Miksi äänestäisin seurakuntavaaleissa ?

Elämääni on kuulunut vuosikymmenten varrella kaikki normaalit monien kokemat tapahtumat: Nuoruuden villit vuodet, opiskelut, pitkät työsuhteet ja ura, perhe-elämä sekä nyt työttömyys ja uuden suunnan etsiminen. Kaikissa elämänvaiheissa olen ollut aktiivinen asioissa jotka vaikuttavat minun ja läheisteni elämään, huolehtinut lähiympäristöstäni sekä siihen liittyvistä tapahtumista. Äänestäminen kaikissa kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa on ollut luonnollinen teko, vähin jonka olen velvoitettu tekemään. Ja tietysti kuulunut kirkkoon koska olen kiinnostunut myös vallitsevasta arvomaailmasta sekä muiden ja itseni hyvinvoinnista.

Mutta kirkollisissa vaaleissa en ole äänestänyt. Miksi? Siinäpä hyvä kysymys johon en osaa itsekään vastata. Kirkko ja lähin seurakunta on kuitenkin tukenut meitä kaikkina aikoina monin eri tavoin. Luonut ympärillemme hengellisen arvomaailman lisäksi jos jonkinlaisia toimia ja tapahtumia. Tarjolla on olleet jumalanpalvelukset, kasteet, ripit, häät ja hautajaiset. Kirkolliset juhlapyhät ja niiden toimitukset, kerhot, leirit, kahvitukset ja moninaiset tuet eri ihmisryhmille. Mitä, missä tiloissa ja miten on kai aina ollut jonkun päättäjäryhmän suunnittelema ja toteuttama.

Miten minä en koskaan ymmärtänyt vaikuttaa äänestämällä niihin asioihin? Seurakuntavaaleissa valitaan ensi sunnuntaina 18.11.2018 Seurakuntaneuvostot ja Yhteinen kirkkovaltuusto. Ne päättävät sen minuakin kiinnostavan läheisteni ja naapureitteni lähiympäristön kirkollisista toiminnoista sekä tapahtumista. Näitä asioita varten käytössä on myös valtava määrä taloudellisia resursseja sekä kiinteää omaisuutta. Kyllä kiinnostaa miten niitä käytetään. Sen vuoksi olen perehtynyt jo sivustoihin  https://www.seurakuntavaalit.fi/ josta löysin myös ehdokkaiden vaalikoneen. Oman ehdokkaani löysin, oletko sinä jo löytänyt ?

Ensi sunnuntaina käyn kirkossa, äänestämässä, ja juon kotona perinteiset vaalikahvit sekä nautin siitä että olen osallistunut. Vihdoinkin !

Ilkka

Hermannin vapaaehtoistyöntekijä

Seurakuntavaalit

 

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s