Saimme tammikuussa kesätöitä Mustasaaresta. Koronatilanteen vuoksi Helsingin seurakuntayhtymän kesäpaikkaa ei kuitenkaan avattu tänä kesänä ollenkaan, ja meille tarjottiin korvaavia töitä hävikkiruokajaon parissa.
Myllypuron ruokaihme Osa II

Sain olla auttamassa Myllypuron ruoka-avussa. Muutaman päivän pesti vaihtuikin kuukausiksi. Vaikka työ olikin raskasta, mutta mukavaa. Tapasin erilaisia ja myös tuttuja ihmisiä. Kaikilla oli sama visio: ”Nyt autetaan ihmisiä”.
MISTÄ APUA HELSINGISSÄ?
![]()
Harjoitteluni aikani huomasin, kuinka paljon eri kolmannen sektorin toimijoita oikeastaan on ja kuinka vaikea nämä voi olla löytää, varsinkin jos omat voimavarat ovat vähissä. Kokosinkin harjoitteluni aikana täällä Hermannin diakoniatalossa listan erilaisista kolmannen sektorin toimijoista, josta voi löytää apua erilaisiin elämäntilanteisiin. Tätä listaa voikin hyödyntää kuka vain ja löytää apua itselleen, läheiselleen,tai asiakkaalleen!
Kirjoittanut, sairaanhoitaja-diakonissaopiskelija Riina Pihlamaa
Rukouksesta
Haluaisin, että sinä, hyvä lukija, miettisit mielessäsi mitä rukous merkitsee sinulle? Onko se jollain tavalla tärkeää sinulle? Kuka ”saa” rukoilla? Minkä aiheisia rukoukset ”voivat” olla?
Joka aamu on armo uus
Tänäkin kesänä valtava määrä nuoria käy rippikoulun ja tulee konfirmoiduksi. Minulla on kunnia toimia kesäteologina ja olla mukana toteuttamassa muutamaa rippikoulua oppituntien osalta. Oppituntien aiheita ovat muun muassa luomiskertomus, kymmenen käskyä, kirkkovuosi sekä Jeesuksen elämä ja opetukset. Oppitunneilla käsitellään myös melko haastavia teemoja, kuten syntiä, kärsimystä ja armoa. Armo sanana synnyttää pohdintoja. Mitä ihmettä se armo on? Onko se aistein havaittavissa, jonkin makuista tai hassun muotoista?