan. Ottakaa heidät rakkaasti vastaan, tukekaa heitä heidän työssään ja kantakaa heitä rukouksissanne Jumalan eteen.

 Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua siitä, että suuressa rakkaudessasi lähetit meille Poikasi Jeesuksen Kristuksen pelastajaksi, paimeneksi ja ylipapiksi. Hän on kulmakivi siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat. Kiitämme sinua siitä, että kuulet kansasi rukouksen ja lähetät palvelijoita valtakuntasi työhön.

Me rukoilemme vihittyjen puolesta: Vahvista heitä Pyhällä Hengelläsi, niin että he olisivat sinun uskollisia todistajiasi ja tekisivät työtä seurakuntasi rakentumiseksi. Auta heitä pysymään lujina uskossa ja kasvamaan totuudessa ja rakkaudessa. Opeta heitä kuulemaan äänesi, niin että he eläisivät tahtosi mukaisesti. Auta heitä olemaan nöyriä ja säilyttämään elämässään toivo. Anna heille rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Auta heitä kohtaamaan lähimmäisensä viisaasti ja kärsivällisesti. Vahvista heitä väsymyksen hetkinä. Täytä palvelijasi rauhalla ja anna heille luottamus siihen, että sinä olet aina heidän kanssaan.

 Me rukoilemme tänään kirkon palvelukseen vihittyjen diakonissojen/diakonien omaisten, perheitten ja läheisten puolesta. Auta heitä tukemaan toisiaan ja elämään yhdessä sinun edessäsi.

Vuosien prosessi kutsumuksen ja siihen valmentautumisen kanssa huipentuu siis parin päivän päästä Tuomiokirkossa. Olen niin kiitollinen uskon lahjasta ja tästä kutsusta. Johdattakoon Jumala minua tahtonsa tietä, kun palvelen seurakuntaa, Jeesuksen kirkkoa.

Tervetuloa sunnuntaina 13.12.2015 klo 10.00 Tuomiokirkkoon siunaamaan meitä vihittäviä Jeesuksen seuraajia.

 

Jaana Kekkonen

Diakoni

Erityisdiakonia

Muutoksen tuulet puhaltavat koko Euroopassa. Monet maat ovat osallisina erilaisissa sodissa tai ovat vahvasti terroritekojen kohteina. Suomen hallitus hajottaa valtaa maakuntiin ja terveydenhuoltoa ollaan uudistamassa tavalla, josta ei tässä vaiheessa voida sanoa yhtään mitään.

Taloudelliset realiteetit ravisuttavat myös kirkkoa. Rahattomana se on usein onnistunut luomaan paljon hyvää ja rikastuttuaan mädäntynyt sisältäpäin. Rikas jää vaalimaan omaansa ja unohtaa jakamisen, auttamisen sakramentin.

Diakonia on yhtä vanha kuin kirkkokin ja tulee aina kuulumaan kirkon ydintoimintaan. Evankeliumi ja rakkaudenpalvelu, sanan ja teon julistus, kuuluvat yhteen. Uudenaikainen diakonian käsitys on syntynyt 1800-luvun lopulla. Lähinnä agraariseen yhteiskuntaan vaikuttanut kirkon toiminta ei kyennyt kunnolla tavoittamaan kaupunkeihin ja teollisuuden piiriin kerääntynyttä väestöä. Hiljaisesta kotiympäristöstään teollistuviin, kasvaviin keskuksiin joutuneet ihmiset eivät aina kestäneet sitä levotonta ilmapiiriä, johon he olivat joutuneet. Irtautuminen kotiympäristöstä merkitsi myös irtautumista omasta seurakunnasta. Tämä johti usein turvattomuuteen, juurettomuuteen ja surkeisiin elämänkohtaloihin. Lankeemukset toivat tuskaa, katkeruutta, köyhyyttä ja usein tähän kurjuuteen liittyi sairaus.

