Varustaudutaan!

Kuluvaa vuotta on jo vierähtänyt tovi. Taakse jäänyt vuodenvaihde on tilastoinnin, toimintakertomusten ja arvioinnin aikaa. Tilastot kertovat toiminnasta lukujen valossa. Kuinka paljon talolla on käynyt väkeä? Ovatko kävijämäärät kasvaneet tai vähenneet? Mikä toiminta on kasvattanut suosiotaan. Näitä tunnuslukuja olemme työryhmän kanssa miettineet ja niiden pohjalta arvioimme tulevaa. Ohessa jokunen sanallinen noste menneestä sekä sen lisäksi katse tulevaan.

Kulunut vuosi päätti kaksi aikakautta erityisdiakoniassa. Toinen lyhyempi ja toinen hieman pidempi. Jälkimmäinen oli kolmen vuoden ajan Ristin suojassa projektiin liittynyt yhteistyössä Vivo ry:n kanssa toteutettu hätämajoitus, joka toimi vuoden jokaisena yönä. Majoituksen myötä sadat ihmiset saivat iltapalan ja lämpimän yösijan pullakirkon suojissa. Joukossa oli satunnaisia majoittujia mutta myös niitä, joille Hermanni muodostui lähes kodiksi, jolloin Cafe Hermanni toimi päivällä olohuoneena ja pullakirkkosali yöllä makuuhuoneena. Projektin tavoitteena oli kiinnittää huomiota niin paperittomille kuin oman maan asunnottomillekin suunnatun rauhallisen ja päihteettömän majoituksen tarpeeseen, josta Hermannin majoitus olemassaolonsa aikana sai runsaasti kiitosta. Majoitus päättyi 16.12.19 ja samana iltana avautui Helsingin kaupungin rahoittamana vastaava majoitus Helsingin diakonissalaitoksen tiloissa. Voitiin siis todeta, että asetettuun tavoitteeseen oltiin päästy.

Toinen pidempiaikaisempi toimintamuoto tuli päätökseensä, kun vuosikymmeniä vapaaehtoisvoimin toteutetut viikoittaiset katulähetysillat loppuivat toukokuussa 2019. Iltoja toteuttaneet vapaaehtoiset olivat osoitus vahvasta sitoutumisesta ja elävästä uskosta, joka katulähetyksen myötä konkretisoitui kaikkein vähäosaisimpien lähimmäisten palvelemisena. Joukossa oli viimeisiin vuosiin saakka henkilöitä, jotka ovat olleet toiminnassa jopa viidellä vuosikymmenellä, kierrellen alkuaikoina termoskannujen kanssa teltta- ja koijakylissä kutsumassa asunnottomia näihin iltoihin. Lämmin kiitos tästä pyyteettömästä työstä!

Pullakirkon takaosaan rakentuu ”Kaiken kansan olohuone.” Voisiko sinne sijoittaa myös biljardipöydän?

Entäpä mitä tilalle? Hätämajoituksen päättyminen on ollut haikeaa ja on myös heijastunut jonkin verran päiväkäynteihin. Toisaalta majoituksen päättyminen on myös tuonut helpotusta talon toimintaan, kun pullakirkkosalia ei tarvitse päivittäin muuttaa eri käyttötarkoituksiin päiväksi ja yöksi. Tämän myötä olemme myös pyrkineet sisustamaan pullakirkkosalia uudelleen, niin, että se toimisi entistä monipuolisemmin. Työtä jatketaan edelleen siten, että kirkkosalin takaosaa rajataan ja muokataan olohuonemaiseksi oleskelutilaksi mukavine nojatuoleineen, etuosan jäädessä kirkkosaliksi. Ehdottomana tavoitteena on kunnioittaa tilan pyhyyttä ja toisaalta ajatellen, että pyhän äärellä on hyvä olla, levähtää ja viihtyä.

Katulähetysillan jätettyä keskiviikkoillat vapaiksi käynnistyi syksyllä uusi toimintamuoto Pullakirkon Klubi. Klubille kokoonnuttiin syksyllä kerran kuukaudessa neljästi. Klubin ajatuksena on olla musiikkipainotteinen ilta, jossa tarjotaan pientä purtavaa. Illoissa on artistivieras, joka esittää musiikkia ja tarinoi. Musiikkia ei ole rajattu koskemaan vain Gospelia vaan esillä on jo nyt ollut monenlaista musiikkia. Pääasiana on, että ilta virkistää ja herättää ajatuksia. Lähtösiunauksena lähes kaikissa illoissa on tähän mennessä toiminut yhdessä laulettu Jaakko Löytyn Käy Herra meitä siunaamaan veisu. Illat jatkuvat kevään aikana kerran kuukaudessa mutta jo syksyllä niitä on tarkoitus järjestää kaksi kertaa kuukaudessa.

Sitten katse tulevaisuuteen. Erityisdiakonia on osa Helsingin seurakuntien yhteistä seurakuntatyötä, jonka organisaatio on murroksessa. Diakonian osalta Helsingissä käynnistellään ns. Varustamoja, joista yksi on Hermannin diakoniatalo. Muita paikkoja ovat Matteuksen kirkko Itäkeskuksessa ja Malmin Varustamo Pekanraitilla. Varustamojen on tarkoitus olla kynnyksettömiä paikkoja, joissa voi käydä kahvilla, lounastaa, viettää aikaa, tavata ihmisiä, saada keskustelu- ja konkreetista apua eri elämänkysymyksiin ja toki Hermannin on edelleen tarkoitus olla Pullakirkon myötä myös jumalanpalvelusyhteisö. Tavoitteena on, että vastaisuudessa Helsingin seurakuntien yhteinen diakonia toimisi näiden varustamojen kautta yhdessä, seurakuntien ja muiden toimijoiden ja ennen kaikkia helsinkiläisten, siis erityisesti sinun kanssasi. Varustamojen toiminta-ajatus ei ole valmis vaan sitä työstetään työpajoissa, joita on pidetty jo Malmilla Pekanraitilla sekä yksi Hermannin diakoniatalolla. Seuraava Hermannin työpaja on keskiviikkona 1.4. klo 13-16. Olet lämpimästi tervetullut silloin tekemään tulevaisuutta!

Yhteistä matkaa tehdä saamme, turvaten vain Vapahtajaan. Ja risti näyttää meille suunnan. Käy Herra meitä siunaamaan.

 

Kimmo kajos
diakoni
Hermannin diakoniatalo

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Varustaudutaan!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s