Kesä ruokajaon parissa

Saimme tammikuussa kesätöitä Mustasaaresta. Koronatilanteen vuoksi Helsingin seurakuntayhtymän kesäpaikkaa ei kuitenkaan avattu tänä kesänä ollenkaan, ja meille tarjottiin korvaavia töitä hävikkiruokajaon parissa. 

Työpisteiksemme määräytyi Hermannin diakoniatalo ja Malmin varustamo. Olemme viettäneet viikosta kolme päivää Hermannissa ja kaksi päivää Malmilla. Päätehtävämme on ollut ruokajaossa, mutta työpäiviimme on mahtunut paljon muutakin. Olemme avustaneet suntioita erilaisissa siivous- ja järjestelytehtävissä ja juoneet liian paljon kahvia. Se taitaa kuulua tiiviisti kirkolliseen työhön. 

Satojen ruokakassilaatikoiden siirtely vaati aluksi fyysistä tottumista. Päivittäiseen ruokajakoruljanssiin kuuluu Myllypuron elintarvikeavusta tulevan kuorman purku, jakopisteen järjestely, työtehtävien jako ja ruokakassien jakaminen. Ruokajaossa on koronatilanteen takia ollut erityisjärjestelyitä ja jakotilanne on vaatinut monia erilaisia työtehtäviä. Malmilla ruokajakoon on osallistunut myös muiden seurakuntien pappeja ja diakoneja, ja molemmissa paikoissa on lisäksi ollut auttamassa vaihteleva vapaaehtoisten joukko.

Kesätyö ruokakassijaossa on ollut silmiä avaavaa. Työssä on ollut palkitsevaa nähdä kassinhakijoiden kiitollisuus ja ruoka-avun tarpeellisuus. 

Vaikka kesätyö vaihtuikin muuksi kuin alun perin olimme suunnitelleet, olemme kiitollisia siitä, että saimme töitä. Sekä Hermannin että Malmin työyhteisöt ovat ottaneet meidät ystävällisesti mukaan porukkaan ja työntekijöiden hyvä ilmapiiri on tehnyt työstä leppoisaa. 

 

Kesätyöntekijät Kaarina ja Vilhelmiina

WhatsApp Image 2020-07-02 at 15.49.21

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s