Yhteiskunta ja myös seurakunta ei ollut halukas ottamaan vastuuta huono-osaisista. Poikkeuksen tekivät uranuurtajat Sortavalan Diakonissalaitos ja Oulun Diakonissakoti. Ensimmäinen perustettu 1894 ja jälkimmäinen 1896. Seurakunnallisesta diakoniasta tuli hiljalleen kirkollisen elämän tunnuslause. Sen vaikuttavuus virkojen pienuudesta huolimatta oli huomattava ja loi perustan uudenlaisen seurakuntanäyn pohjaksi. Tämän näyn pohjalta esim. nuori kaupunki Lahti jaettiin 14 huoltopiiriin puutteenalaisten selville saamiseksi. Toteutus jäi osin torsoksi, mutta osoitti, että uudenlaiselle ajattelulle oli olemassa mahdollisuuksia. Lahtea verrattiin aikanaan sitä ympäröivän Hollolan taholta syöväksi, joka oli pesiytynyt harmonisen maatalousyhteiskunnan kylkeen ja tuli siksi mahdollisimman nopeasti poistaa.

Helsinki elää nyt kirkollisessa kriisissä. On varmasti katsottava jälleen kerran historiaan. Asukkaiden asenteet kirkkoa kohtaan eivät ole oletettavasti syntyneet vain kaupungin rajojen sisäpuolella esiintyneistä syistä, vaan niihin ovat antaneet myös muualta saadut myönteiset tai kielteiset vaikutteet. Kasvava kaupunki ei ole mikään umpio, vaan sillä on yhteyksiä muihin asutuskeskuksiin ja yhteyksiä yli maamme rajojen. Ensimmäinen suuri kriisi tuli darvinismista, joka kohtasi täysin valmistautumattoman suomalaisen uskonnollisuuden ja ravisteli pahasti sivistyneistön ja kirkon välejä. Aika löyhärakenteinen kirkollisuus ei kestänyt niitä myrskyjä, mitä luonnontieteiden nousu sai aikaan. Uskonnon ja sivistyksen harmonia särkyi, ja tilalle tuli katsomusten erilaisuus. Oli ennustettavissa, että sivistyneistön hylätessä kirkon myös ”alhaisemmat kansankerrokset” tekevät samoin.

Nyt tämä on täysin totta. Uskonnon sijaan on tullut materialistinen maailmankatsomus ja totuus, että ihmisen elämään vaikuttavat joko oma yritteliäisyys keinoja kaihtamatta tai sattuma. On historian ivaa, että Suomeen saapui aikoinaan uskonnoton saksalainen sosiaalidemokratia, joka piti kristinuskoa pahimpana vihollisenaan, kun vaihtoehtona olisi ollut Englannin kristillissävyinen sosialismi. Niillä lapioilla kaivetut kuopat eivät ole enää täytettävissä niillä lapioilla.

Muutoksella ymmärretään usein uutta alkua. Mutta voisiko se merkitäkin ennemmin jonkin vanhan väistämätöntä hajoamista? Meille on ominaista pelätä tutun häviämistä, vaikka me tarvitsemme rohkeutta ja vapautta päästää irti. ”Epävarmuuden ja kriisin hetkillä ei kielloista ja käskyistä ole juuri hyötyä, ne vain lisäävät häpeää, syyllisyyttä, painetta ja taantumisen todennäköisyyttä. Sen sijaan vaikean ajan läpi pääsee syvältä tulevien kyllä-vastausten voimin.” Näin pohtii fransiskaanipappi Richard Rohr.

Pekka Laine-Mäkinen

pastori

erityisdiakonia

 

Saamme tulevana sunnuntaina taas sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta ”adventus Domini”, Herran tuleminen. Ensimmäisenä adventtina kirkossa kajahtaa taas virsi:”Hoosianna”. ”Hoosianna!” -huudahdus oli alunperin rukous ”oi auta, pelasta!”, mutta jo juutalaisessa traditiossa ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus. Adventtiaika valmistaa meitä jouluun. Joulun odotus merkitsee meille ihmisille monia eri asioita.

