Sanasta etsivä saattaa usealle tulla mieleen ”sherlock holmesmainen” hahmo tai kuka vaan elokuvista ja kirjallisuudesta tuttu etsivä. Etsivä diakoniatyö ei välttämättä tarvitse niitä välineitä eikä niitä piirteitä, jotka yhdistämme salapoliisietsiviin. Salapoliisintyötä tämä kyllä saattaa toisinaan olla. Joskus joku tuttu diakonia-asiakas on ollut näkymättömissä, tavoittamattomissa sen verran aikaa, että hänen tavoittamisekseen on tehtävä jokunen salapoliisi-temppu. Mutta siitä sitten toisella kertaa.

 

 

Etsivää diakoniatyötä tehdään Hermannin Diakoniatalolta jalkautuen eri puolille kaupunkia. Omaa erityistä aluettani on Helsingin itäinen puoli. Pohja ja perusta tälle työlle on Jeesuksen opetuksessa ja tuoreempi kutsu on Helsingin itäpuolen seurakuntien diakoneilta, jotka joitakin vuosia sitten ehdottivat Hermannin Diakoniatalon työntekijän jalkautumista heidän seurakuntiensa alueille. Päihdeongelmaisia ja asunnottomia ihmisiä oleilee ja oleskelee joka seurakunnan alueella ja he ovat erityisesti Hermannin Diakoniatalon toiminnan kohderyhmää. Moni päihdeongelmainen ja asunnoton etsii apua seurakunnista ja toisinaan matka Itä-Helsingistä Hermanniin avun piiriin on aivan liian pitkä, vaikka ihminen olisi täysin asianmukaisesti ohjattu oikeaan osoitteeseen. Siksi diakoniatyöntekijä jalkautuu sinne, missä ihmiset liikkuvat. Itä-Helsingin torien ja ostareitten läheisyydessä sijaitsevat kaupungin sosiaalitoimen ylläpitämät ”ostarien olohuoneet”, Kontulassa ja Itäkeskuksessa Symppikset, joissa ihmisten kohtaaminen tapahtuu luontevasti.

 

….turhaan eivät tietä tallaa etsijänkään askeleet…. 

 

 

Työ ja läsnäolo näissä ostarien olohuoneissa on oleilua ja oleskelua. Tarkoituksena olla tavoitettavissa ihmisten keskellä heidän keskuudessaan, näkyvästi ja tunnistettavasti kirkon viranhaltijana, diakoniatyöntekijänä. Sosiaalitoimen ja kolmannen sektorin toimijat sekä työntekijät ovat toivottaneet kirkon työntekijän läsnäolon lämpimästi tervetulleeksi. Se on asia, joka tekee tämän jalkautuvan ja etsivän diakoniatyön toimintamuodonn mahdolliseksi.

Entäs sitten ne kohtaamiset, etsijän löytämät ihmiset? Useimmiten käy niin että, etsittävä löytää etsijän. Istun pöytään kahvi- tai tee-mukin kanssa, mitään erillistä vastaanottohuonetta en tarvitse. Olotilassa kohtaamiset tapahtuvat vaivattomasti. Keskustelijoita, huoliensa purkajia, kuulumisten vaihtajia poikkeaa pöydässä.

…turhaan ette tänne tulleet, yksin ette harhailleet.             

Monet ovat ennen meitä samaa tietä kulkeneet…               

…Turhaan ette tänne tulleet, turhaan ette taistelleet.            

Matkamme on vielä kesken, isä hoitaa uupuneet….

 

 

Paljon, paljon on asiaa asunnottomuudesta, erilaisista kummallisista asumisolosuhteista. Päihdeongelma on joko ihmisen henkilökohtainen tai sitten päihdeongelmia on lähisuhteissa – joskus niinkin runsaasti, että se on johtanut asunnottomuuteen. Elinkustannusten kalleus ja tulojen vähyys ovat huolenaiheita, joita ihmiset jakavat. Kirkon työntekijältä pyydetään myös suoraan rukousapua: ”rukoiletko tässä kanssani?” Ja sitten me rukoilemme…. Myös esirukousta pyydetään ja vien esirukouspyynnöt mennessäni Pullakirkolle Hermannin Diakoniataloon.

 

 

….Jeesus kulkee keskellämme, lohduttaa ja rohkaisee.  

Poistuessani päivätoimintakeskuksesta mielessäni soivat sanat Pekka Simojoen laulusta: ”Turhaan ette tänne tulleet…”. Näiden kohtaamieni ihmisten ja heidän tarinoidensa myötä tunnen, että tuo laulu kertoo tästä työstä: minä, diakoniatyötekijä, en tullut tänne turhaan – tänäänkään.

Pirjo Suomi

Erityisdiakonian diakoni