Vinkkinä, ei muuten liity sukupuoleen mitenkään. Mutta tästä lisää alempana!

Lähes jokaisella meistä on jonkinlainen käsitys diakoniasta, ainakin sen verran että tiedossa on kirkkomme tekevän sitä. Kyselytutkimuksista käy ilmi, että diakoniatyötä arvostetaan ja monelle syy kuulua kirkkoon. Mutta mitä diakonia oikein tarkoittaa?

Diakonia perustuu kristilliseen uskoon, se on ihmisten palvelua tavallisen arjen keskellä, sen keskellä mitä se arki sitten kenellekin on, ja mitä millaista apua kukakin tarvitsee. Diakonia perustuu pohjimmiltaan Jeesuksen sanoihin, ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Siksi diakonia on tärkeä ja erottamaton osa kirkkomme elämää. Diakoniatyön tehtävä on auttaa erityisesti niitä, ketkä ovat kaikista heikommassa asemassa.

Diakonian tehtävänä on vähentää kärsimystä, huolta ja kaikenlaista hätää ja siinä pyritään tekemään sekä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä että havahduttamaan ihmisiä myös kansainväliseen vastuuseen ihmisistä. Tämä jälkimmäinen osio tuntuu erityisesti keräävän kritiikkiä tänä aikana, kun yhteiskunnassamme on tiukennettu monia sosiaalietuuksia ja niiden vaikutus näyttää kerääntyvän paljolti samojen heikommassa asemassa olevien ihmisten kannettaviksi.

Diakoniatyötä säädellään kirkkolain kautta, Kirkkolaki | 652/2023 | Suomen säädöskokoelma | Finlex “1 § Seurakunnan tehtävä “Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä ja muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.”

Kirkkojärjestys (657/2023) 3 luku 24 § määrittelee diakonian toimintaperiaatteen seuraavasti: Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa. Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin. Seurakunnan diakoniasta määrätään tarkemmin kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston hyväksymässä diakoniatyön johtosäännössä.

Diakoniaan kuuluu myös ihmisen hengellisen elämän tukeminen jumalanpalvelusten ja hengellisen elämän hoitamisen kautta. Käymme siis myös keskusteluja ihmisten kanssa hengellisistä asioista, mikäli ihminen niin toivoo. Diakoni voi toimia myös esim. poliisin työparina kuolinviestin viemisessä, velkaongelmien selvittämisessä, kriminaali- ja päihdetyössä jne. Diakoniatyöllä on siis monenlaiset kasvot ja se elää ja muotoutuu aina kunkin ajan tarpeiden mukaisesti.

Diakoniatyö nykyisessä muodossaan lähti liikkeelle diakonissalaitoksista 1800-luvun puolivälissä. 1900-luvun alussa työ laajeni seurakuntiin. Vuonna 1943 säädettiin, että jokaisessa seurakunnassa tulee olla diakoniatyöntekijän virka. Diakonissalaitoksia on Suomessa neljä: Helsingissä, Lahdessa, Oulussa ja Porissa. Diakonia-ammattikorkeakoulussa, DIAK:ssa, voi suorittaa joko diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon tai diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehdon ja tulla sen jälkeen vihityksi diakonissaksi tai diakoniksi.

Juuri piispainkokouksesta eläköitynyt piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi kuvaa artikkelissaan diakoniaa seuraavasti:
”Sana diakonos on kreikkaa ja se tarkoittaa palvelijaa, lähettiä tai pöydäntarjoajaa. Sana ”diakonia” esiintyy Uudessa testamentissa usein. Erityisen paljon sitä käyttää Paavali kirjeissään. Sanan yleismerkitys tuon ajan kreikassa oli palvelu, ja samoin se on Uudessa testamentissa, jossa kuitenkin käytetään diakoniaa varsin monenlaisissa merkityksissä. Raamatun kielessä käytetään paljon verbiä diakonein eli palvella sekä substantiivia diakonos eli palvelija. Ilmiötä koskevaa sanaa diakonia ei käytetä sen sijaan kovin paljon.

Näistä diakonian käsitteen merkityksistä on keskusteltu viime vuosina runsaasti. Tutkimuksen mukaan Uudessa testamentissa diakonian ja sen lähikäsitteiden merkityssisällöt viittaavat valtuutettuna ja viestinviejänä toimimiseen, mutta hoidon ja huolenpidon merkityksiä sanalla ei juuri ole. Diakonia saattoi vanhan kirkon aikana olla jopa rakennus, josta avustuksia jaettiin, mutta abstraktia ilmiötä, joka tarkoittaisi lähimmäisenrakkauden konkreettista ilmenemistä, ei ollut.

Diakonian käsite lähti kehittymään 1800-luvun alkupuolella. Ennen muuta oli kysymys diakoneista ja diakonissoista, joista edellisiä koulutettiin sosiaalisiin tehtäviin ja toimimaan nuorison parissa, ja jälkimmäisistä sairaanhoitajia.”

Viime viikolla historian lehdet havisivat, kun piispainkokous näytti vihreää valoa kirkossa pitkään valmisteilla olleelle diakoniselle viralle, aiemmin puhuttiin diakonaatista ja nyt siis puhutaan diakonisesta virasta. Piispainkokous totesi, että luterilaisen perinteen ja opin valossa on luontevaa, että kirkossa on piispan, papin virkojen ohella olemassa erillinen diakoninen vihkimysvirka. Tällaiseen virkaan voitaisiin piispainkokouksen mukaan liittää mukaan diakonian viranhaltijat, nuorisotyönohjaajat, varhaiskasvatuksen ohjaajat ja lähetyssihteerit. Tämä on laaja hanke, jonka jatkovalmistelu on annettu piispainkokouksen kanslialle yhdessä kirkkohallituksen kanssa. Tämä on todella historiallinen hetki, sillä diakonaatista on väännetty vuosikymmeniä kirkossamme. Hatunnosto tälle!

Varustamo-pappi Satu

puh. 050 401 8118

satu.helo@evl.fi