Kirkko mukana rakentamassa Koronan jälkeistä Suomea

Olemme nyt eläneet koronan kanssa yli vuoden. Tämä aika on muuttanut ja tulee vielä muuttamaan maailmaa paljon. Suomi on selvinnyt kriisistä paremmin kuin monet muut maat, mutta siitäkin huolimatta koronan on tehnyt meilläkin tuhansien ihmisten elämistä hankalaa. Sen lisäksi, että tautiin sairastuminen voi pahimmassa tapauksessa viedä hengen, on Korona-aika vaikeuttanut normaalia elämää.

Olemme joutuneet tottumaan elämään aivan uudenlaisessa arkitodellisuudessa, millaisesta moni ei ennen vuotta 2020 osannut edes kuvitella. Olemme joutuneet miettimään viruksen leviämisen myötä omaa ja toistemme terveyttä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kanssaihmisten kanssa joutunut pohtimaan, onko minun turvallista nähdä lähimmäisiäni – voinko asettaa heidät vaaraan, jos satunkin oireettomana kantamaan tautia. Tämä tuntui ja tuntuu edelleen pysäyttävältä.

Papin työssä Pihtiputaalla kohtaan edelleen ihmisiä toimituskeskustelujen merkeissä – kuljen mukana iloissa ja suruissa. Mutta kohtaamisissa on jäänyt moni ennen niin normaali asia kokonaan pois: ihmistä ei voi kätellä tai halata, mikä vaikuttaa erityisesti surevia omaisia kohdatessa; kasvojen eleet ovat poissa; ihmiset eivät pääse entiseen malliin osallistumaan seurakunnan toimintaan; emme ole päässet tapaamaan kasvotusten yksinäisiä vanhuksia. Kirkko ja seurakunnat ovat joutuneet etsimään uusia tapoja toteuttaa ihmisten kohtaamista.

Korona-aika on vaikuttanut jollain tavalla kaikkiin suomalaisiin. Kuitenkin puhe siitä, että olisimme kaikki samassa veneessä ei ole yksinkertaisesti totta. Vaikka virus ei itsessään valikoi uhrejaan, niin sillä on merkitystä, miten ja missä asut. Helsingissä tauti on levinnyt eniten tiuhaan asutuilla alueilla, joissa asuu paljon maahanmuuttajia, jotka työskentelevät vielä matalapalkkaisilla aloilla hoitajina ja siivoojina, mikä myös altistaa taudin tarttumiselle. Täällä maaseudulla korona ei ole väljemmän asumisen vuoksi levinnyt läheskään niin pahasti kuin suurissa kaupungeissa. Pandemia ja sen tuomat rajoitukset ovat kuitenkin vaikuttaneet myös täällä siihen, että ihmiset kokevat yksinäisyyttä. Tämä koskee erityisesti vanhempia ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä vuoteen päässeet näkemään sukulaisia tai ystäviä. Yksinäisyys koettelee tietysti myös nuorempiakin ihmisiä; niihin, jotka kuuluvat riskiryhmiin tai ovat jo valmiiksi kärsineet yksinäisyydestä.

Monet ovat menettäneet työpaikkansa tai saavat elää jatkuvasti veitsen terällä peläten sitä, mitä kaikkea huominen tuokaan tullessansa. Meillä, joilla työt ovat jatkuneet pandemiasta huolimatta olemme päässeet tässä suhteessa helpommalla, sillä meidän ei ole tarvinnut pelätä taloudellisen toimeentulomme puolesta.

Tämä kriisi on jo lisännyt taloudellista eriarvoistumista, ja se tulee sitä vielä entistä enemmän lisäämään. Tähän todellisuuteen on myös kirkon taholta herättävä.

Nyt, kun toivottavasti elämme koronan kanssa loppukirin aikaa, on kirkon tehtävänä olla tukemassa ihmisiä, jotka kamppailevat kriisin tuomien vaikeuksien kanssa. Kirkko ja seurakuntien upeat työntekijät ovatkin jo tehneet vuoden aikana valtavan upeaa työtä ihmisten hädän keskellä, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, että kirkon aikaa menee valtavasti hukkaan turhien sisäisten riitojen selvittelemisessä sen sijaan, että sen tulisi toimia ulospäin suuntautuneesti toivon majakkana.

Monet ihmiset tarvitsevat ja tulevat tarvitsemaan koronan takia niin taloudellista kuin henkistä tukea. Näille ihmisille kirkko ei voi kääntää selkäänsä. Kirkon apua kyllä kaivataan, ja kirkon on sitä rohkeasti annettava. Kirkon sanoman perustana on rakkauden kaksoiskäsky. Lähimmäisenrakkautta ja luottamusta Jumalaan tarvitaan nyt enemmän kuin vuosikymmeniin.

Tuomas Hurme,

seurakuntapastori

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s