Joko tultiin tutuiksi?

Hei!

Olen Satu Helo ja erityisdiakonian pappina täällä Hermannin Diakoniatalon Varustamossa. Tulin tänne alun perin vuosi sitten sijaistamaan Lahden Jussia muutamaksi kuukaudeksi ja viihdyin täällä vallan hyvin. 😊 Jussin yllättäen menehdyttyä tammikuussa, palasin takaisin Hermanniin helmikuussa.

Olen tehnyt pappina töitä eri seurakunnissa Hämeessä ja Tampereella. Viimeiset vuodet ovat kuluneet sairaalapappina lähinnä psykiatrian kentällä sekä päihdetyön pappina. Toki laajemminkin palliatiivisessa hoidossa, saattohoidossa ja eri somaattisilla osastoilla.

Minut on pitänyt liikkeellä vuosikymmeniä rakas harrastus islanninhevosten parissa. Mummoni sanoi vuosikymmeniä sitten, että ”tuo se ei ikinä parannu tuosta hevoshulluuvesta”, ja totta mummu puhui. 😅   Näinhän siinä on käynyt. Issikat ovat valloittaneet minun sydämeni. ❤

Minulla on myös koira, Hugo. Hän on amerikankarvatonterrieri. Hugo on varsin tiukka terrieri, joka rakastaa perhettään yli kaiken. Hän on myös aikamoinen epeli keksimään kaikenlaista pientä kiusaa. Jos vaikka koetan kotona tehdä jotain työhommia, hän salamana varastaa virallisia papereita tai muistilappuja tai kantaa leluja läppärin päälle kesken kirjoittamisen.

Minut voi huomata Hermannissa eri tehtävissä. Halutessasi voit pyytää kahdenkeskistä jutteluaikaa kasvotusten tai puhelimitse. Minua tavoittaa myös Pullakirkoissa omalla vuorollani. Vilahtelen myös ruuanjaossa ja diakoniapäivystyksessä. Tervetuloa juttelemaan kanssani Hermannissa, aihe on vapaa! Tosin politiikasta puhumisesta taidan kieltäytyä.😁

Terveisin,

Satu-pappi

050 401 8118

satu.helo@evl.fi

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s