Meidän turvaksemme lähetetyt

“Apua, auttakaa! Kuuleeko kukaan?”

Olen juuri herännyt syvästä unesta siihen, että joku koputtaa napakasti makuuhuoneeni ikkunaan. Kello on noin neljä aamuyöllä ja on pimeä marraskuinen yö. Kuulen juuri ja juuri vaimeasti pienen pojan hätääntyneen äänen, mutten saa selvää, mistä päin avunhuudot kantautuvat, vaikka miten höristän korviani. Nyt olen kuitenkin täysin hereillä ja erilaiset kauhuskenaariot mahdollisista tapahtumista vilistävät mielessäni.

Menen kylpyhuoneeseen, jossa pojan ääni kuuluu onneksi putkia pitkin hieman paremmin. Tovin toisillemme huudeltuamme saan selville, että pieni poika on jäänyt äitinsä kanssa lukkojen taakse vanhaan kylpyhuoneeseen kaksi kerrosta omaa asuntoani ylempänä. He ovat olleet siellä toista tuntia, eikä heillä ole puhelinta. Soitan huoltoyhtiöön ja varttia myöhemmin kuulen onnekseni, kuinka huoltomies kolistelee rappukäytävässä. Apu on saapunut paikalle.

Tämä tapahtui kuusi vuotta sitten. Tähänkään päivään mennessä en ole keksinyt kolmannessa kerroksessa olevan asuntoni ikkunaan koputtaneelle taholle muuta selitystä, kuin että asialla oli pojan suojelusenkeli. Pelkkä vaimea avunhuuto ei olisi voinut herättää minua sikeästä unestani. Enkeli tuli varmistamaan, että joku todella kuulee.

Muistan, kuinka harvinaisen harras olo minulla oli, kun menin takaisin nukkumaan. Enkeli oli tuonut minullekin rauhan sydämeen. Myöhemmin huomasin sattumalta, että tuolloin elettiin kirkkovuodessa valvomisen sunnuntain jälkeistä viikkoa – kuten nytkin, tämän kirjoituksen ilmestyessä. Hengelliseen valvomiseen ja Kristuksen paluun odotukseen kytkeytyvä sanoma kehottaa meitä aistien terävöittämiseen myös muulle kuin maalliselle elämällemme. Emme ole tässä maailmassa pysyvästi, mutta täällä ollessamme Jumala saattaa meitä ainutlaatuisella tavalla; suojelusenkeliensä läsnäololla. Heihin voimme tukeutua, kun itse väsymme.

Tämän kuluneen syksyn kestäneen diakoniatyön harjoitteluni aikana olen saanut useammalta taholta lempinimen ”enkeli”. Se on minulle suuri kunnianosoitus. Vaikka vertaus lienee liioiteltu, on ajatus silti kaunis. Olen selvästi ollut siellä, missä kaivataan kuulijaa.

Nyt on aika vetäytyä taustalle, suojelusenkelin tavoin teitä kaikkia ajatuksissani siunaten.

Kiittäen jokaisesta kohtaamisesta,

Petrina ”Peppi” Laine

sosionomi-diakoni -opiskelija

Takkatulen lämpöä ja tolkun hommaa

Pimeä marraskuun ilta. Sataa vettä. Olisi mukava kääriytyä vilttiin takkatulen lämpöön. Susanna menee kuitenkin eteiseen, pakkaa laukkuunsa laulukirjan, pukeutuu lämpimästi, ottaa sateenvarjonsa ja lähtee. Kilometrin kävelyn jälkeen hän saapuu palvelutalon muistisairaiden ryhmäkotiin, missä odottelee jo muutama tuttu. Pianisti tapailee nuotteja. Iltavuoron työntekijät saattelevat asukkaita paikalle, yksi asettelee jalkoja paremmin pyörätuoliin, yksi kohentaa shaalia laihoilla harteilla, yksi sipaisee kiharan pois elämänryppyiseltä poskelta.

Jatka lukemista ”Takkatulen lämpöä ja tolkun hommaa”

Päiväksi parempaan

Huokaan, huokaan, kolmannen kerran huokaan.

Raskaat kuormani luovutan.

Tyhjääkö nyt täynnä,

olematontako olenna.

Saapui Suuri Saapas,

alun avartaa,

opin ohjiin ojentaa.

Tuntuu tuttu Turva,

ei ole minulta tuo,

Tuntematon tuttu.

Puku ja pieksut, omat epäluuloni loimet.

Näön hämärtää

Kuulevat korvat korventaa.

Näkevät silmät samentaa.

Suuni suoltaa sammakoita.

kärmehiä kannattelee.

Mut on minulla mahdollisuus.

Aamun nouseva aurinko,

ehdinkö säteiden sillalle?

Vai jäänkö?

Päiväksi tuonelan tarhaan,

oppia ojasta ammentamaan.

Ei, en tahdo,

vajassa asua, ojissa koukkia.

Veneen valmiiksi laitan,

ruuhen rantaan,

sää kuin sää,

aamun aikaan ajoitan,

pimeän pilven läpikin,

sillalle minut yhdistää,

vettä venhon alle,

airoihin ajateltavaa.

Sinne matkaan.

Tielle tuntemattomaan,

autuaaksi antautumaan,

Päivään parempaan.

