Hermannin diakoniatalon Varustamon suntio-Päivillä on valtava jouluinen aarre. Aarre pitää sisällään ainakin 960 tonttua. Pienin tonttu on kooltaan muutaman sentin ja suurin ehkä 60cm. Tontut ovat Päivin äidin keräämiä vuosikymmenten aikana. Joka joulu tontut vain tupsahtivat jostain komeron perukoilta ja ottivat haltuunsa varmaankin lähes koko huushollin – paitsi isän huoneen!

Niinhän ne tontut tekevät, että jostain vain ilmestyvät. Laajan kyselyn perusteella voi kyllä todeta, että Päivin lisäksi ei kukaan ole kertonut suuren määrän tonttuja vallanneen koko huushollia. Yleensä tontuista on jouluaattona nähty korkeintaan vilaus tonttulakin tupsusta.

Mutta nämä Päivin tontut! Ajatelkaa, koti täynnä iloisia, nauravia tonttuja! Miten riemullista! Toivottavasti sinulla on kotonasi joku tavara tai mielessäsi joku muisto, joka herättää hymyn silmiisi ja ilon sydämeesi sitä ajatellessasi.

Joulun rauhaa ja siunausta sinulle ja läheisillesi!

Diakonissalaitoksen juuret ovat kulkutautiepidemiassa, jolloin Suomessa esiintyi muun muassa pilkkukuumetta, punatautia ja isorokkoa. Lavantauti oli kuitenkin taudeista se, joka antoi kimmokkeen leskieverstinna Aurora Karamzinille tehdä ehdotus sairaalan perustamisesta Helsinkiin.

Jatka lukemista ”Diakonissalaitos 150 vuotta” →

Vanhemmillani oli kauppapuutarha Helsingin Itä-Pakilassa vuodesta 1952 1970-luvun loppupuolelle. Siellä viljeltiin kurkkuja ja tomaatteja, kasvatettiin orvokkeja, neilikoita, krysanteemeja, tulppaaneita sekä joulusesonkina lisäksi hyasintteja ja joulutähtiä. Vanhempieni elämä oli kiireistä – työtä vuorotta. Kotimme eteisessä oli aina iso saavi kukkia, jotta äitini voi myydä niitä tarvitseville kellonajasta riippumatta – meillä ei ollut aukioloaikoja.  

Jatka lukemista ”H. Tanttu” →

Olen käynyt rippikoulun kesällä 1973 Lohjan Vivamossa – 48 vuotta sitten (apua, niinkö vanha jo olen!). Isoveljeni vei minut ja kaksi ystävääni leirikeskukseen punaisella kuplavolkkarillaan. Juuri ennen pihaan ajamista veljeni laittoi autoradion täysille ja rock-musiikki tulvi pieneen autoon. Muistan veljeni sanoneen ”kuunnelkaa nyt kunnolla, tämmöistä musaa ette sitten kahteen viikkoon kuule”. Hän oli todellakin oikeassa! Meitä leiriläisiä oli noin 60, tyttöjä ja poikia. Tunnelma oli lämmin, vaan kuri oli kova. Paljon ei melskattu ja huudettu – paitsi lentopallokentällä, missä pojat saivat olla ilman paitaa (muualla se ei ollut sopivaa)! Katekismusta opeteltiin ulkoa, ja kirjallisista kokeista oli päästävä kunnialla läpi, jos mieli tulla konfirmoiduksi!  

Jatka lukemista ”Jumala on päähenkilö” →

Taivas on sininen ja valkoinen – ja aurinko paistaa. Olemme kaikki eläneet ihan liian kauan hyvin poikkeuksellista aikaa. Koronaväsymys on ihan sallittua, vaan vielä on jaksettava. Katson työhuoneeni ikkunasta sinisenä hohtavaa taivasta ja pihalla talven hiekkoja harjaavaa ”lakaisukonetta”. Ne tuovat toivoa siitä, että tulevana kesänä voimme olla ja liikkua vapaammin – istua puiston penkillä nauttien auringon lämmöstä katsoen samalla ohi kulkevia ihmisiä värikkäissä kesävaatteissaan. Haluan pitää kiinni tästä ajatuksesta viimeiseen saakka!

Jatka lukemista ”Kevät keikkuen tulevi – ja kohta jo on kesä” →