Vierailin Pullakirkon liturgina jokin aika sitten. Oli antoisaa tutustua Hermannin diakoniatalon toimintaan ja toimijoihin. Pullakirkko on minusta erityinen jumalanpalvelus, messu jolla on kävijöilleen suuri merkitys yhteisön ylläpitäjänä. Jäinkin messun jälkeen pohtimaan Pullakirkon eri merkityksiä kävijälleen.

Pullakirkossa ihminen tavoittelee kosketusta Jumalaan. Sinne tullaan nauttimaan ehtoollisen sakramenttia, kuulemaan Raamattua, rukoilemaan, laulamaan. Missä kaksi tai kolme on koolla, siellä Jeesuskin on heidän keskellään.

Pullakirkossa ihminen tavoittelee usein myös kosketusta toisiin. Pullakirkossa on tuttu joukko, välillä jokin uusikin kasvo on mukana myös. Yhdessä on hyvä olla. Tervehditään kavereita, vaihdetaan muutama sana, nauretaan, nautitaan toisten seurasta. Tätä puolta ruokkii erityisesti pullakirkon jälkeiset pullakahvit, jotka ovat vapaaehtoisten tekemät ja tarjoilemat. On hyvä tuntea kuuluvansa samaan joukkoon, samaan seurakuntaan, omaan porukkaan.

Pullakirkossa saa kosketuksen itseensä. Mitä ajattelin päivän tekstistä ja saarnasta? Laulettiinko ehkä jotain, mikä kosketti minua? Oliko jotain tuttua, mikä toi lapsuuden tai aiemman elämän minulle mieleen? Joskus tulee, ja joskus ei tule mitään erityistä mieleen. Silloin voi vain nauttia rauhasta. Pullakirkko tuo rauhaa niille, joiden elämä on muualla rikkinäistä tai vaikeaa. Messun rauha on omaa aikaa, vapautta olla olematta mitään muuta kuin kirkonpenkkiin istahtanut sielu.

Pullakirkossa ihminen kohtaa itsensä, toiset kirkon kävijät ja Taivaan Isän. Sanaa ja sakramenttia nautitaan, ja huipentumaksi nautitaan se kolmaskin sakramentti, eli maukkaat pullakahvit muiden seurassa!

Tiina Kaaresvirta

Oppilaitospastori

HSRKY