Saimme tammikuussa kesätöitä Mustasaaresta. Koronatilanteen vuoksi Helsingin seurakuntayhtymän kesäpaikkaa ei kuitenkaan avattu tänä kesänä ollenkaan, ja meille tarjottiin korvaavia töitä hävikkiruokajaon parissa.
Tekijä: Vieraileva kirjoittaja
MISTÄ APUA HELSINGISSÄ?
![]()
Harjoitteluni aikani huomasin, kuinka paljon eri kolmannen sektorin toimijoita oikeastaan on ja kuinka vaikea nämä voi olla löytää, varsinkin jos omat voimavarat ovat vähissä. Kokosinkin harjoitteluni aikana täällä Hermannin diakoniatalossa listan erilaisista kolmannen sektorin toimijoista, josta voi löytää apua erilaisiin elämäntilanteisiin. Tätä listaa voikin hyödyntää kuka vain ja löytää apua itselleen, läheiselleen,tai asiakkaalleen!
Kirjoittanut, sairaanhoitaja-diakonissaopiskelija Riina Pihlamaa
Rukouksesta
Haluaisin, että sinä, hyvä lukija, miettisit mielessäsi mitä rukous merkitsee sinulle? Onko se jollain tavalla tärkeää sinulle? Kuka ”saa” rukoilla? Minkä aiheisia rukoukset ”voivat” olla?
Joka aamu on armo uus
Tänäkin kesänä valtava määrä nuoria käy rippikoulun ja tulee konfirmoiduksi. Minulla on kunnia toimia kesäteologina ja olla mukana toteuttamassa muutamaa rippikoulua oppituntien osalta. Oppituntien aiheita ovat muun muassa luomiskertomus, kymmenen käskyä, kirkkovuosi sekä Jeesuksen elämä ja opetukset. Oppitunneilla käsitellään myös melko haastavia teemoja, kuten syntiä, kärsimystä ja armoa. Armo sanana synnyttää pohdintoja. Mitä ihmettä se armo on? Onko se aistein havaittavissa, jonkin makuista tai hassun muotoista?
Kyllä se tästä
Aloitin Hermannin diakoniatalolla harjoittelun maaliskuun puolessa välissä. Tarkoitus oli startata harjoittelu kevätleirillä. Ikäväksemme leiri peruuntui johtuen Korona- tilanteesta. Paljon muutakin peruuntui, mutta päätimme että harjoitteluni jatkuu kaikesta huolimatta, jos vain pysyn terveenä. Ja niin minä pysyin terveenä. Ajattelin että harjoittelustani tulisi varmasti erilainen kun olin odottanut. Menihän diakoniatalo kiinni silloin maaliskuun puolessa välissä. Toimintaa supistettiin ja toiminta siirtyi puhelimen varaan pääsääntöisesti. Talo oli kiinni, mutta toiminta jatkui toisella tavalla.