Minulle joulun odotus on ennenkaikkea perinteitä, piparin tuoksua, kynttilän valoa ja rauhaa.

Rauhaa me todella tarvitsemme, tarvitsemme rauhaa maailmaan, rauhaa Suomeen sekä sisäistä rauhaa meille kaikille. Wikipediassa rauha on määritelty seuraavasti: ”Rauha on valtioiden tai muiden vastaavien välinen normaali sovinnon tila, eli toisin sanoen sodan vastakohtana”. Tämä tila ei valitettavasti tässä maailmassa nykyään toteudu. Saamme tiedotusvälineistä lukea päivittäin erilaisista sotaisista konflikteista, terrorismin uhasta. Kaikki me voimme löytää oman sisäisen rauhamme monella eri tavalla, vaikka hiljentymällä tai rukoilemalla. Sisäisen rauhan löytymisen kautta voimme unohtaa arjen kiireet, se antaa meille voimaa ja kykyä jaksaa arjessa. Mielenrauha on elämistä tässä ja nyt, se on läsnäoloa hetkessä.

 

Minun on helppo rentoutua ja rauhoittua kynttilän äärellä. Kynttilän liekki luo valoa edelleen pidentyviin ja pimentyviin iltoihin. Kynttilän liekissä ja elävässä tulessa on taika, jota on vaikea kuvailla, se on mystistä sekä koskettavaa. Varmasti meistä monet ovat joskus syventyneet ja unohtuneet katsomaan elävää tulta. Liekki on vapaa ja voimakas. Kynttilät liittyvät voimakkaasti kristilliseen juhlaperinteeseen, jossa ne usein ovat Kristuksen vertauskuva maailman valona. Lisäksi palava kynttilä on myös uskon ja rukouksen vertauskuva

Joulun odotus on myös tuoksua ja kulinaristista herkuttelua. Minulle itselleni mieleisin on piparin tuoksu, mausteiden harmonia. Piparkakkutaikinan ”maagisuus” on jo ehkä haihtunut iän myötä, mutta en vieläkään voi täysin vastustaa kiusausta herkutella piparitaikinalla. Omaan jouluperinteeseeni kuuluu valmistaa itse piparitaikina ja laittaa valmiit piparit tarjolle vanhaan ”Ilveksen lasipurkkiin” Riihimäeltä, josta niitä voi itse kukin perheenjäsenistä ottaa ja herkutella.

Joulun odotus on monen asian summa, se yhdistää useat aistihavainnot, joulun odotus on aistiärsykkeiden juhla-aikaa. Koetetaan kuitenkin keskittyä Joulun oikeaan sanomaan ja unohtaa ne kaupoissa päällekäyvät joululaulut jotka kajahtavat kaiuttimista jo marraskuussa ja samoin kun postin jakamat kaupalliset joulumainokset. Toivoisin, että me voisimme ja osaisimme rauhoittua Joulun oikeaan sanomaan, joten pannaan villasukat jalkaan, katsotaan kynttilän liekkiä, ollaan rauhassa ja herkutellaan pipareilla.

 

Itse sytytän tulevana sunnuntaina adventtikynttelikön ensimmäisen kynttilän. Samalla alkaa virallinen joulun odotus, kun koti koristellaan jouluvaloin ja kynttilöin. En keksinyt parempaa lopetusta tämän kertaiselle blogille kun virren 13, ensimmäisen säkeistön. Sen myötä haluan toivottaa Sinulle rauhallista joulun odotusta.

Nyt sytytämme kynttilän,

se liekkiin leimahtaa.

Me odotamme Jeesusta,

seimessä nukkuvaa.

