Vanhemmillani oli kauppapuutarha Helsingin Itä-Pakilassa vuodesta 1952 1970-luvun loppupuolelle. Siellä viljeltiin kurkkuja ja tomaatteja, kasvatettiin orvokkeja, neilikoita, krysanteemeja, tulppaaneita sekä joulusesonkina lisäksi hyasintteja ja joulutähtiä. Vanhempieni elämä oli kiireistä – työtä vuorotta. Kotimme eteisessä oli aina iso saavi kukkia, jotta äitini voi myydä niitä tarvitseville kellonajasta riippumatta – meillä ei ollut aukioloaikoja.  

Joulusesonki oli varmaan kaikkein työläintä – ainakin minun mieleeni se on jäänyt sellaisena. Isäni kuljetti kuorma-autolla kukkia eripuolille kaupunkia aamuvarhaisesta alkaen. Kun hän lopulta illalla tuli kotiin, hän söi, heittäytyi sängylle ja nukahti. Tasainen kuorsaus kertoi meille muille, että nyt on annettava isän nukkua, jotta jaksaa taas aamuvarhaisella jatkaa uurastusta. Minulle kuorsauksen kuuleminen toi turvallisen olon – isä on kotona  

Isoveljeni Jukka on minua 6 vuotta vanhempi. Hänen yrittäjäuransa alkoi jo varhain joululta tuoksuvasta koleasta kasvihuonerykelmästä, minkä keskellä oli pannuhuone pitämässä lämpötilaa ”plussan puolella”. Veljeni kävi kysymässä isältä, saisiko hän itselleen kaikki sellaiset vääntyneet hyasintit, jotka eivät kelvanneet myyntiin. Ja niin hän rakensi ulko-oven viereen löytämästään vanhasta ovesta ja puulaatikoista myyntipöydän. Pöydälle hän asetteli vänkyrät, tuskin pystyssä pysyvät hyasintit, joiden ruukun ympärillä oli tietysti kimaltava hopeapaperi – niin kuin kaikissa ”paraatipuolella” myytävissä hyasinteissa, joulutähdissä ja ruukkutulppaaneissakin. Myyntipöydän etuosaan hän kiinnitti pahvin, johon oli isoin kirjaimin mustalla tussilla kirjoitettu: H. Tantun kukkakauppa

Minulla ei ole aavistustakaan, mistä mielikuvitushatusta veljeni tuon kaupan nimen tempaisi, vaan sillä oli varmaankin osansa pop up-myymälän menestykselle!  

Veljeni epäkiitollinen tehtävä oli noin 4-vuotiaan pikkusiskon kaitseminen. Siitä tehtävästä hän ei päässyt eroon, joten kekseliäänä hän keksi minullekin ”työtehtävän” omassa kukkakaupassaan. Hän asetti minut seisomaan kanssaan tiskin taakse. Kaulaani hän ripusti aidon nahkaisen torimummon kassalaukun (joita meillä sattui olemaan useampia). Siinä minä siis seisoin kassalaukku kaulassani vetoisen ulko-oven vieressä, mistä joulukukkien ostajat pyyhälsivät ohi kukkakoreja ja kukkapuketteja kantaen.  

En osaa sanoa, mikä vetosi eniten siihen, että hyvin monet seisahtuivat ”tiskin” äärelle. Oliko se reipas veljeni, joka varmaan huuteli helppoheikin tapaan hyvin edullisten myytävien tuotteidensa puolesta? Vai oliko se veljeni vieressä seisova kulahtanutta kassalaukkua kaulassaan roikottava pieni tyttö, jonka posket ja nenänpää olivat jo pakkasen valkaisemat? En osaa sanoa, mutta sen muistan, että tunkiolta kerätyt hyasintit menivät kaikki kaupaksi! Veljeni siis keräsi koko potin! Ja mitä sai palkaksi tunnollinen kassatyttö? Ei kiitosta hyvästä työstä, ei kolikkoa. Ainoastaan hinkuyskän! 

Tunnelmallista joulun odotusta kaikille

Liisa Merivuori

Hermannin Varustamo