Näkyvillä, mutta näkymätön – miesten asunnottomuus Suomessa

Asunnottomuus on ilmiö, jonka olemassaolon monet varmasti tiedostavat, mutta jota ei välttämättä tule sen enempää ajateltua. Kadulla voi tavata asunnottoman ihmisen, mutta harvemmin tulee pysähdyttyä miettimään, miten hän on päätynyt siihen tilanteeseen ja mitä kaikkea sen taustalla voi olla.

Tänä vuonna Asunnottomien yön teemana on ”Näkyvillä, mutta näkymätön – miesten asunnottomuus Suomessa”. Aihe on tärkeä, sillä tällä hetkellä miehet muodostavat Suomessa suurimman osan asunnottomista. Vuonna 2025 asunnottomia oli 4 579, joista 3 556 oli miehiä. Määrä on myös kasvanut edellisvuodesta selvästi. Asunnottomuus on nyt lisääntynyt kahden viimeisen vuoden aikana, kun tätä ennen myönteistä kehitystä oli kymmenen vuoden ajan. Vuoteen 2023 verrattuna asunnottomia on nyt peräti 34 prosenttia enemmän. Tähän vaikuttavia tekijöitä ovat todennäköisesti asuntojen ja elämisen kallistuminen sekä sosiaalietuuksiin ja sosiaali- ja terveyspalveluihin tehdyt leikkaukset. Huolestuttavaa on myös se, että lähes kolmannes asunnottomista on pitkäaikaisesti asunnottomia.

Asunnottomuutta ei kuitenkaan voida selittää sillä, että yksilö olisi vain tehnyt huonoja valintoja. Usein kyse on useamman asian kasaantumisesta.

Riskitekijöitä asunnottomuudelle voi olla esimerkiksi koulutuksen keskeytyminen, työttömyys sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat. Mikäli apua ei saa ajoissa, voi yksi ongelma johtaa helposti seuraavaan. Esimerkiksi vuokravelat voivat johtaa häätöön ja sitä kautta asunnottomuuteen.

Myös yhteiskunnan rakenteilla on iso merkitys. Kohtuuhintaisia asuntoja ei ole kaikkialla riittävästi, ja pienituloisen taloudellinen tilanne voi olla muutenkin todella tiukka.

Lisäksi on tärkeää muistaa, että kaikki asunnottomuus ei näy suoranaisesti kadulla. Ihminen voi esimerkiksi nukkua kavereiden tai sukulaisten luona tai vaihtaa jatkuvasti paikasta toiseen.

Asunnottomuuden ehkäisemisessä varhainen tuki olisi ensisijaisen tärkeää. Kun ihminen on jo menettänyt kotinsa, voi tilanteen korjaaminen olla selvästi vaikeampaa. Tarvitaan kohtuuhintaisia asuntoja, toimivia palveluita ja ennen kaikkea sitä, että apua saa silloin, kun ongelmat ovat vasta alkamassa.

Asunnottomuus ei siis ole vain yhden ihmisen ongelma tai epäonnistuminen. Sen taustalla on usein monia asioita, joihin myös yhteiskunta voi vaikuttaa. Valtakunnallinen asunnottomien yö 17.10. on hyvä muistutus siitä, että jokaisella pitäisi olla paikka, jota voi kutsua kodiksi, ja että ongelmiin pitäisi yrittää tarttua ennen kuin ihminen päätyy kadulle.

Paavalinkirkon Varustamolla vietetään asunnottomien yötä lauantaina 17.10. Varustamo on auki klo 17–21. Tarjolla on pientä syötävää, juotavaa sekä mahdollisuus hiustenleikkuuseen. Lämpimästi tervetuloa kaikille.

Varustamon osoite on Sammatintie 5, 00550 Helsinki, (Käynti Varustamolle Kuusamonkadun puolelta)

Blogin kirjoittanut: Amira Frija, Varustamon Sosionomi-diakoni opiskelija.

LÄHTEET

Asunnottomien yö 2026 teema: Näkyvillä, mutta näkymätön – Miesten asunnottomuus Suomessa | VVA ry

10 kysymystä asunnottomuudesta | Turun yliopisto

Jätä kommentti