Ulla Hännikäinen

Erityisdiakonia

Asuttamistoiminnan koordinaattori

Aikakauttamme hyvin kuvaava sana on muutos. Muutokset vyöryvät monella tasolla ja koskettavat yksilöä, perheitä, yhteisöjä, yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Muutoksia on havaittavissa luonnossa mm ilmastonlämpenemisessä. Muutokset, jotka tulevat itsemme ulkopuolelta, saattavat tuntua uhkaavilta ja pelottaviltakin. Muutokset, joihin itse emme voi vaikuttaa, voivat myös lamaannuttaa ja syrjäyttää meidät välinpitämättömyyteen ja osattomuuteen. Monen meistä on vaikeata ja jopa mahdotonta pysyä huimassa muutosvauhdissa.

Helsingin seurakuntayhtymässä on käynnissä myös vahva muutokseen tähtäävä prosessi. Haemme muutosta, jotta valitsemamme strategia toteutuisi tehokkaasti resurssien niukkenemisesta huolimatta. Niin tarpeellista kuin onkin miettiä uusia toimintatapoja ja uudistaa osin toimimattomia rakenteita, tärkein ei saa unohtua. Tarvitsemme jatkuvaa hengellistä uudistumista. Tarvitsemme kirkkoa jossa Pyhällä Hengellä on tilaa toimia.

Kristuksen seuraajille on varattuna valtavat resurssit myös muutosvaiheiden kohtaamiseen ja niissä elämiseen. Meidän ei tarvitse pähkäillä vain oman ymmärryksemme varassa tai sen varassa, mitkä ovat voimavaramme ja osaamisemme.

Nyt jos koskaan meidän on aika ankkuroida uskomme ja toivomme pysyvään ja kestävään – Kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä ja ohjata meidän ajatuksiamme, sanojamme ja tekojamme. Meidän ei tarvitse hätääntyä eikä pelätä. Jeesus Kristus, kirkon Herra on totisesti omiensa kanssa ja hänellä on siunatun muutoksen avaimet.

Muutos, jonka Jumala haluaa tehdä, alkaa omasta itsestämme. Muutoksen suunnan määrittelee Jumalan Sana. Se ei ole vähempää kuin tulla Kristuksen kaltaiseksi. Kun tämän muutostavoitteen otamme vakavasti, todennäköisesti intomme toisten virheiden tonkimiseen laantuu ja joudumme kohtaamaan raadollisen, syntisen itsemme. Älä menetä toivoasi! Etsi Herraa!

Rukous, Jumalan läsnäolon ja johdatuksen aktiivinen etsiminen on meidän jokaisen ulottuvillamme. Rukoilemiseen emme tarvitse rahaa emmekä minkäänlaisia älylaitteita emmekä nettiyhteyksiä, mutta tarvitsemme aikaa. Jumala on läsnä. Hän odottaa meitä – kuulee ja ymmärtää. Hän myös puhuu meille. Rukoillaan sydämen herkkyyttä kuulla häntä, ja tahtoa ja rohkeutta elää hänen johdattaminaan. Uutta luova Jumala auttaa meitä uuden luomisessa.

Marita Nummelin

Johtava diakoniatyöntekijä

Erityisdiakonia

Opintoni ovat nyt  loppusuoralla ja valmistun muuntokoulutuksesta  jouluksi     sairaanhoitaja (AMK)- diakonissaksi. Koen itseni etuoikeutetuksi,  kun sain tehdä harjoitteluni Helsingissä Hermannin Diakoniatalossa. Asun Satakunnassa ja vaikka Helsinki onkin minulle aika tuttu; nyt näkökulma on ollut täysin erilainen. Asunnottomuus sekä asumisen kalleudesta seuraavat ongelmat ovat suuri eriarvoisuuten johtava tekijä pääkaupunkiseudulla. Ja tämän ennustetaan entisestään pahenevan seuraavien vuosien kuluessa.

