Kun elämä muuttuu, niin arjesta tulee erilaista

Tein toimintaterapiaopintoihini liittyvän työharjoittelun monikulttuurisessa päiväkeskuksessa Mosaiikissa, jossa käy muun muassa turvapaikanhakijoita ja paperittomia. Suomessa toimintaterapian käyttö turvapaikanhakijoiden vastaanottopalveluissa on vielä melko vähäistä. Toimintaterapiassa nähdään ihminen toiminnallisena olentona, jolla on halu ja tarve osallistua toimintaan. Arjen toiminnot ja mahdollisuudet osallistua mielekkäisiin toimintoihin ovat keskeisiä ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta.

Turvapaikanhakijoiden toimintamahdollisuudet arjessa ovat rajalliset. Saapuminen uuteen maahan ja uuteen ympäristöön muuttaa myös arkea ja sen toimintoja. Mahdollisuudet tehdä asioita, jotka ennen ovat olleet osa ihmisen arkipäivää, voivat olla hyvin rajoitettuja. Vastaanottokeskus voi sijaita kaukana lähimmästä kaupungista ja vastaanottoraha ei aina riitä matkakustannuksiin. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, ettei voi osallistua suomen kielen kurssille. Arkiset toiminnot kuten ruuanlaitto ja siivoaminen eivät ole mahdollisia monessakaan vastaanottokeskuksessa. Nämä toiminnot ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisen arkisia rutiineja ja luovat struktuuria päivään.

Monella turvapaikanhakijalla ja oleskelulupaansa odottavalla ihmisellä on vahva halu opiskella tai tehdä työtä sekä elää normaalia elämää Suomessa. Suomen laki on kuitenkin yksi tekijä, joka rajoittaa turvapaikanhakijan mahdollisuuksia työskennellä tai aloittaa opinnot Suomessa. Turvapaikanhakijalla ei yleensä ole omaa passia hallussaan, mikä vaikeuttaa pankkitilin avaamista, joka taas hankaloittaa esimerkiksi palkanmaksun järjestämistä. Kun ihmisen mahdollisuudet osallistua hänelle tärkeään ja mielekkääseen toimintaan estyy, se johtaa helposti passivoitumiseen. Passivoituminen vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin sekä rajoittaa mahdollisuuksia sopeutua uuteen elämään ja ympäristöön.

Työharjoitteluni aikana päiväkeskuksen asiakkaat osallistuivat mielellään ruuanlaittoon ja suomen kielen opetukseen. Itse ruuanlaitto oli monelle hyvin mielekästä ja asia, jota ei useinkaan päässyt vastaanottokeskuksen arjessa tekemään. Yhteisen ruuanlaiton kautta voidaan jakaa kulttuurisia kokemuksia liittyen ruokaan ja yhdessä syömiseen. Tutut maut herättävät muistoja, joita on mukava jakaa yhteisen ruokapöydän ääressä.

Suomen kielen opetuksessa hyödynsin Helsingin yliopistossa erityisesti turvapaikanhakijoille kehitettyä Toisto-menetelmää. Tässä menetelmässä lähtökohtana on kielen oppiminen kuuntelemalla ja toistamalla. Menetelmä ei vaadi luku- tai kirjoitustaitoa eli kuka tahansa voi osallistua taustasta riippumatta. Kielitaito lisää ihmisen osallisuutta, toimijuutta ja sopeutumista arjessa.

Uuteen ympäristöön tutustuminen voi olla haastavaa, jos ei osaa kieltä eikä tiedä mihin mennä. Työharjoitteluni aikana teimme retkiä Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, Talvipuutarhaan ja Lapinlahden lähteelle. Yhteiset retket lähiympäristössä voivat rohkaista liikkumaan ja löytämään itselleen mielekkäitä paikkoja. Retket voi hyvin yhdistää myös suomen kielen opiskeluun. Retkien aikana voi harjoitella suomen kieltä käytännössä esimerkiksi tilaamalla kahvia. Muita hyviä retkikohteita ovat ilmaiset museot, erilaiset kulttuuriset tapahtumat ja festivaalit.

Toivottavaa olisi, että tulevaisuudessa huomioitaisiin paremmin turvapaikanhakijoiden ja muiden oleskelulupaansa odottavien ihmisten oikeus osallisuuteen ja mielekkääseen toimintaan omassa arjessaan. Turvapaikanhakijan arkea leimaa usein yksinäisyys, stressi ja huoli tulevaisuudesta. Toimintaterapian asiantuntijuutta koskien toiminnan merkitystä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta voisi jatkossa hyödyntää aikaisempaa enemmän oleskelulupaansa odottavien ihmisten haastavan elämäntilanteen tukemisessa.

 

Nina Normann

toimintaterapeutti

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s