Arkiaamuisin meillä Hermannin suntioilla on oikeastaan päivän tärkein työtehtävä, eli ajella Bulevardille ns. ”pullakeikalle” Konditoria Ekbergiltä. Lahjoitustuotteina on yleensä erilaisia leipiä, sämpylöitä, leivonnaisia ja joskus myös upeita kakkuja. Eli lyhyesti; meidän asiakkaat ja muutaman päiväkeskuksen (Stoori ja Illusia) kävijät saavat nauttia näistä maistuvista lahjoituksista. Hermannin Diakoniatalon ja Ekbergin herkullinen yhteistyö on jatkunut kymmeniä vuosia.

Ajoreitille Hermanni-Ekberg-Hermanni mahtuu useita pääkaupungin nähtävyyksiä, joten tässä pienet maistiaiset pulla-keikalta sanoin ja kuvin.

”Kiinnittäkää turvavyöt ja sammuttakaa savukkeet. Sightseeing Helsinki alkakoon!”

Aamukahvien ja tarinointien jälkeen alkaa jokainen arkiaamu suntiolla ja yleensä mukaan lähtevällä vapaaehtoisella; Pullakeikka Bulevardille.

Auto lastataan tyhjillä leipälaatikoilla ja reippaalla miehistöllä. Kulkuvälineenä toimii Hermannin Diakoniatalon oma, aina varma ja luotettava 4-vuotias Volswagen Caravelle TDI, jolla matka taittuu ja laulu soi. Laulut tosin hoitaa Radio Rock, ainakin suntio Tammelan ollessa ruorissa.

Matkaan lähdetään siis Hämeentie 73:sta, tiukka vasen ja ensimmäinen ns. kiintopiste on Kurvi/Sörnäinen. Sörnäisistä matka jatkuu kohti Hakaniemeä, ja oikelle puolelle jää ne kuuluisat Linjat, ja ainakin Kolmas Linja on tullut tutuksi Fredin toimesta.

Ennen Hakaniemen toria, jää vasemmalle puolelle Hagiksen halli, joka on palvellut jo 100 vuoden ajan. Lähinnähän se on ollut Kalliolaisten oma lähikauppa, mutta sijainniltaan myös muiden stadilaisten ulottuvilla. ”Lähditpä ostoksille sitten sporalla, dösällä tai tuubilla, pääset helposti melkein ovelle asti”.

Hakaniemestä matka jatkuu kohti Kaisaniemeä, ja matkan varrelle jää oikealle Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, joka on ainakin pääkaupunkiseudun koululaisille tuttu retkikohde. Kannattaa varata aikaa, jos sinne menee.

Kaisaniemestä tehdään ensin tiukka kaarros vasenpaan, ja sitten oikeaan. Ollaan siis Unioninkadulla. Saavumme ehkä Helsingin tunnetuimman turistikohteen luokse; Helsingin tuomiokirkko, mutta tunntaan myös nimellä Suurkirkko (Alun perin Nikolainkirkko) Vuosittain kirkossa vierailee yli 500 000 ihmistä, joista noin puolet on ulkomaalaisia turisteja. Eli Helsingin symboli, josta on varmaan räpsitty miljoonia valokuvia, ja hyvinkin mieleinen postikortin kuva.

Matka jatkuu Senaatintorin vierestä kohti Espaa, ja Kaivopuistoa.

Kaivopuisto jää vasemmalle, ja tämän lyhyen, mutta vaarallisen ajomatkan aikana saa suntiokin olla tarkkana. Tien yli loikkii sieltä täältä ”uraputkessa” olevien kiireisten ja tavallaan muusta maailmasta välinpitämättömien ihmisten ”robottilauma”. Älypuhelin, läppäri/tabletti ja Take away-kahvikuppi käsissä on joillekin merkki menestyksestä ja kiireisestä elämänrytmistä. Mutta sitä hymyä kasvoilta saa hakea =)

Ohitamme myös Suomen ehkä tunnetuimman tavaratalo Stockmannin, jossa näköjään on alkamassa ne ”Hullut päivät” =) Onneksi ne ”hullut” erottaa keltaisesta pussukasta, muiden tasamaan tallaajien joukosta.

