Kun Belgialainen zen-opettajani Frank De Waele pyysi minua viime huhtikuussa organisoimaan Katuretriitin Helsinkiin olin varma, että ketään ei tulisi, kerjääminen olisi mahdotonta, eikä missään olisi paikkaa missä syödä tai nukkua. Juuri tämän vuoksi opettajani Frank halusi että järjestäisin sen. Buddhalaisen ajattelun mukaan todellinen myötätunto nousee pelon kohtaamisesta ja sen voittamisesta.
Katuretriitti oli erittäin konkreettinen sukellus kohti tuntematonta. Kuvittelen usein tietäväni yhtä sun toista monenlaisista asioista, Katuretriitti opetti, että en oikeasti tiedä juuri mitään yhtään mistään, varsinkaan siitä, millainen kotikaupunkini asunnottomien, paperittomien, alkoholistien, narkomaanien tilanne ihan oikeasti on ja miten heistä pidetään huolta.
Olen lähtökohtaisesti hyvin ujo ihminen ja jopa hyvin yksinkertaisen avun pyytäminen tuntemattomilta on minulle erittäin vaikeaa. Kerjääminen, jota meidän piti tehdä saadaksemme joko rahaa tai ruokaa oli tästä johtuen hyvin vaativaa. Kerjääminen herättää hyvin voimakkaan ja intiimin yhteyden. Siinä että lähestyy täysin vierasta ihmistä käsi ojossa ja kysyy, että olisiko sinulla heittää vähän rahaa, on hyvin konkreettinen kokemus kanssakäymisestä. Pääsääntöisesti ihmiset vaan kävelivät ohi. Välillä he sanoivat että minun pitäisi mennä töihin tai purkivat kiukkunsa minuun muilla sanoilla. Välillä joku pysähtyi ja kysyi mihin tarvitsin rahaa. Kerroin aina että olemme joukko henkisiä harjoittajia viettämässä muutaman päivän kadulla ilman rahaa ja majoitusta. Jos pääsin näin pitkälle, ihmiset olivat yleensä valmiita auttamaan. Tällaiset kontaktit olivat hyvin koskettavia. Periaatteessa en ollut hämmentynyt siitä, että Kurvissa kerjääminen oli helpompaa ja tuottoisampaa kuin keskustassa. Kampin Narinkkatori osoittautui erityisen kylmäksi ja julmaksi paikaksi. Avoin ihmisten ja huumeiden välitys sekä suonensisäisten huumeiden avoin käyttö nuorten keskuudessa pysäytti monessa paikkaa. En olisi voinut kuvitellakaan, kuinka erilaisen Helsingin kohtaa kun kerjää ja pysähtyy juttelemaan ihmisten kanssa. Eräs somali-nuorukainen yritti tehdä parhaansa auttaakseen minua, vaikka hänen vaimonsa oli potkaissut hänet päihteiden vuoksi kadulle ja hänellä itsellään oli kylmässä syyskelissä tarve lämpimille vaatteille.Katuretriittiläiset ottivat Helsingissäkin mukaansa vain omat vaatteensa, mielikuvituksensa ja kokivat kadulla elämisen yllätyksellisyyden omakohtaisesti. Me kerjäsimme rahaa ja ruokaa sekä etsimme paikkoja mistä saisimme ruokaa, suojaa, vessoja ja vettä. Kävimme myös tutustumassa viiden eri järjestön toimintaan, jotka auttavat asunnottomia ja paperittomina ilman ylimääräisiä kysymyksiä Helsingin keskusta-alueella.
Bernie Glassman perusti 1990-luvun puolivälissä kansainvälisen, yhteiskunnallisesti aktiivisia hengellisiä harjoittajia yhdistävän ideologisen järjestön nimeltä Zen Peacemakers. Helsingin Katuretriitin vetäjä, belgialainen zen-opettaja Roshi Frank De Waele oli mukana perustamassa tuota järjestöä. Järjestön harjoituksen ytimessä on Bernien laatimat Kolme ohjenuoraa (Three Tenets), jotka ovat:
1) Not-Knowing. Ei-tietäminen. Tuntemattomuuden kohtaaminen ja hyväksyminen.
2) Bearing Witness. Kuunteleminen ja sydämen avaaminen kaikelle mitä vastaan tulee.
3) Taking Actions. Myötätuntoinen toiminta, joka saa alkunsa ei-tietämisestä ja sydämen avaamisesta.Haavoittuvaisuuden ja ei-tietämisen hyväksyminen Katuretriitin aikana oli vavahduttava kokemus. Huomasin ymmärtäväni omia ennakkoluulojani ja rajoituksiani hieman paremmin. Aloin huomata, että en oikeasti tiedä mistään mitään. Olin jatkuvasti hämmästynyt kun omat ennakko-olettamukseni osoitettiin vääräksi. Saimme kerjäämällä rahaa ruokaan, löysimme tarpeeksi pahvia nukkumista varten, pääsimme hienoon ravintolaan sateelta suojaan ja saimme syödä siellä aivan mitätöntä korvausta vastaan. Tapasimme rohkeita ihmisiä, joista osa oli itsekin entisiä asunnottomia. He kaikki työskentelivät auttaakseen asunnottomia ja muita apua tarvitsevia hyvin suurella sydämellä. Oli aivan käsittämätöntä kuunnella ihmisistä jotka selvittyään vuosikymmenien katuputkesta päätyvät auttamaan muita kadulle joutuneita.
