Etsivä työssään

Sanasta etsivä saattaa usealle tulla mieleen ”sherlock holmesmainen” hahmo tai kuka vaan elokuvista ja kirjallisuudesta tuttu etsivä. Etsivä diakoniatyö ei välttämättä tarvitse niitä välineitä eikä niitä piirteitä, jotka yhdistämme salapoliisietsiviin. Salapoliisintyötä tämä kyllä saattaa toisinaan olla. Joskus joku tuttu diakonia-asiakas on ollut näkymättömissä, tavoittamattomissa sen verran aikaa, että hänen tavoittamisekseen on tehtävä jokunen salapoliisi-temppu. Mutta siitä sitten toisella kertaa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Etsivää diakoniatyötä tehdään Hermannin Diakoniatalolta jalkautuen eri puolille kaupunkia. Omaa erityistä aluettani on Helsingin itäinen puoli. Pohja ja perusta tälle työlle on Jeesuksen opetuksessa ja tuoreempi kutsu on Helsingin itäpuolen seurakuntien diakoneilta, jotka joitakin vuosia sitten ehdottivat Hermannin Diakoniatalon työntekijän jalkautumista heidän seurakuntiensa alueille. Päihdeongelmaisia ja asunnottomia ihmisiä oleilee ja oleskelee joka seurakunnan alueella ja he ovat erityisesti Hermannin Diakoniatalon toiminnan kohderyhmää. Moni päihdeongelmainen ja asunnoton etsii apua seurakunnista ja toisinaan matka Itä-Helsingistä Hermanniin avun piiriin on aivan liian pitkä, vaikka ihminen olisi täysin asianmukaisesti ohjattu oikeaan osoitteeseen. Siksi diakoniatyöntekijä jalkautuu sinne, missä ihmiset liikkuvat. Itä-Helsingin torien ja ostareitten läheisyydessä sijaitsevat kaupungin sosiaalitoimen ylläpitämät ”ostarien olohuoneet”, Kontulassa ja Itäkeskuksessa Symppikset, joissa ihmisten kohtaaminen tapahtuu luontevasti.

Jatka lukemista ”Etsivä työssään”

Rakas Taivaan Isä

Alttaritaulut 007 

Kiitos uskon lahjasta, en tiedä miten ihmeessä jaksaisin ilman sitä. Kiitos huolenpidostasi ja varjeluksestasi kaikissa niissäkin vaikeissa elämänvaiheissa, jolloin en ole tuntenut läsnäoloasi ja kaikki näytti toivottomalta. Voi kuinka sokea olenkaan ollut. Avaa silmäni yhä paremmin näkemään sinun ihmeellinen johdatuksesi. Avaa korvani kuulemaan sinun äänesi. Avaa ymmärrykseni vastaanottamaan Sanasi. Taivuta tahtoni ottamaan vastaan sinun tiesi ja totuutesi.

Anna anteeksi typerä kapinointini ja se kuinka olen kyseenalaistanut toimintasi. Muistan useammankin kerran, kun olen hädissäni ja pettyneenä huutanut sinulle, että minkälainen isä sinä oikein olet, kun annat meidän näin kovasti kärsiä. Anna anteeksi kiittämättömyyteni. Jatka lukemista ”Rakas Taivaan Isä”

Vuosi vaihtui!

Vuosi vaihtui ja on aika orientoitua ottamaan uuden alkavan vuoden tuomia haasteita vastaan. Kun katsoo taaksepäin, minkälaiset asiat leimasivat vuotta 2015?

Päällimmäisiä, jotka ylittivät uutiskynnyksen, tuntui yhdistävän ihmisten turvattomuus. Vuotta leimasivat uutiset yt-neuvotteluista ja ihmisten epävarmuudesta työpaikkojensa suhteen. Saman vuoden aikana hallitus halusi Jatka lukemista ”Vuosi vaihtui!”