Ilta PK-klubilla

Hermannin Diakoniatalo Helsingin Vallilassa on aloittanut uudet, kerran kuussa tapahtuvat PK-klubi-illat – PK, niin kuin Pulla Kirkko – viime keväänä päättyneiden, kunnioitettavat kolme vuosikymmentä jatkuneiden Katulähetys -iltojen ohjelmapaikalla, aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Illan ohjelmassa on aluksi pientä iltapalaa kahvin ja teen kanssa, ja sitten kuukausittain aina eri musiikillinen vieras, joka ilahduttaa yleisöä esiintymisellään, ja illan päätteeksi pidetään lyhyt yhteinen hartaushetki.

Ensimmäinen PK-klubi-ilta keskiviikkona 25.09.2019 sai vielä varovaisen joukon yleisöä paikalle, mutta tunnelma Hermannin Diakoniatalon kirkkosalissa oli lämmin. Kaikki ovat tervetulleita näihin PK-klubi-iltoihin nauttimaan niin musiikista kuin iltapalasta, sekä seurasta, kirkkosalissa, joka on kalustettu rennosti, ja yhteisöllisiin kohtaamisiin kannustaen. PK-klubi-iltojen debyytin esiintyjinä olivat Trio Pasi Marttinen, Jussi Toppila & Robert Becker. Trion esittämät kappaleet olivat Pasi Marttisen kirjoittamia, ja hän myös kertoi oivasti tarinoita kappaleiden taustalta, millaisissa tilanteissa hän oli niitä kirjoittanut, tai mikä oli ollut niiden inspiraationa.

Syyskauden seuraaviin PK-klubi-iltoihin esiintyjiksi ovat tulossa

  • Duo Kulkijat 30.10.2019
  • Taivaan Tähden kuoro 27.11.2019
  • Bella Canta kuoro 18.12.2019

Nähdään siis PK-klubi-illan merkeissä, aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona alkaen klo 18:00 Hermannin Diakoniatalossa. Lämpimästi tervetuloa!

Jari

vapaaehtoistoimija

Yksi kommentti artikkeliin ”Ilta PK-klubilla

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s