Katuretriitti oli hyvin suora ja välitön keino kokea koko elämän yhteenkietoutuneisuus ja ykseys muun maailman kanssa. Katuretriitti herätti myös ymmärtämään omat velvollisuudet ja mahdollisuudet osana yhteisöä. Asunnottomia avustavien järjestöjen toiveiden ja tarpeiden kuunteleminen on jo nyt käynnistänyt ryhmässämme monenlaista toimintaa kuten rahalahjoituksia, vapaaehtoistoimintaa ja vaate- ja ruokalahjoituksia.
Katuretriitin yhtenä tarkoituksena on irrottaa osallistujat arkipäivän rutiineista, suojaverkoista ja asenteesta joissa koemme olevamme irrallaan ”toisista”. Suurin erottava tekijä on raha. Kun minulla ei ollut rahaa, jouduin nöyrtymään ja pyytämään kaikkea mitä tarvitsin. Tästä pyytämisen prosessista kumpusi valtavan suuri kiitollisuus ja nöyryys koko maailman yhteenkietoutuneisuutta kohtaan aina kun satuin saamaan jotain mitä tarvitsin, oli se vaikka lasi vettä, teetä, ruokaa, rahaa tai vaikka siisti vessa.
Olettamukseni, ennakkoluuloni ja asenteeni olivat oikeastaan aina vääriä. Katuretriitillä jouduin myöntämään että minun tulisi aina kohdata kaikki ihmiset ja tilanteet ilman ennakko-olettamuksia.
Hyväksymällä sen että en tiedä yhtään mitään yhtään mistään, sekä kuuntelemalla ja avaamalla sydämeni kaikelle sille mitä tapahtui jokaisella hetkellä, aloin hiljalleen luopua siitä vieraantumisesta, joka normaalisti luo asenteen, että on olemassa ”me” ja ”muut” ja että tietäisin jo tarpeeksi ja että selviäisin yksin. Selviytymisviettini on niin voimakas, että vaatii hyvin äärimmäisiä keinoja päästää siitä irti.
Kaiken kaikkiaan ilman rahaa ja ilman normaalia turvaverkkoa eläminen oli erittäin syvällinen ja koskettava kokemus. En mitenkään voi väittää että olisin kokenut mitään sellaista, mitä asunnottomat kokevat. Se ei ollut myöskään tämän harjoituksen tarkoitus. Kyse on elämän ykseyden kokemukseen tähtäävästä henkisestä harjoituksesta, jonka aikana yritimme ymmärtää omakohtaisen kokemuksen kautta sitä tunnetta, että miltä tuntuu vastaanottaa myötätuntoa, apua, turvaa ja rakkautta.
Samalla tutustuimme niiden järjestöjen toimintaan, jotka auttavat myös oikeasti kadulla eläviä asunnottomia ja nykyisin yhä enenevissä määrin myös paperittomia maahanmuuttajia. Kaupunkia ja sen palveluita alkaa katsoa aivan eri näkökulmasta kun joutuu etsimään ruokaa, vessaa ja yösijaa.
Havaitsimme Katuretriitin aikana myös monenlaisia asioita, jotka voisivat olla paremmin. Pelastusarmeijan kahvilassa ei ollut tarpeeksi vapaaehtoista työvoimaa ja se oli kiinni, Erityisdiakoniakeskuksessa ei ollut tarpeeksi lämpimiä vaatteita, Vailla vakinaista asuntoa Ryn saunaan meneville naisille ei ollut tarpeeksi alusvaatteita, yöpaikkoja paperittomille pakolaisille ei juuri ole, yksityiset yövartiat herättävät ja häätävät pois myös ulkotiloissa nukkuvia.
Retriitin osallistumisen edellytyksenä oli vähintään 250€:n osallistumismaksun kerjääminen etukäteen ystäviltä, sukulaisilta ja työtovereilta. Tästä summasta valtaosa lahjoitettiin viidelle eri asunnottomia palvelevalle organisaatiolle Helsingissä. Nämä kaikki organisaatiot auttavat asunnottomia riippumatta siitä keitä he ovat ja mistä he tulevat.
Asunnottomia auttavien järjestöjen viesti meille oli hyvin selvä: Asunnottomilla ei ole ääntä, eikä järjestöillä ole turvaa siitä että päättäjät ymmärtävät heidän tarpeitaan.
Vaikka kohtasimmekin jälkeenpäin paljon kritiikkiä harjoitustamme kohtaan, kaikki kanssamme tekemisissä olleet tahot ja ihmiset olivat hyvin otettuja kiinnostuksestamme heidän tekemäänsä työtä kohtaan sekä jälkeenpäin tekemistämme rahalahjoituksista.
Usean eri asunnottoman ja heitä avustaneen työntekijän viesti oli selvä. Heidän mielestään kaikkien tulisi mennä kadulle muutamaksi päiväksi katsomaan millaista siellä on. Erityisesti niiden ketkä asunnottomien kohtaloistaan päättävät.
Helsingin Katuretriitin Facebook sivu: https://www.facebook.com/Helsinki-Street-Retreat-Katuretriitti-390099661372288/
Lisätietoa Katuretriiteistä: http://zenpeacemakers.org/street-retreats/
Pullakirkon plokikirja 