Taiteilijan mielenmaisemaa

Muistan jo varhaisesta lapsuudestani, kuinka vaelsin mielelläni yksin metsissä ja rannoilla. Tutkin ja ihastelin valoja ja varjoja. Kivet, kävyt ja vesiämpäri olivat minun leikkikalujani. Taivas oli kattoni, hiekka lattiani ja meri ovi äärettömyyteen.

Synnyin vuonna 1948 aavan meren rannoille, Yyterin sannoille, taiteen ja musiikin keskelle. Tein elämäntyöni Ruotsissa, jossa opiskelin sosiaaliterapiaa. Työskentelin terapeuttina autististen ihmisten parissa noin 20 vuotta. Tärkeä osa työssäni oli kuvaamataito ja musiikki. Toimiminen terapiatyössä on myötävaikuttanut siihen, että tuon mielelläni julki tauluillani ihmisten sisäistä tilaa. Asuin 16 vuotta Espanjassa ja sielläkin tein  työtä taiteen parissa.

Matka Yyterin sannoilta Ruotsin kautta Espanjan rannoille on ollut vaiherikas. Vuonna 2020 palasin Suomeen. Tämä ainutlaatuinen luontomme inspiroi minua yhä. Se antaa vapauden tulkita maalauksillani sisäistä luontoani. Aallot, joiden näen keinuvan meressä, ovat osa sisäistä merenkäyntiäni – ja päinvastoin. Haluan olla käymistilassa. Olen alati utelias oppimaan uutta. Mikään ei ole valmista.

Vuosien varrella olen pitänyt näyttelyitä Ruotsissa, Suomessa, Venezuelassa ja Espanjassa. Taitelijana pidän itseäni kuitenkin itseoppineena.

”Taivas on kattoni, hiekka lattiani ja meri ovi äärettömyyteen.”

Jussi Suomisen Tuulen Siivet-akvarellinäyttely Hermannin Diakoniatalon Varustamolla, os. Hämeentie 73 19.1-9.4.2023. Avoinna Hermannin aukioloaikoina. Tervetuloa!

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s