Ihanaa, ymmärsin vihdoinkin ostaa menopaluu lipun Hyvinkäälle. Kohta olen perillä. Pyysin, etteivät lapset tule minua vastaan. Mukana on heidän joululahja. Iso, pinkki lelulaatikko, siinä on prinsessojen kuvia niin kuin viiisivuotiaille on soveliasta. He elävät parasta prinsessa-aikaa. Vaatteita vaihdetaan usein ja mitä enemmän glitteriä niin sen parempi.

Menomatkalla käytiin tehtiin pieni kierros. Pokemoniin olemme molemmat hieman hurahtaneet. Pappa korjasi hiekkalaatikkoa tyttöjen kanssa. Isäntä mittaili kaivetun kuopan kokoa. Ensi viikolla tulee leikkimökki. Kuulema 20 cm liian pieni.

Leikkipuistoon käveltiin. Tytöillä oli risusta tehdyt kepit. He leikkivät olevansa vanhoja mummoja. Ei tarvi leikkiä. Kyllä vanhuus koittaa aikanaan. Kaupan kautta kotiin. Tein simppeliä sapuskaa. Isäntäväki tekee ruokaa kun on pakko. Kokkaaminen ei ole heidän juttu. Omakotitalossa ja lapsiperheessä riittää muutakin puuhaa.

Sitten lähdetiin uimaan. Rajamäen uimahalli odotti jo meitä. Matkalla kysyttiin jo monta kertaa milloin ollaan perillä. Marjut meni uimaan ja minä tyttöjen kanssa matalaan altaaseen.Onneksi on lämmintä vettä. Tylsää vain istua altaan reunalla. Melkein viisi minuuttia kestin sitä. Altaassa oli uima-alusta. Siinä oli kilpikonnan kuva. Ajoin tyttöjä takaa.”Kilpikonna tulee ja puraisee uimaria.” Sitten keksin pohjassa olevan renkulat. Niitä heitettiin vuorotelle ja hauskaa oli. Mie heitin kauas, jotta etsiminen kestäisi kauemmin. Pyrstö pystyssä tytöt sukeltelivat iloisesti.Vaihdoimme aikuisten porealtaaseen. Heidi osaa jo uida. Elina piti tiukasti kiinni. Vesiputoukseen työntelin tyttöjä vuorotellen.

Tytöt vietiin papalle iltapalaa syömään. Käytiin Ridasjärvellä tavaroita hakemassa. Käytiin katsomassa Hopen varastoa, jossa ystäväni käy tavaroita järjestelemässä. Se on hänen retriitti. Puhelin ei toimi kellarissa ja hän saa olla kaikessa rauhassa.

Kahvilassa istuttiin ja juteltiin. Kännykän herätys soi viiden minuutin välein. Saimme napattua palloja Pokemon peliin. Päivällä olimme lirissä, ötökkäjahti ei sujunut kun pallot olivat loppu.

Kymmenen maissa olin kotona. Seuraava päivä meni levätessä. Lasten kanssa puuhaaminen kuluttaa energiaa. Minua aina ihan hirvittää kun ystäväni on ikiliikkuja. Tekee ja toimii koko ajan. Portaita hän ramppaa ylös ja alas. Kävelyä, pyöräilyä, rullaluistimet ja uinti. Koko ajan hän liikkuu, porhaltaa eteenpäin. Mie ihan väsyn kun katson perheen toimintaa.

Mukavaa marraskuun alkua kaikille!

Outi

vapaaehtoistoimija

Hermannin diakoniatalo