Hermannin diakoniatalo talokokouksessa helmikuussa perustettiin retki- ja matkatoimikunta, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin. Toimikunnan muut jäsenet toimivat enemmän ”freelancer pohjalta” kuten he itse asian ilmaisevat.
Jo talvella viriteltiin ajatusta retkestä Tarvaspäähän ja Hvitreskiin. Toukokuulle valittiin Tarvaspään ilot. Tarvaspää on Akseli ja Mary Gallen-Kallelan ateljee ja koti. Seitsemän innokasta ilmoittautui reissuun, ja suntio Mika värvättiin kuskiksi. 15.5 startattiin Hermannin diakoniatalon pihalta, ja Mika kysyi tiedänkö miten sinne mennään. Turun moottoritietä hän osaa ajaa, loppumatka on hepreaa. Navigaattoria emme tarvinneet, koska tiedän ajoreitin.
Kevät oli muuttunut oli muuttunut kesäksi yllättävän nopealla vauhdilla. Voi sitä kevään suloisuutta ja kukkaloistoa. Tarvaspään muhkea talo paanukattoineen hurmasi meidät. Mary Gallen-Kallela oli pääosassa näyttelyssä. Siellä esillä oli Maryn elämästä, musiikista ja käsitöistä koottu näyttely.
Vieraskirja oli upea. Kävijöille oli varattu mahdollisuus solmia ryijyä. Loimissa oli värit valmiina. Kahta kudetta oli mahdollisuus käyttää. Nähtäväksi jää mihin valmis ryijy sitten aikaan päätyy esille.
Toisen kerroksen tilat oli suljettu. ”Teemme uutta näyttelyä”-kyltti esti sisäänpääsyn. Hieman harmitti. Kahvitauko oli oivallinen talon pihapiirissä. Mika kertoi vasta kahvipöydässä sanoneensa kassalla olevansa matkan johtaja ja sillä nimikkeellä pääsi ilmaiseksi sisään. Hauskasti ja hyvin oivallettu.
Seuraava Hermannin talokokous pidetään 11.9 klo 11.30. Jos sinulla on ideoita ja toiveita retkistä, niin tule juttelemaan rohkeasti minulle. Käyn maanantaisin ja torstaisin Cafe Hermannissa. Vien viestiä eteenpäin ja mahdollisuuksien mukaan yhdessä toteutamme ideoita.
Outi
Hermannin diakoniatalon vapaaehtoistoimija