Manskun yli Lönnrotinkadulle, Annankadulle ja ollaankin Bulevardilla. Auton saaminen parkkiin tällä seudulla on lottoamista, mutta hyvä yhteistyökumppanimme Argentiinan Suurlähetystö (Joka ei tiedä tästä yhteistyöstä) sijaitsee juuri hyvällä paikalla, ja aina heidän CD-autoille varatut 3 paikkaa ovat vapaana, koska Pampan pojat aloittavat työnsä klo 9. tai myöhemmin.

Auto parkkiin, ukot ulos ja tyhjien laatikoiden vienti, täysien tilalle. Nopeaa, tehokasta ja dynaamista toimintaa, kun laatikot viedään, ja haetaan. Henkilökunta Ekbergillä on laittanut yleensä meille lähtevät laatikot jo valmiiksi, ja näin ollen tässä operaatiossa menee n. 5 min.

Tämän päivän ”kalasaalis” on 4 täyttä ja yksi vajaa laatikko leipää, patonkeja, sämpylöitä ja pullaa. Normi päivä, josta riittää hyvin jaettavaksi n. 50 ihmiselle Hermannissa.

On aika ”kotimatkan” jonka ajelemme yleensä aina Kampin kautta, ja tämäkään päivä ei tee poikkeusta. Fredrikinkadulle, ja siitä suunta Kamppiin, josta tiukka käännös oikeaan ja ollaankin Pohjoisella rautatienkadulla. Matkalla Manskulle, ohitamme eduskuntalon, jossa näköjään puuhaa riittää. Enkä nyt tarkoita edustajiamme, vaan talon remonttia.

Manskulle käännyttäessä oikealle jää Kiasma, muutama sata metriä ja ylväs, uudehko Musiikkitalo, vasemmalla Kansallismuseo, ja taas pään käännös oikealle, jossa seistä pönöttää Finlandiatalo.

Ja ennen käännöstä Helsinginkadulle näemme oikealla Oopperatalon, jossa en muuten ole käynyt ikinä. Eikös jokaisen veronmaksajan, ja ”omistajien” kuuluisa saada edes yksi lippu elämänsä aikana, johonkin näytökseen. =)

Risteyksessä eteemme jää legendaarinen Kisis, eli Kisahalli, ja Olympiastadion tornineen, sekä Paavo Nurmen patsas. Töölönranta jää oikealle, ja Linnanmäen huvipuiston muutaman vekottimen huiput näkyvät vasemmalla.

Hesarilta käännytään Sturenkadulle, ja hetken päästä näemmekin Kultsan, jossa  mm. Jimi Hendrix, Frank Zappa, Cream, Queen, Led Zeppelin ovat käyneet keikalla.

Matka jatkuu ja Hämeentie jo siintää silmissä. Vasemmalle jää Paavalin kirkko, ja ollaankin taas ”kotitiellä” ja Vallilan varikon kohdalta tiukka käännös vasempaan.

Taas on keikka heitetty, ja nähty pala kauneinta kotiseutua. Tarinassa on käytetty asiantuntija-apuna, Keijon (vapaaehtoinen), aidon stadilaisen muistipankkia, ja paikallistuntemusta.

Mika Tammela

Suntio

Erityisdiakonia

Vastuunkantajat r.y. on erityisdiakonian lapsi. 1980-luvun puolessa välissä joukko erityisdiakonian työntekijöitä ja katulähetysaktiiveja rupesivat miettimään mahdollisuutta kantaa oma kortensa kekoon päihdeongelmien hoitamisessa. Syntyi kristillinen yhdistys, jonka arvopohjana on usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja joka pyrkii kantamaan vastuuta päihdeongelmiin ajautuneista lähimmäisistä.

Yhdistyksessä olevat vastuunkantajat tekivät sinnikästä työtä tavoitteensa eteen. Esikoista saatiin vielä odotella, kuten kuuluukin, mutta se syntyi 1990 kun yhdistys avasi Kuntoutuskoti Tarpoilan Sipooseen. Tarpoila on ollut isolle joukolle nykyisistäkin pullakirkon kävijöistä käännekohta elämän suunnan muutoksessa, raittiuden saavuttamisessa sekä Jumalaan turvaavan arvopohjan syntymisessä.

