Oletko itse ollut joskus avun tarpeessa vai oletko kenties antanut apua sitä tarvitsevalle? Mitä tuntemuksia tästä on sinulle seurannut?

Me elämme toistemme kanssa ja tarvitsemme toistemme apua. Me emme pärjää yksin elämässämme, vaikka olisimme kuinka itsellisiä. Elämässämme tulee vastaan tilanteita, jolloin olemme avun tarpeessa tai kanssaihminen tarvitsee meidän apuamme.

Tutussa Raamatun kertomuksessa yön pimeydessä ja kovassa myrskyssä Pietari alkoi uppoamaan lähestyessään Jeesusta, kun hänen uskonsa alkoi horjumaan. Hädissään hän alkoi huutamaan apua Jeesukselta. Tällöin Jeesus ojensi hänelle auttavan kätensä ja nosti hänet ylös. Tästä seurasi suuri kiitollisuus ja usko Jeesuksen jumalallisuutta kohtaan. Jeesus kehotti monissa puheissaan antamaan apua kanssaihmisille, kuten eräät esimerkit osoittavat: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”(Matt. 23:11). ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”(Matt. 20:28)

Jeesuksen opetusta seuraten, kristillinen kirkkomme pyrkii antamaan apua tarvitseville. Diakoniatalossamme Jumala on läsnä. Hänen avullaan konkreettisesti ojennetaan auttava käsi apua tarvitseville. Taloon voi tulla keskustelemaan, lukemaan lehtiä tai vain lämmittelemään. Nälkäinen saa ruokaa, voi peseytyä ja saada puhtaat vaatteet.

Avun antaminen ja sen saaminen voi olla hyvin monenlaista. Sillä ei ole valmista muotoa. On vaikea määritellä, mikä on suurta tai pientä apua. Suuruus- ja pienuusmittarit ovat hyvin henkilökohtaisia. Itsensä kokema vähäinenkin apu voi olla suurta kanssaihmiselle.

Apu on yhteydessä onnellisuuteen. Onnellisuuden saavuttaminen suoraan on mahdottomuus. Onni ei löydy etsien. Jos onnellisuuteen on aihetta, onni seuraa ikään kuin itsestään. Auttava tapahtuma antaa aiheen olla onnellinen. Onnellisuuden voi löytää, mutta sitä ei voi etsiä. Sen voi saavuttaa, mutta sitä ei voi hankkia.

Moni etsii elämässään onnellisuutta. Jo vanha toteamus on, että vauraus ei välttämättä tuo onnellisuutta. Slummeissakin elävät kokevat onnellisuutta. Oman elämän merkityksellisyyden sisäistäminen ja toiminta hyvää tuottaen, saa aikaan onnellisuutta. Onnellisuus syntyy merkityksellisen ja arvokkaan elämän sivutuotteena.

Aidossa eettisessä toiminnassa hyväntekijä ei odota saavansa huomiota ja kiitosta teoistaan. Hänelle riittää se, että hän itse kokee toteuttavansa arvokasta ja hyvää. Kun toteuttaa jotain hyvää, lisää se omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Tällöin ei tarvitse odottaa vastapalvelusta, sillä sitä tulee joka tapauksessa – jossakin muodossa – ilman tahtomatta.

Elämää kantava voima on, kun sisäistää omiin voimavaroihinsa uskoen, että minua tarvitaan jonkun hyvän tuottamiseen. Se on elämää ohjaava. Se tuo mielihyvää, onnellisuutta ja mielenrauhaa.

Reino Yli-Honkola

teologiharjoittelija

Hermannin Diakoniatalon Varustamo