Muutin Helsinkiin loppusyksystä 2017. Olin tietysti sitä ennen usein käynyt kaupungissa; Läpikulkumatkalla etelään, sukulaisuusvierailuilla eri alueilla ja teatterikäynneillä. Nopeita pyrähdyksiä. Vain ydinkeskusta tuntui olevan jotenkin hallinnassa.
Jatka lukemista ”Puurokauha hyppysissä ja iloinen katse silmissä – Vapaaehtoisena Hermannissa.”Voittajafiilis
Kerron tässä vähäsen miten minä ajauduin asunnottomaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Elettiin 1990-luvun puolivälissä perhehelvettiä, missä vallitsi täysi kaaos ja päihdehelvetti, siitä ei ollut kuin yksi ulospääsy eli ero. Eron mukana meni myös kolme lasta.
Jatka lukemista ”Voittajafiilis”Ei Pahe, on Hyvä !
Mistä PaHe sai alkunsa? Paavalin seurakunta on toiminut Rohkeasti-yhdessä -strategiaprosessin puitteissa yhteistyössä lähitahojen kanssa. Yhteistyötarve diakonian saralla kasvoi merkittävästi, kun läheinen Hermannin Diakoniatalo muuttui Varustamoksi. Syntyi PaHe(Paavali-Hermanni).
Jatka lukemista ”Ei Pahe, on Hyvä ! ”Ruokajakoa Hermannin malliin
Viikon keskusteluaiheena on ollut ruoka-apu. Malmin Varustamolta lähetetyn Kirkon yhteiskuntapäivien 23-25.9.osallisuuden ja osattomuuden teemoissa käsiteltiin myös monesta näkökulmasta ruoka-apuun liittyviä ilmiöitä. Työpajoissa oli edustettuna kirjo toimijoita, joiden auttamistoimintaan myös ruoka-apu kuuluu. Ylen kanavalla 27.9. MOT puolestaan nosti esille joidenkin kristillisten järjestöjen ja muutaman helluntaiseurakunnan ruokajakotoimintaan liittyviä epäkohtia. Ohjelman tyylin mukaisesti focus oli asioissa, jotka tulisi tehdä toisin. Kritiikkiä sai hartaustilaisuuden liittäminen ruokajakoon. Ohjelmassa myös kerrottiin, että ruokajonossa pääsi etuilemaan, jos ensin kävi rukoushuoneessa jne. Vähemmälle huomiolle jäi ohjelman alussa esiintynyt nuori äiti, jolle lahjoitusruoka oli tervetullut lisä hänen niukassa taloustilanteessaan.
Jatka lukemista ”Ruokajakoa Hermannin malliin”