Tarpoila sai perheenlisäystä 2000-luvun alkupuolella, kun sisarus Kirpputori avattiin. Kirppari toimii edelleen osoitteessa, Hämeentie 75. Kirpputorin tuotto kanavoituu Vastuunkantajien työn tukemiseen. Kirpputori tarjoaa myös mielekästä toimintaa Tarpoilan kuntoutujille.

Pitkään oli Tarpoilan yhtenä kutsulauseena, ”Astu Tarpoilan tielle”. Ajatusta tiestä käytetään usein vertauskuvana elämästä. Tie harvoinkaan kulkee suoraan vaan mutkitellen. Tiellä kuljetaan joskus harhaan ja eksytään, tämän ovat monet Tarpoilan kuntoutujat saaneet kokea. Vastuunkantajat lapsineen on vuosien varrella itsenäistynyt. Erityisdiakonian ja Vastuunkantajien suhde on nykyisellään muuttunut läheiseksi yhteistyö kumppanuudeksi, jolla on historiansa kautta vahva pohja. Myös Tarpoila on joutunut kulkemaan tietään monien mutkien kautta. Vastoinkäymisiltäkään ei ole vältytty.

Kasvuun kuuluvat aina kriisit ja kenties pahimmassa kriisissä Vastuunkantajat olivat kuluvan vuoden alkupuolella, jolloin Tarpoilan toiminta jouduttiin lakkauttamaan Sipoossa vaikean taloudellisen tilanteen seurauksena. Kriiseissä on aina ainekset myös uuteen. Nyt uutta aikaa rakennetaan uusissa tiloissa, kun kuntoutuskoti Tarpoila avautui asiakkaille 1.9.2015 Helsingin Myllypurossa. Tarpoilan tielle voi siis jälleen astua. Tähän uuteen aikaan kuljetaan nöyrin ja luottavaisin mielin, uskoen siihen, että:

”Tie valmis on, ja päässä sen

vastaus löytyy ikuinen,

ja kerran ehjä ihminen

ylistää tietä Kristuksen.”

www.vastuunkantajat.fi

Hyvä lukija, kiitos kysymyksestäsi. Paljon täällä kaikenlaista tehdään ja tässä muutama esimerkki valokuvien kautta esitettynä:

Hermannin diakoniatalo (Hämeentie 73) on auki kuutena päivänä viikosta näin syyskaudella. Maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin on päivätupa klo 9-12, diakoniaruokailu on keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12-13. Raamattupiiri kokoontuu tiistaisin klo 16-17.

Sunnuntaisin on Pullakirkko klo 10.00.

Keittiösuntio Keijo palveluksessanne.

Diakonit jalkautuvat ympäri Helsinkiä mm. toimintakeskuksiin ja vankiloihin.

Lahjoitusleipää ja –leivonnaisia Cafe Ekbergiltä ja lahjoituselintarvikkeita Siwa/ Franzeninkatu 22:sta haetaan ja viedään lähes päivittäin.

Asuttamistoiminnalla on viitisen kymmentä tukiasuntoa. Tukiasunnot sijaitsevat Hermannissa ja Ruskeasuolla. (Valokuva: Pekko Vasantola)

Minna Pietiläinen

toimistosihteeri

erityisdiakonia

Syksyn tullen monet rutiinit käynnistyvät. Koulut ovat jo viikkoja sitten alkaneet, ihmiset palanneet kesälomilta ja seurakunnissa käynnistyvät syyskaudet toiminnot. Hermannin diakoniatalolla toiminta on pyörinyt aikaisempien kesien tapaan läpi kesäkuukausien mutta hieman kevennetyllä aikataululla. Nyt palataan talviaikatauluun. Toimintaa on kuutena päivänä viikossa: maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin päivätuvat, keskiviikkoisin ja perjantaisin ruokailut ja sunnuntaisin pullakirkko. Lisäksi pyörivät viikoittain raamattupiiri ja katulähetysillat. Palataan niin sanotusti normaaliin päiväjärjestykseen.

