Kevätlupaus

”Maa avaa polut metsän ääniin, meren tuoksun tunnen. Mieli keinuu lounatuulen tavoin. Hengitän syvään sisään, lupausta muutoksesta, vapauttaa aurinko mut sanoin:

Kevät kevät sinuun luotan, ja mielessäni ootan, kun valonsäteet palaa sua mä halaan. Pitkät valoisat illat yhteen kasvavat taas sillat. Kiitos kevät, tulet aina uudelleen.”

Tämä tekstinpätkä on kuoromme BellaCantan biisihaasteen satoa tältä keväältä, laulu nimeltään Kevälupaus. Näissä poikkeusoloissa emme ole voineet kokoontua yhteen laulamaan, vaan olemme laulaneet etäyhteyksien avulla. Aivan samalla tavalla kuin teimme jo keväällä 2020. Syyyskausi 2020 antoi meille hieman armoa, kun saimme sentään kokoontua yhteen laulamaan. Maskit naamalla laulaminen oli tosin työlästä puuhaa. Kaikesta huolimatta tai juuri sen takia – laulu ei lopu, sävelet kantavat ja toisista saamme voimaa.

Elämä on yksinkertaisesti parasta.

Voimaa saa joka vuosi myös kevään tulosta. Kevät, joka tulee jokaisena vuotena. Luonto, joka herää riippumatta siitä, mikä yhteiskunnan tilanne on. Tänä keväänä ovat Hämeentiellä kukkineet tulppaanit erityisen kauniina. Kukkasipulit, jotka Hämeentie 75:ssa asunut asukas on vuosia sitten laittanut maahan, jaksavat uskollisesti nousta kukkimaan.

Varma kevään merkki tulppaanien lisäksi on se, että alamme istuttaa kevätkukkia Diakoniatalon eteen. Otamme kanervat ja koristekaalit talven jäljiltä pois. Ensin tulevat pikkunarsissit, sitten orvokit ja muut kesäkukat talon takapihalle. Vihreät lehdet ja värit palaavat talven jälkeen, lintujen sirkutus ja valo. Ilmassa on lupaus kesästä.

Kaikesta huolimatta tai juuri sen takia – laulu ei lopu, sävelet kantavat ja toisista saamme voimaa.

Kevät saattaa olla myös raskasta aikaa, kun valon määrä lisääntyy eikä oma mieliala seuraa mukana – päinvastoin synkkenee entisestään, kun ei itse jaksa iloita eikä olla energinen. Synkkyys voi näyttää valossa vielä synkemmältä. Sen voittamiseen ei ole olemassa helppoa ratkaisua eikä sanoja, jotka voisivat sen yhtäkkiä poistaa. Ehkä valoa voi tuoda vähäisistä asioista iloitseminen, ajan ja armollisuuden antaminen itselle. Toisemme huomaaminen ja huomioiminen, hiljaa rinnalla oleminen. Onnen löytäminen arkisista asioista. Jokainen meistä on ihme, Jumalan luoma ja ainutlaatuinen.

”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. ”Psalmi 139:14

Elämä on yksinkertaisesti parasta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kevätlupaus

Jätä kommentti