Paatosta paastoon

Kirjailija pastori Jaakko Heinimäki kirjoittaa pilke silmäkulmassa kirjassaan Outo hartauskirja seuraavasti: ”Ortodoksisessa kalenterissa on paastopäiviä varmaan kolmannes koko kirkkovuodesta. Jotakin mystistä täytyy olla siinä, että silti niin harvoin näkee laihan ortodoksin.” Lausahduksesta voisi joku loukkaantuakin mutta tuleepa kuitenkin mieleen myös joitain julkisuudessakin esiintyneitä kyseisen kirkkokunnan edustajia, jotka hyvin sopivat kuvaukseen ja jotka myös häpeämättä tuovat esille kyvyn nauttia maalliseen elämään liittyvistä iloista ruoka siihen mukaan lukien.kristus

Perinteemme luterilaisessa kirkossa, niin paastoon kuin elämän nautintoihinkin liittyen, on monin tavoin maltillisempi mutta juuri nyt kun olemme laskeutuneet pääsiäistä edeltävään paaston aikaan, huomaan miettiväni samaa asiaa, kuin joka vuosi aiemminkin eli miksi pitäisi paastota ja mikä oikeastaan on oikea tapa paastolle.

Olen kerran elämässäni kauan sitten toteuttanut kymmenen päivän mehupaaston. Tein valmistelut huolella ja lainasin asiaan liittyvää kirjallisuutta. Selvitin mitä mehuja ja mikä määrä tulee paaston aikana nauttia, että turvaan välttämättömien ravintoaineiden saannin sekä riittävän nesteytyksen. Laskeuduin oikeaoppisesti hiljalleen paastotilaan ja myös paaston lopussa rupesin vähitellen nousemaan paastosta pois. Matka piti sisällään monenlaisia tuntemuksia kovasta nälän tunteesta jopa jonkinlaiseen euforiaan. Kokemusta en ole sen koommin toistanut mutta on se jäänyt ainutkertaisuudessaan mieleeni. Jotenkin ajattelin tuota kokemustani enemmän fyysisenä kuin henkisenä matkana. Uskoisin kuitenkin jälkimmäisestä löytyvän paaston perimmäisen sisällön. Ehkäpä juuri sellainen sisältyi varsinaisen paastojakson loppuun, jolloin aloin nousta paastosta pois. Jo melko puistattavien mehujen jälkeen ensimmäinen hieman kiinteämmän aterian virkaa toimittanut lasillinen piimää maistui jakso päätteeksi taivaalliselta. Kokemus jäi mieleen vaikkakaan ei se piimälasi tänä päivänä tunnu riittävän kuin palan painikkeeksi.

Toisenlainen todellisuus paljastuu diakoniatyön arjessa Hermannin diakoniatalollakin päivittäin. Paastoon ei ole laskeuduttu, eikä paastosta niin vaan noustakaan. Se syödään mitä löydetään tai saadaan tai mihin rahat riittävät. Ravintosisältöjen laskeminen jää toissijaiseksi. Paasto ei myöskään rajoitu pelkästään ravintoon vaan koko elämän alueelle. Ei tarvitse miettiä mistä luopuisi kun koko omaisuus on mukava repussa tai muovikassissa hätämajoitukseen saavuttaessa. Kun aivan perustarpeiden äärellä ollaan, niin tuntuu joskus hieman kornilta kehottaa seurakuntalaisia oikeaan paastoon.

Ehkäpä hienoimpia kohtaamisia työssä ovat niiden ihmisten kanssa, jotka hyvin kohtuullisella tai keskimääräistä paljon niukemmalla toimeentulolla pärjäävät elämässään ja ovat iloisia, kiitollisia ja onnellisia siitä mitä heillä on. Joidenkin olen kuullut sanovan, ”minulla on kaikki se mitä minä tarvitsen.”

Paastoa voisi ajatella matkana, matkana kohti omaa sisintä ja matkana kohti Jumalaa. Matkaan valmistaudutaan. Matkakohde määrittelee sen, mitä tarvitsemme matkalle mukaan, mikä on täysin tarpeetonta, vain taakkana ja mitä ylipäänsä jaksamme kantaa mukanamme. Onko jotakin sellaista painolastia, jota olemme kantaneet jo kauan mukanamme mutta josta voisimme luopua, jotta jaksaisimme kantaa varustustamme paremmin? Mikä on sellaista, jota ilman emme pärjää matkallamme? Matkaa harvemmin tehdään yksin. Otammeko matkallamme huomioon kaikki kanssakapea-porttimatkustajat? Voimmeko keventää jonkun kanssakulkijan taakkaa? Onko jokin meille tarpeeton jotakin sellaista, jota joku muu kipeästi tarvitsee omalla matkallaan?

Matkalle lähdetään siksi, että näkisimme jotakin uutta. Näkisimme jotain sellaista, jota emme nyt näe. Matka voi herättää sen ihmisen, jolle on siunaantunut rikkauksia huomaamaan, että tässä ei ole kaikki ja sen, joka ei maallista mammonaa ole saavuttanut huomaamaan mitä hyvää hänellä kuitenkin on. Matka voi osoittaa meille, että saamme olla iloisia ja kiitollisia siitä, mitä meillä on kuten myös sen, ettemme voi emmekä saa ummistaa silmiämme maailmassa, niin lähellä kuin kaukanakin, vallitsevalta hädältä.

Alla olevat virren 54 sanat johdattavat meidät matkaan, osoittavat kohteen ja antavat meille myös matkaoppaan. Matka vie meidät kärsimyksen äärelle mutta ei niin, että meidän tarvitsisi kärsiä. Sen Jeesus on tehnyt meidän puolestamme.

Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme. Virsi 54

Kimmo Kajos

diakoni

ps. Diakoniaruokailu Hermannin diakoniatalolla myös paaston aikana maanantaisin ja perjantaisin klo 12-13.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Paatosta paastoon

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s