 

Vai palataanko sittenkään? Tämä syksy on tuonut mukanaan myös monia kysymyksiä. Helsingin seurakunnissa pohditaan toimintakulttuurin muutosta. Tämä on sinänsä aivan normaalia. Joka vuosi pitää miettiä, mikä toiminnassa on keskeistä ja tärkeää, mihin tulisi panostaa ja mitä jättää vähemmälle. Nyt on kuitenkin kysymys suuremmasta asiasta. Heikkenevän taloustilanteen vuoksi tulevaisuudessa emme enää tee seurakuntatyötäkään samoilla resursseilla kuin olemme tottuneet vaan monesta joudutaan tinkimään, myös henkilöstöstä. Hermannin diakoniatalolla vapaaehtoisten rooli on jo nyt merkittävä ja tulevaisuudessa tuo rooli tulee vain kasvamaan.

 

Iso koko Eurooppaan liittyvä asia on niin ikään tullut tänä syksynä niin sanotusti iholle kun pakolaisten virta on saavuttanut myös Suomen. Myös kirkkoja on valjastettu hätämajoituspaikoiksi ja monenlaiseen avustustoimintaan osallistuu sekä työntekijöitä, että vapaaehtoisia. Pakolaisten virta herättää myös tunteita. Kirkko ja kaupunki lehden pääkirjoituksessa sanottiin, että ei ole kahta sanaa etteikö pakolaisia pitäisi vastaanottaa ja etteikö se olisi myös kirkon tehtävä. Ajatukseen on helppoa yhtyä. Diakonian tehtävänä on auttaa siellä, missä hätä on suurin. Nyt tuossa hädässä ovat sodan jaloista paenneet ihmiset. Samalla on kuitenkin kohdattava ja autettava niitä hätää kärsiviä, jolla nuo kaksi sanaa ovat.

 

Kolmantena isona tämän syksyn asiana ovat hallituksen julkistetut rajut linjaukset säästöistä. Sanomattakin selvää on, että olemme jo kauan olleet kestämättömällä pohjalla mutta siitä miten paremmalle tielle päästään ei tunnu missään tilanteessa saavutettavan yksimielisyyttä. Ratkaisua haettaessa kivet tulevat kääntymään varmasti vielä useampaan kertaan. Toteutuivatpa toimenpiteet missä muodossa tahansa niin ne heijastuvat ihmisten arjessa pärjäämiseen ja jaksamisen ja sitä kautta myös diakoniatyöhön.

 

Mielivirteni on virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Sen olen lukuisat kerrat valinnut pullakirkon virrekseni. Sitä olen veisuuttanut monesti päivätuvassa kitaran säestyksellä. Se on myös laulettu aina kaikissa omissa perhejuhlissamme lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Tulipa se taas kuluvana kesänä hoilotettua pariin kertaan karaoketaustalla mökilläkin. Tuon virren ehdoton ydinajatus on mielestäni kiteytettynä sen toisiksi viimeiseen lauseeseen, ”Illasta aamuun kanssamme on Luoja”. Tuonhan ymmärtää niin, että näin on aina, siis 24/7. Näin on mutta se kuitenkin korostaa sitä, että nimenomaan illasta aamuun, vuorokauden pimeimmän ajan. Juuri sen ajan, jolloin koditon miettii kuumeisimmin, mistä nyt löydän suojapaikan kun edellisestä ajettiin pois tai kun yksinhuoltaja miettii millä ruokin kolme lastani huomenna kun eilen loppuivat rahat tai kun sotaa paossa oleva miettii, selviänkö hengissä tästä merimatkasta. Jotkut kaverini Facebookissa ovat kommentoineet pinnalla olevia tapahtumia toteamalla, että lihavat vuodet ovat nyt ohi ja edessä on jotain kurjempaa. Kriiseissä kuitenkin sanotaan piilevän aina mahdollisuuden löytää jotakin uutta. Olisivatko nyt riittävän suuret kriisit käsillä, että löytäisimme itsemme, lähimmäisemme ja Luojamme? Sitä kautta voisimme kokea, että ”Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.”

 

Ps. Ai niin, uuteen aikaan kuuluu vielä se, että Hermannin diakoniatalon työntekijät ovat aloittaneet Blogien kirjoittamisen tähän Pullakirkon plokikirjaan. Tarkoitus on nostaa esiin asioita työalaamme ja ajankohtaisiin kysymyksiin liittyen. Kirjoittajiksi kutsumme myös vapaaehtoisia, työtoiminnassa olevia, tukiasukkaita, talon kävijöitä ja seuraajiksi mahdollisimman laajaa ja kirjavaa joukkoa. Tervetuloa blogiemme ääreen!