Suomalaisen Gospel musiikin uranuurtajan Jaakko Löytyn tuotannossa on monia hienoja lauluja. Omasta mielestäni niistä ehkä yksi kaikkein puhuttelevimmista on laulu, jonka nimi on Toisen päivän iltana. Hermannin diakoniatalon pullakirkossakin se on kuultu useampaan kertaan eri ihmisten tulkitsemana. Mikäli laulu kronologisesti haluttaisiin sijoittaa oikeaan paikkaan, se olisi pitkäperjantain jälkeisen lauantain ilta.

”Pitkin pimeitä polkuja kulkea saan, enkä matkani määrää mä tiedä”. Laulu keskittyy kuvaamaan ja pohtimaan koskettavalla tavalla kuoleman, toivottomuuden ja ahdistuksen teemoja. Siinä sanotaan mm. ”Mua varjojen vallat käy vallitsemaan, minut mennessään tahtovat viedä”. Siinä myös esitetään useita kysymyksiä ja epäilyjä. ”Tuskin valaisee aamulla aurinkokaan, tuskin puhaltaa lempeät tuulet…. ja kuka kertois hän kuoleman voittaa”. Laulun kertosäe nivoo yhteen koko laulun keskeisen ajatuksen: ”Kuka lohduttais murheista mieltä, lohduttais sanoen, miksi etsit sä elämää sieltä joukosta kuolleitten”.

Jaakko Löytty on omaelämäkertalevynsä esitteessä kertonut tuon laulun syntyhistoriasta, että hän oli sen syntyaikoina keskellä elämänsä ensimmäistä aviokriisiä ja suoritti samaan aikaan siviilipalvelustaan sairaalassa, jossa hänen työtehtävänsä oli sairaalan ruumishuoneella. Hän oli siis tuon runsaan vuoden tekemisissä vain ruumiiden kanssa ja samaan aikaan pohti ihmissuhdekysymyksiä sekä oman elämänsä suuntaa yleensäkin.

Varmasti itse kukin löydämme omasta elämästämme ne hetket, jolloin nuo ajatukset ja kysymykset ovat olleet meidän omiamme. Noita ajatuksia eletään todeksi lähellä ja kaukana, sotajoukkojen puristuksessa, romahtaneiden kotien raunioilla, pakolaisleireillä, vastaanottokeskuksissa, hätämajoituksissa, sairaaloiden potilashuoneissa, ihmissuhteiden kivuissa ja avoimien hautojen reunoilla. On inhimillistä, että juuri näiden kysymysten äärellä meillä nousee yksi kysymys yli muiden: miksi? Miksi näin kävi? Ja vielä kipeämmin: miksi Jumala sallii?

Jossakin syvällä tajunnassamme on ajatus, että jos vain löytäisimme vastauksen miksi kysymyksiimme, kärsimys olisi ymmärrettävää. Arvelemme, että ymmärrettävyys tekisi kärsimyksestä siedettävämmän. Vastauksen odottaminen on piinallista varsinkin, kun aavistelemme, että tyydyttävää vastausta ei ehkä koskaan löydy.

Jotta me voimme löytää vastauksen tähän meidän on välttämätöntä nähdä myös ristiinnaulittu Jeesus Kristus, joka hänkin kysyi samaa kysymystä. Jeesuksen huuto Golgatan ristillä suuren kivun keskellä oli: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Tähän kysymykseen Jeesus ei saanut vastausta niinä muutamina hetkinä, jotka hän vielä pakahduttavan huutonsa jälkeen eli.

”Kuka lohduttais murheista mieltä…” Katsokaamme vielä päivää pidemmälle. Pääsiäisen keskeinen sanoma kerrottiin Jeesuksen haudalle saapuneille naisille: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista.” Sama sanoma kerrotaan yhä uudestaan myös meille. Pääsiäisenä kuoleman valta murtuu. Merkillisellä tavalla usko syntyy ”tyhjän”, ”ei minkään” näkemisestä, tyhjän haudan ja tyhjien käärinliinojen äärellä. Tyhjyyden keskelle leimahtaa toivon kipinä.

Ylösnousemus ei avaudu ymmärrykselle eikä se taivu selityksiin. Mutta sen voi uskossa nähdä. Siinä uskossa, jonka Kristus itse saa aikaan ja jossa hän itse on läsnä, pelkkänä lahjana meissä. Enkelin viesti viritti toivon ja tyhjä hauta kertoi, että jotain käsittämätöntä oli tapahtunut. Mahdoton muuttui todeksi, kun Vapahtajan kohtaaminen vapautti uskoon ja luottamukseen. Viesti on kulkenut vuosisatoja ja vapauttanut surevia ja pelokkaita yhä uudelleen toivoon ja riemuun.

Kuoleman Voittaja, ylösnoussut Vapahtaja: anna meidän elää tästä toivosta ja kohdata Sinut, joka muutat pelon riemuksi! Anna usko, joka voittaa kuoleman ja näytä tie tyhjältä haudalta elämän keskelle.

Hyvää Pääsiäistä!

Kimmo Kajos

diakoni

Hermannin diakoniatalo