Erityisdiakonian asuttamistoiminnassa on kahdessa talossa erikokoisia tukiasuntoja. Asukkaita varten molemmissa taloissa työskentelee asukasohjaaja. Taloissa edellytetään päihteettömyyttä ja siihen tuetaan. Asuttomuuteen johtaneita syitä selvitellään ja talouteen liittyvissä asioissa autetaan myös. Tavoitteena itsenäinen asuminen vapailla markkinoilla.

Ohjaajani Virpi on päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä. Hänen mukanaan olen päässyt tutustumaan vankilatyöhön. Vierailut Hämeenlinnassa sekä Vanajassa ovat olleet erittäin vaikuttavia. Virpi, Sirpa ja Eeva ovat kaikki kokeneita ammattilaisia. He saavat naiset rauhoittumaan ja keskittymään. Hienoja korvakoruja on valmistunut ja tulevaisuutta ilman päihteitä on suunniteltu. Itseeni on tehnyt suuren vaikutuksen näiden naisten keskinäinen yhteishenki. He pitävät toistensa puolia ja tukevat toinen toistaan. Naiset myös odottavat ja arvostavat kovasti diakoniatyöntekijöiden vierailuja. “Että olette Helsingistä asti tulleet mua tapaamaan” – olen saanut kuulla moneen kertaan. On tullut huomattua, kuinka tärkeätä tämä etsivä työmuoto on. Kun vapaus koittaa, on halutessa  mahdollisuus löytää mielekästä vapaaehtoistyötä Hermannista. Tutun ihmisen kanssa on turvallista alkaa arki uudelleen.

Hermannissa on toimintaa viikon kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina. Tähän yhteisöllisyyteen ovat  kaikki tervetulleita. Monipuolinen lounas tarjoillaan  kahtena päivänä viikossa. Päivätupa on kolmena aamupäivänä, ja tällöin paikalla on aina diakoniatyöntekijä. Hänellä on aikaa aitoon kohtaamiseen ja tarvittaessa autetaan asioiden hoidossa. Jokainen on yhtä arvokas ja kaikkia kohdellaan tasavertaisina Jumalan luomina. Terveydenedistämisen näkökulma näkyy myös siinä, että Hermannissa on asiakkaille tarkoitettu ilmainen kuntosali. Laitteiden käyttöön saa opastusta ja joillekin säännöllinen liikunta auttaa arjen hallintaan. Peseytymismahdollisuus on ja pyykit voi Hermannissa myös pestä.

Yksinäisyys on suuri ongelma ja erityisesti huono-osaiset jäävät helposti syrjään. Hermannissa on mahdollisuus päästä toimimaan vapaaehtoistyössä ja löytää päiviin hyödyllistä tekemistä. Osallisuus lisää hyvinvointia ja toimii syrjäytymistä vastaan. Avoin  ja hyväksyvä ilmapiiri tekee mukaantulon  helpommaksi, Hermanni on kirjaimellisesti  matalan kynnyksen paikka.

Hermannin viikko alkaa sunnuntaisin klo 10 Pullakirkolla. Viime sunnuntainakin noin 50 ihmistä kokoontui Sanaa kuulemaan. Pyhä oli Uskonpuhdistuksen muistoksi ja tekstit liittyivät sen keskeisiin sisältöihin. “ Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.” On melkein liikuttavaa huomata, kuinka uskollisia osa kävijöistä on. Pullakirkolla on suuri merkitys heidän elämässään. Sanajumalanpalveluksen jälkeen kaikki ovat tervetulleita kahville ja pullalle. Virpin saarna puhutteli ja muutama tuli häntä kädestä pitäen kiittämään. Minuun tekee jälleen kerran suuren vaikutuksen nämä kovaa elämää kokeneet – he ovat hiljaisia ja tyytyvät tähän; he eivät jaksa metelöidä.

Uskomalla tulemme osallisiksi Jumalan armosta ja armo virtaa aina alaspäin.

Kati Ovaska

sairaanhoitaja- diakonissa- opiskelija