     -Marketta Nelimarkka

Kun tekemisen nälkä iskee

Ihmisellä on luonnostaan tarve tehdä käsillään jotakin ja toteuttaa itseään. Käsillä tekeminen on prosessi, joka hauskan ja mielekkään tekemisen lisäksi poistaa stressiä, stimuloi aivoja ja on tutkitusti hyväksi mielenterveydelle. Käsitöiden tekeminen voi toimia niin viihteenä, haastavien tilanteiden käsittelykeinona kuin mielenrauhan antajanakin. Tavoitteellinen työskentely luo merkityksellisyyttä ja onnistumisen kokemuksia, sekä antaa hallinnan tunnetta elämään. Käsityöt voivat toimia myös sopeutumiskeinona erilaisiin elämänvaiheisiin ja -rooleihin, tai auttaa luomaan oman näköisiä tulevaisuudensuunnitelmia.

Käsityöt kutsuvat itseilmaisuun. Jokainen voi itse vaikuttaa omilla mieltymyksillään, yksilöllisillä tarpeillaan ja tavoitteillaan lopputulokseen. Voi sitä riemua, kun entinen tumpelo saa valmiiksi päässään pitkään pyörineen, välillä kenties mahdottoman vaikealta tuntuneen projektinsa! Taitojen kehittyminen motivoi jatkamaan luomista ja uusia ideoita syntyy.

Luovalla käsin tekemisellä voi parhaimmillaan olla sekä tiedostettu, että tiedostamaton terapeuttinen vaikutus. Huomion kiinnittäminen työskentelyyn surun, ahdistuksen tai muun haastavan tilanteen keskellä voi tuoda merkittävää helpotusta päivään ja auttaa nousemaan vaikeasta elämäntilanteesta.

Käsityöt toimivat monella myös sosiaalisten suhteiden edistäjinä. Jaakko Löytyn rippikoululaulun tilkkutäkkivertauksen tavoin mukaan mahtuu monenlaista tekijää:

“Me erilaiset pienet tilkut
Liki toisiamme
Nyt ollaan suuri lämmin peitto
Yhtä herrassamme.”

Tule siis sinäkin tekemään käsitöitä Hermannin diakoniatalolle! Aloittelijoita neuvovat talon kärsivälliset vapaaehtoiset päivätuvassa maanantaisin ja torstaisin klo 10–12. Myös tässä postauksessa nähtävän tilkun virkkaus harjoiteltiin heidän opissaan.

Petrina ”Peppi” Laine

sosionomi-diakoni -opiskelija

 

Lähteet

Evetts, C. L. & Peloquin, S. M. (2017). Mindful Crafts as Therapy: Engaging More Than Hands. F.A. Davis Company.

Löytty, J. (1979). Tilkkutäkki. Lyrics. Saatavilla 16.10.2017. http://lyrics.fi/jaakko-loytty/tilkkutakki

Pöllänen, S. (2012). Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi käsityön tutkimuskentässä. Saatavilla 16.10.2017. https://arkisto.uasjournal.fi/uasjournal_2012-1/1363-2825-1-CE.pdf

Sormunen, S. (2011). HYVÄÄ OLOA KÄSITYÖSTÄ: Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia Kädentaitoryhmästä. Saatavilla 16.10.2017. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/32116/Hyvaa_oloa_kasityosta.pdf?sequence=1

Yle. Vapaa-aika (2011). Käsityöt hellivät sielua. Saatavilla 16.10..2017. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/29/kasityot-hellivat-sielua

Katuretriitti : Haavoittuvaisuuden ja tuntemattomuuden hyväksyminen

Katuretriitti on amerikkalaisen zen-opettaja/kansalaisaktivisti Bernie Glassmanin 1990-luvun alussa New Yorkissa aloittama henkisen harjoituksen muoto. Glassmanin mukaan buddhalaisen harjoituksen ytimessä on herääminen kokemaan elämän ykseys, kokonaisuus ja yhteenkietoutuneisuus. Glassman on kehittänyt tämän kokemuksen saavuttamiseksi joukon uudenlaisia harjoituksia, joista eri kaupungeissa tapahtuvat Katuretriitit, kansanmurhien tapahtumapaikoilla tapahtuvien retriittien ohella, ovat kaikkein merkittävimpiä. Katuretriitin osallistujat elävät kaupungin kaduilla neljä päivää ilman vakinaista suojaa, rahaa, matkapuhelinta ja luottokorttia.

Kun Belgialainen zen-opettajani Frank De Waele pyysi minua viime huhtikuussa organisoimaan Katuretriitin Helsinkiin olin varma, että ketään ei tulisi, kerjääminen olisi mahdotonta, eikä missään olisi paikkaa missä syödä tai nukkua. Juuri tämän vuoksi opettajani Frank halusi että järjestäisin sen. Buddhalaisen ajattelun mukaan todellinen myötätunto nousee pelon kohtaamisesta ja sen voittamisesta.

Katuretriitti oli erittäin konkreettinen sukellus kohti tuntematonta. Kuvittelen usein tietäväni yhtä sun toista monenlaisista asioista, Katuretriitti opetti, että en oikeasti tiedä juuri mitään yhtään mistään, varsinkaan siitä, millainen kotikaupunkini asunnottomien, paperittomien, alkoholistien, narkomaanien tilanne ihan oikeasti on ja miten heistä pidetään huolta.

Jatka lukemista ”Katuretriitti : Haavoittuvaisuuden ja tuntemattomuuden hyväksyminen”